David Copperfield II | Page 6

minulle, paitsi ett? el?n sill?. Jos teid?n sopisi maksaa h?nen puolestansa, teen min? ty?t?ni paremmalla mielell?. Vaikka, mit? t?h?n tulee, Sir", ja h?n puhui hyvin vakavasti ja lempe?sti, "te ette saa ajatella muuta, kuin ett? aina teen ty?t?, niinkuin mies, ja koetan parastani!"
Min? lausuin h?nelle, ett? olin hyvin varma siit?; ja min? viittasin siihen, ett? toivoin senkin ajan tulevan, jolloin h?n herkeisi el?m?st? sit? yksin?ist? el?m??, jota h?n nyt luonnollisesti ajatteli.
"Ei, Sir", sanoi h?n, p??t?ns? pudistaen, "kaikki nuot ovat menneet minulta, Sir. Ei kukaan voi milloinkaan t?ytt?? sit? paikkaa, joka on tyhj?. Mutta ?lk??t unhottako tuota rahaa, sill? h?nen varallansa tulee aina olla jotakin".
Min? muistutin h?nt?, ett? Mr. Peggotty sai varman, vaikka tosin v?h?isen tulon, lanko vainajansa testamentteeraamasta omaisuudesta, mutta lupasin pit?? asiaa mieless?ni. Me sanoimme sitten hyv?sti toisillemme. Min? en saata edes nyt j?tt?? h?nt?, mielihaikealla muistamatta yht? haavaa h?nen ujoa urhoollisuuttansa ja h?nen suurta suruansa. Mit? Mrs. Gummidge'en tulee, jos koettaisin kuvailla, kuinka h?n juoksi katua alasp?in vaunujen vieress?, n?kem?tt? ket??n, paitsi Mr. Peggottya katolla, niitten kyynelten takaa, joita h?n koetti pid?tt??, ja t?rm?ten kaikkiin ihmisiin, jotka tulivat vastaan, ryhtyisin jokseenkin vaikeaan toimeen. Sent?hden on parempi, ett? j?t?n h?net istumaan er??n leipurin portaille heng?styneen?, hattu aivan lytistyneen? ja toinen kenk? j??neen? kadulle jokseenkin kauas h?nest?.
Kun p??simme matkamme p??h?n, oli ensim?inen teht?v?mme etsi? jotakin v?h?ist? asuntoa Peggotylle, jossa h?nen veljens? saisi y?-sijaa. Meid?n onnistuikin l?yt?? sangen puhdas ja helppo asuinpaikka jonkun rihkamakauppiaan puodin p??ll? ainoastaan kaksi katua minusta. Kun olimme hyyr?nneet t?m?n paikan, ostin v?h?n kylm?? lihaa jostakin ravintolasta ja vein matkakumppanini kotiin teet? juomaan; jota menetyst?, min? sanon sit? surulla, Mrs. Crupp ei hyv?ksynyt, vaan p?invastoin paheksi. Minun t?ytyy kuitenkin t?m?n ladyn mieli-alan selitykseksi muistuttaa, ett? h?n loukkaantui kovasti siit?, ett? Peggotty tuskin oli ollut kymment? minuutia siell?, kun h?n jo sonnusti leskihameensa ja alkoi tomuttaa makuuhuonettani. T?t? katsoi Mrs. Crupp sopimattomaksi rohkeudeksi, ja sopimaton rohkeus, arveli h?n, oli semmoinen asia, jota h?n ei koskaan sallinut.
Mr. Peggotty oli London'in matkallamme ilmoittanut minulle jotakin, jota tiesin odottaa. H?n sanoi aikovansa ensiksi k?yd? Mrs. Steerforth'in luona. Koska katsoin itseni velvolliseksi auttamaan h?nt? t?ss?, niinkuin my?skin rupeamaan heid?n v?litt?j?kseen (siin? toivossa, ett? sen kautta s??st?isin ?idin tunteita niin paljon, kuin mahdollista), kirjoitin Mrs. Steerforth'ille samana iltana. Min? kerroin h?nelle niin taitavasti, kuin voin, mit? v??ryytt? Mr. Peggotty oli k?rsinyt ja mill? tapaa itse olin ollut siin? osallinen. Min? sanoin, ett? h?n oli aivan alhainen mies, mutta ett? h?nell? oli eritt?in s?yse? ja rehellinen luonto; sek? ett? min? uskalsin toivoa, ettei Mrs. Steerforth kielt?ytyisi vastaan-ottamasta h?nt? h?nen raskaassa surussansa. Min? mainitsin, ett? meid?n oli aikomus tulla kello kaksi j?lkeen puolen p?iv?n, ja l?hetin itse kirjeen ensim?isill? vaunuilla aamulla.
