David Copperfield II | Page 7

ratkaista. Antakaat h?nelle parempi oppi!"
"Koska pakoitatte minua puhumaan selvemmin, jota sangen vastahakoisesti teen, saattaisivat h?nen alhaiset sukulaisensa asian mahdottomaksi, jos ei mik??n muu".
"Kuulkaat t?m?, Ma'am", vastasi h?n pitk??ns? ja tyvenesti. "Te tied?tte, mit? rakkaus omaan lapseen on. Min?kin tied?n sen. Vaikka tytt? olisi sata kertaa lapseni, en voisi rakastaa h?nt? enemm?n. Te ette tied?, mit? lapsensa kadottaminen on. Min? tied?n. Kaikki mailman aarteet olisivat v?h?p?t?iset minulle (jos ne olisivat minun), kun vaan saisin ostaa h?net takaisin! Mutta pelastakaat h?net t?st? h?pe?st?, emmek? me koskaan h?v?ise h?nt?. Ei kukaan meist?, joitten kesken h?n on kasvanut, ei kukaan meist?, jotka olemme el?neet h?nen kanssaan ja pit?neet h?nt? silm?ter?n?mme n?in? monena vuotena, tule koskaan katsomaan h?nen sievi? kasvojaan j?lleen. Mielell??n j?t?mme h?net rauhaan; mielell??n ajattelemme h?nt? kaukaiseksi, niinkuin h?n olisi toisen auringon ja taivaan alla; mielell??n uskomme h?net h?nen puolisollensa -- h?nen pienille lapsillensa ehk? -- ja odotamme sit? aikaa, jolloin kaikki olemme yht?l?iset Jumalamme edess?!"
Se yksinkertainen kaunopuheliaisuus, jolla h?n t?m?n lausui, ei ollut kokonaan vaikutusta vailla. Mrs. Steerforth tosin ei luopunut ylpe?st? k?yt?ksest?ns?, mutta h?nen ??nens? oli lempe?n-puolinen, kun h?n vastasi:
"Min? en puollusta mit??n. Min? en tee mit??n vastasyyt?ksi?. Mutta mielipahakseni toistan, ett? se on mahdotonta. Semmoinen naiminen tekisi ikip?iviksi lopun poikani tulevaisuudesta ja h?vitt?isi h?nen toiveensa sen suhteen. Ei mik??n ole varmempi, kuin ettei se koskaan voi eik? koskaan saa tapahtua. Jos sopisi muulla lailla palkita --".
"Min? n?en nyt", keskeytti Mr. Peggotty vakavalla, mutta syttyv?ll? silm?ll?, "niitten kasvojen kuvan, jotka ovat katselleet minua kodissani, valkeani ??ress?, veneess?ni -- miss? ei? -- yst?v?llisin? ja hymyilevin?, vaikka ne olivat niin petolliset, ett? puoleksi vimmastun, kun ajattelen sit?. Jollei noitten kasvojen kuva muutu palavaksi tuleksi aikoessaan tarjota rahaa minulle lapseni turmiosta ja perikadosta, on t?m? kuva yht? paha, kuin nuot kasvot, kenties pahempikin, koska se on ladyn".
Mrs. Steerforth muuttui nyt silm?nr?p?yksell?. Vihan puna levisi h?nen kasvoihinsa; ja h?n sanoi, k?rsim?tt?m?sti molemmin k?sin tarttuen nojatuoliinsa:
"Mit? palkintoa te saatatte tarjota minulle siit?, ett? avaatte semmoisen juovan minun ja poikani v?lille? Mit? teid?n rakkautenne minun rakkauteni rinnalla on? Mit? teid?n eronne meid?n eromme rinnalla?"
Miss Dartle kosketti h?nt? hiljalleen ja notkisti alas p??t?ns?, kuiskataksensa jotakin, mutta Mrs. Steerforth ei tahtonut kuulla sanaakaan.
