David Copperfield I | Page 7

kauniilta, ja ylpe? siit?, ett? h?n on niin siev?.
T?m? on kaikkein aikaisimpia muistojani. T?m? ja joku tunto, ett? me molemmat v?h?n pelk?simme Peggottya ja noudatimme useimmissa asioissa h?nen tahtoansa, olivat ensim?isi? p??telmi? -- jos niit? siksi sopii sanoa -- joita min? johdatin siit?, mit? n?in.
Peggotty ja min? istuimme er??n? iltana yksin?mme vierashuoneen valkean vieress?. Min? olin lukenut Peggotylle krokotiileist?. Min? olin varmaan lukenut eritt?in selv?sti taikka tuo hyv?nen oli tarkasti kuunnellut, sill? min? muistan, ett?, kun olin p??tt?nyt, h?nell? oli himme? k?sitys, ett? krokotiilit olivat jonkunlaisia ruoka-kasveja. Min? olin v?synyt lukemisesta ja unesta n??ntym?ll?ni; mutta koska olin juhlalliseksi huvikseni saanut luvan valvoa, siksi kuin ?itini palaisi kotiin naapurista iltaa viett?m?st?, olisin min? (tietysti) mieluisammin kuollut vartiollani, kuin mennyt levolle. Minua nukutti jo siin? m??r?ss?, ett? Peggotty n?ytti paisuvan ja k?yv? sanomattoman isoksi. Min? pidin auki silm?luomiani molemmilla etusormillani ja katselin kiinte?sti h?nt?, kun h?n istui ty?ns? ??ress?; sit? v?h?ist? vahakynttil?n palasta, jota h?n k?ytti lankaansa varten -- kuinka vanhalta se n?ytti ryttyisen? joka taholta! -- sit? pikkuista, olkikattoista huonetta, jossa kyyn?r?mitta asui; h?nen ompelu-rasiaansa, jonka juoksukanteen Saint Paul'in kirkko oli maalattu (kupu neilikanv?riseksi); messinkist? sormistinta h?nen sormessaan; h?nt? itse?, joka minun silmiss?ni oli aivan vieh?tt?v?. Minua raukaisi niin, jotta tunsin, ett?, jos hetkeksi vaan herkeisin katselemasta jotakin, min? olisin hukassa.
"Peggotty", sanon min? yht?kki?, "oletko sin? koskaan ollut naimisissa?"
"Hyv? Jumala, Master[9] Davy", vastasi Peggotty. "Mist? naiminen on joukahtanut teid?n p??h?nne?"
H?n vastasi semmoisella hyk?hdyksell?, ett? se her?tti minut kokonaan. Ja sitten h?n pys?htyi ty?ss?ns? ja katseli minua, neula vedettyn? niin pitk?lle, kuin lanka ulottui.
"Mutta etk? milloinkaan ole ollut naimisissa, Peggotty?" sanon min?. "Sin? olet hyvin kaunis nainen, eik? niin?"
Tosin oli minusta h?nen ja ?itini kauneus eri laatua, mutta toiseen kauneudenkuntaan lukien arvelin Peggottya t?ydelliseksi esikuvaksi. Parhaassa vierashuoneessa l?ytyi punainen samettipalli, johon ?itini oli maalannut kukkakimpun. T?m?n pallin pohjav?ri ja Peggotyn iho n?yttiv?t minusta olevan samanlainen. Palli oli sile?, ja Peggotty karkea, mutta se ei haitannut mit??n.
"Min?k? kaunis, Davy!" lausui Peggotty. "Ei suinkaan, lapseni! Mutta mist? naiminen joukahti teid?n p??h?nne?"
"Min? en tied?! -- Eth?n sin? saa menn? kuin yhdelle miehelle kertaansa, vai kuinka, Peggotty?"
"Ei mill??n muotoa", sanoo Peggotty hyvin kerke?sti ja p??tt?v?isesti.
"Mutta jos menet miehelle ja t?m? kuolee, silloin saat menn? toiselle miehelle, eik? niin, Peggotty?"
"Saan kyll?", lausuu Peggotty, "jos haluttaa, rakkaani. Se on kunkin mielt? my?den".
"Mutta mik? sinun mielesi on, Peggotty?" lausuin min?.
