David Copperfield II | Page 3

h?n kokonaan unhottaneen, ett? h?nell? koskaan oli ollut mit??n semmoista. S??liv?isyytens? ohessa osoitti h?n tasaista iloa, ja t?m?kin kummastutti minua suuresti siin? muutoksessa, joka h?ness? oli tapahtunut. P?ivitteleminen ei tullut kysymykseenk??n. Min? en edes havainnut, ett? h?nen ??nens? olisi v?rissyt taikka mik??n kyynel vier?ht?nyt h?nen silmist?ns? koko p?iv?n kuluessa h?m?r??n asti; jolloin, kun h?n ja min? ja Mr. Peggotty olimme kolmen kesken yhdess?, ja Mr. Peggotty oli perin uupuneena mennyt nukuksiin, h?n purskahti puoleksi pid?tettyyn itkuun ja nyyhkytykseen ja, taluttaen minua oven luo, sanoi: "Jumala siunatkoon teit? aina, Mas'r Davy, olkaat yst?v? h?nelle, mies paralle!" Sitten h?n kohta juoksi ulos huoneesta pesem??n kasvojansa, ett? h?n istuisi levollisesti Mr. Peggotyn vieress? ja n?ht?isiin ty?skentelev?n siin?, kun t?m? her?isi. Lyhyelt?, illalla l?htiess?ni j?tin h?net tueksi ja turvaksi Mr. Peggotylle h?nen surussaan; enk? saattanut kyllin mietti? sit? opetusta, jonka Mrs. Gummidge oli antanut minulle, ja sit? uutta kokemusta, jonka h?nen kauttansa olin saanut.
Kello oli yhdeks?n ja kymmenen v?lill?, kun min? synkk?mielisen? kaupunkia k?velless?ni seisahduin Mr. Omer'in ovelle. Asia oli niin kovasti koskenut Mr. Omer'in syd?nt?, kertoi h?nen tytt?rens? minulle, ett? h?n oli ollut kovin alakuloinen ja huono ja pannut maata piippuansa polttamatta.
"Viekas, paha-syd?minen tytt?", sanoi Mrs. Joram. "H?ness? ei ollut koskaan mit??n hyv??!"
"?lk??t sanoko niin", vastasin min?. "Se ei ole teid?n ajatuksenne".
"Ajattelen min?!" huudahti Mrs. Joram vihaisesti.
"Ette suinkaan", sanoin min?.
Mrs. Joram heit?hytti p??t?ns?, koettaen olla kovin ankara ja suuttunut; mutta h?n ei voinut hillit? luonnollista leppeytt?ns?, vaan alkoi itke?. Min? tosin olin nuori, mutta min? pidin paljon enemm?n h?nest? t?m?n s??liv?isyyden t?hden ja arvelin, ett? se sopi h?nelle, sive?lle vaimolle ja ?idille, eritt?in hyvin.
"Mit? h?n nyt tehnee!" nyyhkytti Minnie. "Mihin h?n menee! Mihin h?n joutuu! Voi, kuinka h?n saatti olla niin julma itse?ns? ja h?nt? vastaan!"
Min? muistin sit? aikaa, jolloin Minnie oli nuori ja siev? tytt?; ja minua ilahutti, ett? h?nkin muisti sit? niin hell?sti.
"Pikku Minnie'ni", lausui Mrs. Joram, "on vast'ik??n mennyt nukuksiin. Unissaankin nihkuttaa h?n Em'ly?. Koko p?iv?n on pikku Minnie itkenyt h?nt? ja kysynyt minulta monta monituista kertaa: 'onko Em'ly ollut h?ijy?' Mit? saatan sanoa h?nelle, kun Em'ly viimeisen? iltana, jona h?n oli t??ll?, pani nauhan omasta kaulastaan pikku Minnie'n kaulaan ja laski p??ns? tyynylle lapsen p??n viereen, siksi kuin t?m? oli sitke?sti nukkunut! Nauha on viel? pikku Minnie'ni kaulassa. Sen ehk? ei pit?isi olla, mutta mik? neuvokseni tulee? Em'ly on kovin huono ihminen, mutta he pit?v?t niin toisistaan. Eik? lapsi ymm?rr? mit??n!"