M??r?tyll? ajalla seisoimme ovella -- sen asunnon ovella, jossa min? muutamia p?ivi? takaperin olin ollut niin onnellinen; jossa olin niin alttiisti antanut nuorekkaan luottamukseni ja syd?men hellyyteni; joka t?st?l?hin oli ij?ksi suljettu minulta; joka nyt oli autiona, rauniona.
Ei mit??n Littimer'i? n?kynyt. Ne hauskemmat kasvot, jotka olivat tulleet niitten sijaan, kun viimein k?vin siell?, avasivat oven meille ja k?viv?t edell?mme vierashuoneesen. Mrs. Steerforth istui siell?. Kun astuimme sis??n, luikahti Rosa Dartle esiin toisesta huoneen osasta ja asettui h?nen tuolinsa taa.
Min? n?in kohta Mrs. Steerforth'in kasvoista, ett? h?n oli pojaltansa kuullut, mit? t?m? oli tehnyt. Ne olivat kovin vaaleat; ja niiss? n?kyi syvemm?n liikutuksen j?lki?, kuin mit? minun kirjeeni yksist?ns?, heikkountuneena niitten ep?ilysten kautta, joita h?nen rakkautensa olisi luonut sit? vastaan, olisi voinut synnytt??. H?n oli minusta enemm?n Steerforth'in n?k?inen, kuin koskaan ennen olin huomannut; ja min? tunsin enemm?n kuin n?in, ettei t?m? yht?l?isyys j??nyt kumppaniltanikaan havaitsematta.
H?n istui suorana nojatuolissaan komealla, liikkumattomalla, tyvenell? muodolla, jota ei mik??n n?ytt?nyt voivan h?irit?. H?n katseli hyvin vakaasti Mr. Peggottya, kun t?m? seisoi h?nen edess??n; ja Mr. Peggotty katseli aivan yht? vakaasti h?nt?. Rosa Dartle'n ter?v? katse k?sitti meid?t kaikki. Tuokioon aikaan ei puhuttu yht??n sanaa. Mrs. Steerforth viittasi Mr. Peggottya istumaan. T?m? vastasi matalalla ??nell?: "minusta ei tuntuisi luonnolliselta, Ma'am, ett? t?ss? huoneessa k?visin istumaan. Min? seison mieluisammin". Ja t?t? seurasi taas ??nett?myys, jota Mrs. Steerforth keskeytti n?in:
"Min? tied?n suurella surulla, mik? on tuottanut teid?t t?nne. Mit? minulta tahdotte? Mit? vaaditte minut tekem??n?"
Mr. Peggotty pani hattunsa kainaloonsa ja, tavoitellen povestansa Em'lyn kirjett?, veti sen esiin, avasi sen ja antoi sen h?nelle.
"Tehk??t hyvin ja lukekaat t?m?, Ma'am. Se on sisarentytt?reni k?si-alaa!"
Mrs. Steerforth luki sen samalla komealla ja tyvenell? tavalla -- sen sis?lt? ei minun n?hd?kseni ensink??n vaikuttanut h?neen -- ja antoi sen takaisin Mr. Peggotylle.
"'Jollei h?n tuo minua takaisin vaimonaan'", lausui Mr. Peggotty, osoittaen sit? paikkaa sormellansa. "Min? tulen tiedustelemaan, Ma'am, pit??k? h?n puhettansa, vai ei!"
"Ei", vastasi Mrs. Steerforth.
"Miks'ei?" lausui Mr. Peggotty.
"Se on mahdotonta. Poikani h?v?isisi itsens?. Te ette voi olla tiet?m?tt?, ett? tytt? on kovasti alhainen h?nen rinnallansa".
"Koroittakaat h?net!" sanoi Mr. Peggotty.
"H?nell? ei ole mit??n kasvatusta; h?n on taitamaton".
"Kenties h?n ei ole, kenties onkin", lausui Mr. Peggotty. "Min? en luule, ett? h?n on, Ma'am; mutta min? en voi t?mm?isi? asioita