Min? kysyin h?nelt? ja katselin h?nt? uteliaasti, koska h?n katseli niin uteliaasti minua.
"Minun mieleni on", vastasi Peggotty, v?h?n ep?ilty??n ja siirt?en silm?ns? pois minusta, samalla kuin h?n ryhtyi ty?h?ns? j?lleen, "etten min? koskaan ole ollut naimisissa, Master Davy, enk? odota niihin joutuvani. Siin? kaikki, mit? min? t?st? asiasta tied?n".
"Eth?n sin? ole suuttunut, toivon min?, Peggotty, oletko?" kysyin min?, kun olin pysynyt tuokion alallani.
Min? todella luulin, ett? h?n oli: h?n oli vastannut minua niin lyhyesti; mutta min? erehdyin kokonaan, sill? h?n pani pois neulomuksensa (joka oli h?nen oma sukkansa) ja avaten syli?ns? painoi minun kiharaisen p??ni siihen ja pusersi sit? aika lailla. Min? tied?n, ett? se oli aika puserrus, sill? sen vuoksi, ett? h?n oli kovin lihava, meni aina, kun h?n vaan puettuna v?h?nkin ponnisti voimiansa, joku nappi irti takaa h?nen hameestansa. Ja min? muistan, ett? kaksi lensi toiselle puolelle vierashuonetta, sill? aikaa kuin h?n halaili minua.
"Antakaat minun nyt kuulla v?h?n enemm?n korkotilleist?", sanoi Peggotty, joka ei viel? oikein osannut niitten nime?, "sill? min? en ole kuullut puoltakaan niist? viel?".
Min? en voinut kokonaan ymm?rt??, miksi Peggotty n?ytti niin kummalliselta taikka miksi h?n oli niin valmis puuttumaan j?lleen krokotiileihin. Kuitenkin me palasimme n?ihin hirvi?ihin uudella valppaudella minun puolestani; ja me j?timme heid?n munansa hiekkaan auringon haudottavaksi; ja me juoksimme heit? pakoon ja v?ltimme heit? sill?, ett? alinomaa k??nnyimme, jota he eiv?t k?mpel?n ruumiinrakennuksensa vuoksi voineet niin nopeasti tehd?; ja me astuimme veteen heid?n per??ns?, niinkuin maanasukkaat, ja pistimme ter?vi? puukeih?it? heid?n kurkkuunsa; lyhyelt? puhuen, me suoritimme koko krokotiilikujanjuoksun. Min? ainakin; mutta min? en ollut oikein varma Peggotyn suhteen, joka koko ajan mietteiss?ns? sohi neulallansa kasvojaan ja k?sivarsiaan eri paikoista.
Me olimme p??sseet krokotiileist? ja ryhdyimme alligatoreihin, kun puutarhan-kello soi. Nyt menimme ulos portille; ja siin? oli ?itini, n?ytt?en mielest?ni tavattoman kauniilta, ja h?nen kanssansa er?s gentlemani, jolla oli komea, musta tukka sek? poskiparta, ja joka oli viime pyh?n? saattanut meit? kotiin kirkosta.
Kun ?itini kumartui alas kynnyst? kohden, syleill?ksens? ja suudellaksensa minua, sanoi gentlemani, ett? min? olin pikkuinen toveri, jolla oli suuremmat etu-oikeudet, kuin ruhtinaalla -- taikka jotakin senlaista; sill? my?hempi ymm?rrykseni, min? huomaan sen, tulee t?ss? avukseni.
"Mit? se tarkoittaa?" kysyin min? h?nelt? ?itini olkap??n yli.
H?n taputti minua p??ni p??ll?; mutta tavalla taikka toisella min? en pit?nyt h?nest? eik? h?nen syv?st? ??nest??n ja min? kadehdin, ett? h?nen k?tens? koski ?itini k?tt?, kun se koski minua -- niinkuin asian laita oli. Min? ty?nsin sit? pois voimiani my?den.
"Mutta, Davy!" muistutti ?itini.
"Sit? rakasta poikaa!" lausui gentlemani. "Min? en kummastele h?nen hellyytt?ns?!"
Min? en n?hnyt koskaan niin kaunista punaa ?itini kasvoissa. H?n nuhteli minua lempe?sti taitamattomuudestani ja vet?en minua