Mrs. Joram oli niin onneton, ett? h?nen puolisonsa tuli ulos pit?m??n huolta h?nest?. J?tt?en heid?t yksikseen, l?hdin kotiin Peggotyn luo, enemm?n synkk?mielisen?, jos mahdollista, kuin olin t?h?n saakka ollut.
T?m? hyv? olento -- min? tarkoitan Peggottya -- oli nykyisist? vaivoistansa ja onnettomista ?ist??n uupumatta mennyt veljens? luo, jonne h?n aikoi j??d? aamuksi. Er?s vanha eukko, joka muutamia viikkoja oli toimittanut talon askareita, sill? aikaa kuin Peggotty itse ei ollut ehtinyt niihin, oli huoneen ainoa asukas, paitsi minua. Kosk'en tarvinnut h?nen palvelustansa, l?hetin h?net levolle (ei mill??n lailla vastoin h?nen tahtoansa); ja istuin ky?kin valkean eteen v?h?ksi aikaa ajattelemaan n?it? kaikkia.
Min? ajattelin vaihetellen n?it? ja Mr. Barkis vainajan kuolinvuodetta ja liuvuin vuoksen kanssa sit? kaukaisuutta kohden, jota Ham aamulla oli niin kummallisella tavalla katsellut, kun koputus ovelle her?tti minut haaveksimisestani. Ovessa oli kolkutin, mutta se ei t?t? ??nt? aikaan saanut. Koputus oli ihmisk?den ja kuului alhaalta ovesta, niinkuin lapsi olisi naputtanut.
T?m? s?ps?ytti minua yht? paljon, kuin jos se olisi ollut jonkun ylh?isen miehen palvelian koputus. Min? avasin oven enk? ihmeekseni ensi aluksi n?hnyt mit??n muuta kuin ison paraplyyn, joka n?ytti k?velev?n itsest?ns?. Mutta melkein kohta huomasin Miss Mowcher'in sen alla.
Kenties en olisi ollut taipuvainen eritt?in yst?v?llisesti vastaan-ottamaan t?t? pikkuista olentoa, jos h?n, paraplyyt? sivulle p?in asettaessaan, jota h?nen kovimmat ponnistuksensa eiv?t olleet saaneet alas lasketuksi, olisi n?ytt?nyt minulle tuota "liehun" muotoa, joka oli niin suuresti vaikuttanut minuun meid?n ensim?isess? ja viimeisess? yhtymyksess?mme. Mutta kun h?n k??nsi kasvonsa minuun p?in, olivat ne niin totiset, ja kun min? p??stin h?net paraplyyst? (joka olisi ollut Irlannin j?ttil?isenkin hankala pidell?), v??nteli h?n v?h?isi? k?si?ns? niin surullisella tavalla, ett? min? oikein miellyin h?neen.
"Miss Mowcher!" sanoin min?, tyhj?? katua yl?s- ja alasp?in katsottuani, vaikk'en tarkoin tiet?nyt, mit? odotin saavani lis?ksi n?hd?; "kuinka te t?nne tulette? Mik? nyt on?"
Lyhyell? oikealla k?sivarrellansa viittasi h?n minua laskemaan alas paraplyyt? ja, astuen kiivaasti ohitseni, meni ky?kkiin. Kun olin sulkenut oven ja, paraplyy k?dess?ni, seurasin h?nt?, tapasin h?net kaminin-ristikon kulmalta istumasta -- se oli matala rautakeh?, jossa oli kaksi litte?t? poikki-pienaa, johon sopi asettaa talrikkeja -- kattilan varjosta, jossa h?n huojutti ruumistansa edestakaisin ja hieroi k?si?ns? polviinsa, niinkuin tuskissaan oleva ihminen.
Aivan levotonna siit?, ett? olin ainoa, joka vastaanotin t?m?n my?h?isen k?vi?imen, ja ainoa, joka n?in t?m?n pahan-enteisen k?yt?ksen, huudahdin taas: "tehk??t hyvin ja sanokaat minulle, Miss Mowcher, mik? nyt on! Oletteko kipe??"
"Kallis nuori sieluni", vastasi Miss Mowcher, laskien molempia k?si?ns? toistensa p??lle syd?mens? kohdalle. "Min? olen kipe? t??lt?, olen kovin kipe?. Kun ajattelee, ett? n?ihin jouduttaisiin, vaikka minun olisi ollut mahdollista tiet??