"Ei, Rosa, ei sanaakaan! Tuo mies kuulkoon, mit? min? sanon! Kun poikani, joka on ollut el?m?ni tarkoitus, jolle olen pyhitt?nyt kaikki ajatukseni, jonka jokaista mielihalua olen t?ytt?nyt h?nen lapsuudestaan asti, jota ei mik??n ole eroittanut minusta h?nen syntymisest??n saakka -- yht'?kki? tyytyy kurjaan tytt??n ja karttaa minua! Kun h?n palkitsee luottamukseni varsinaisella petoksella tuon tyt?n t?hden ja t?m?n vuoksi j?tt?? minut! Kun h?n asettaa t?m?n viheli?isen oikun niit? vaatimuksia vastaan, jotka minulla on h?nen velvollisuutensa, h?nen rakkautensa, h?nen kunnioituksensa, h?nen kiitollisuutensa suhteen -- vaatimuksia, joita jokaisen p?iv?n ja hetken h?nen el?m?ss??n olisi pit?nyt vahvistaa semmoisiksi siteiksi, joita ei mik??n olisi vastustanut! Eik? t?ss? ole mit??n v??ryytt??"
Taas Rosa Dartle koetti rauhoittaa h?nt?; taas turhaan.
"Min? sanon, Rosa, ei sanaakaan! Jos h?n voi panna kaikki alttiiksi halvimman esineen t?hden, voin min?kin panna kaikki alttiiksi suuremman tarkoituksen t?hden. Menk??n h?n, mihin h?n tahtoo, niill? varoilla, joita rakkauteni on hankkinut h?nelle! Luuleeko h?n saattavansa kukistaa minua pitk?n pois-olon kautta? Hyvin v?h?n h?n ?itins? tuntee, jos h?n semmoisia luulee. Heitt?k??n h?n oikkunsa, ja h?n on tervetullut takaisin. Olkoon h?n tytt?? hylk??m?tt?, eik? h?n koskaan saa l?hesty? minua, ei el?v?n? eik? kuolleena, niin kauan kuin jaksan nostaa k?tt?ni, viitatakseni h?nt? pois, jollei h?n, tyt?st? erottuaan, palaja n?yr?n? luokseni ja pyyd? anteeksi minulta. Se on minun oikeuteni. Se on se my?nnytys, jota min? tahdon itselleni. T?m? on se ero, joka on meid?n v?lill?mme! Eik? t?ss?", lis?si h?n, katsellen vierastansa sill? ylpe?ll?, suvaitsemattomalla muodolla, jolla h?n oli aloittanut, "ole mit??n v??ryytt??"
Kun kuulin ja n?in ?idin t?m?n puheen kest?ess?, oli minusta, kuin olisin kuullut pojan vastustavan sit?. Mit? ikin?ns? olin taipumatonta, itsepintaista henke? Steerforth'issa n?hnyt, n?in ?idiss?. Mink? verran ymm?rsin pojan harhaantunutta j?ntevyytt?, sen verran ymm?rsin nyt ?idin luonnetta ja havaitsin, ett? molemmat olivat p??-l?hteist?ns? samat.
Mrs. Steerforth lausui nyt, palaten entiseen kylm?kiskoisuuteensa, minulle ??neen, ett? oli turha kuulla enemm?n taikka puhua enemm?n, ja ett? h?n pyysi, ett? t?m? kohtaus p??ttyisi. H?n nousi arvokkaalla muodolla, j?tt??ksens? huonetta, kun Mr. Peggotty ilmoitti, ett? se oli tarpeetonta.
"?lk??t pelj?tk?, ett? aion rasittaa teit?. Minulla ei ole en??n mit??n sanomista, Ma'am", muistutti h?n, kun h?n astui ovea kohden. "Min? en tullut t?nne mill?k??n toivolla enk? vie muassani mit??n toivoa. Min? olen tehnyt, mit? mielest?ni oli teht?v?, mutta min? en koskaan odottanut, ett? mit??n hyv?? tulisi siit?, ett? seison, miss? seison. T?m? on ollut liian paha huone minulle ja omaisilleni, ett? t?ydell? j?rjell? odottaisin sit?".
T?ll? puheella l?hdimme pois, j?tt?en Mrs. Steerforth'in seisomaan nojatuolinsa viereen jalon ryhdin ja kauniitten kasvojen esikuvaksi.
Meid?n tuli meno-matkallamme k?yd? kivitetyn, lasiseinill? ja -katolla varustetun eteisen poikki, jonka ylitse viinik?ynn?s oli kasvatettu. T?m?n lehdet ja vesat olivat silloin viheri?in? ja, koska aurinko paisti sin? p?iv?n?, oli pari lasi-ovea, joista p??si puutarhaan, auki. Juuri kuin l?hestyimme niit?, astui Rosa Dartle sis??n