David Copperfield I | Page 6

muistan? Katsokaamme.
Tuossa ilmestyy pilvest? asuntomme -- ei uutena minulle, vaan aivan tuttuna aikaisimmassa muistissani. Alikerroksessa on Peggotyn ky?kin, josta p??see takapihalle; keskell? t?t? on paalun p??ss? kyhkyislakka ilman mit??n kyhkyisi? ja yhdess? nurkassa iso koirankoppi ilman mit??n koiraa; joukko kanoja, jotka minusta n?ytt?v?t kauhean isoilta, k?yskelev?t sinne t?nne uhkaavalla ja ?k?isell? tavalla. Tuossa on kukko, joka lent?? patsaan p??h?n kiekumaan ja n?ytt?? eritt?in tarkkaavan minua, kun katselen h?nt? ky?kin akkunasta. H?n saattaa minut vapisemaan, h?n on niin julma. Hanhista tuolla ulkopuolella sivuporttia, jotka tulevat vaaputellen ja kurottaen pitki? kaulojansa minun per?st?ni, kun astun sit? tiet?, n?en ?isin unta: niinkuin ihminen, jota pedot ymp?r?itsev?t, n?kee unta leijonista.
T?ss? on pitk? k?yt?v? -- kuinka ??rett?m?n avara se minusta on! -- joka johdattaa Peggotyn ky?kist? etupuolen ovelle. Siit? aukenee pime? varahuone, ja t?m? on paikka, jonka ohitse iltaisin tulee juosta; sill? min? en tied?, mit? lienee noitten tynnyrien, ruukkujen ja vanhojen teelaatikkojen v?liss?, kun ei siell? ole ket??n himme?sti palavan kynttil?n kanssa ja lasko ovesta ummehtunutta ilmaa, jossa on sekaisin saipuan, pickles'in, pippurin, kynttil?in ja kahvin hajua. Lis?ksi on t??ll? nuot molemmat vierashuoneet: se vierashuone, jossa istumme iltaisin, ?itini, min? ja Peggotty -- sill? Peggotty on kokonaan meid?n kumppanimme, kun h?nen askareensa ovat tehdyt ja me olemme itseksemme -- ja paras vierashuone, jossa istumme sunnuntaisin; isosti kyll?, mutta ei niin mukavasti. Minusta on jotakin surullista ilmassa tuossa huoneessa, sill? Peggotty on kertonut minulle -- min? en tied? milloin, mutta ilmeisesti kauan aikaa sitten -- is?ni hautajaisista ja saattoseurasta, jolla oli mustat vaipat yll?ns?. Er??n? pyh?-iltana ?itini siin? lukee Peggotylle ja minulle, kuinka Lazarus her?tettiin kuolleista. Ja min? olen niin peloissani, ett? heid?n t?ytyy j?lest?p?in ottaa minut vuoteestani ja makuuhuoneen akkunasta n?ytt?? minulle hiljainen kirkkotarha, jossa kuolleet kaikki makaavat rauhassa haudoissansa juhlallisen kuun valossa.
Tiet??kseni ei l?ydy miss??n mit??n puoleksikaan niin viheri?t?, kuin t?m?n kirkkotarhan ruoho; ei mit??n puoleksikaan niin varjokasta, kuin sen puut; ei mit??n puoleksikaan niin levollista, kuin sen hautakivet. Lampaat k?yv?t laitumella siell?, kun min? varhain aamuisin nousen polvilleni v?h?isess? vuoteessani kammiossa sis?puolella ?itini huonetta, katsellakseni sit?; ja min? n?en punaisen valon paistavan aurinko-kellolle ja ajattelen itsekseni: "olisi hauska tiet??, onko aurinko-kello iloinen, kun se taas voi sanoa, mik? aika on?"
Tuossa on meid?n penkkimme kirkossa. Kuinka korkea-selk?inen penkki! L?hell? sit? on akkuna, josta sopii n?hd? talomme ja josta Peggotty monta kertaa jumalanpalveluksen aikana n?kee sen, sill? h?n tahtoo vakuuttaa itse?ns? niin paljon, kuin mahdollista, ettei sit? ry?stet? taikka ettei se ole tulessa. Mutta vaikka Peggotyn silm? haihattelee, paheksii h?n suuresti, jos minun silm?ni haihattelevat, ja rypist?? otsaansa minulle, kun seison istuimellani, ett? min? katselisin pappia. Mutta min? en jaksa aina katsella h?nt? -- min? tunnen h?net ilman tuota valkoista vaatetta ja pelk??n, ett? h?n kummastelisi, miksi min? n?in ?llistelen, ja ehk? keskeytt?isi saarnan, kysy?ksens? -- ja mit? min? tuossa teen? Kauheata on haukotella, mutta minun t?ytyy tehd? jotakin. Min? katselen ?iti?ni, mutta h?n ei ole n?kevin?ns? minua. Min? katselen yht? poikaa k?yt?v?ll?, vaan h?n irvistelee minulle. Min? katselen p?iv?npaistetta, kun se tulvaa sis??n avoimesta ovesta eteishuoneen kautta, ja siin? min? n?en eksyneen lampaan -- min? en tarkoita mit??n syntist? ihmist?, vaan oikeata lammasta -- joka puoleksi p??tt?? tulla sis??n kirkkoon. Min? tunnen, ett?, jos katselen sit? kauemmin, vieh?ttyisin sanomaan jotakin ??neen; ja mihin min? silloin joutuisin! Min? katselen muistotauluja sein?ll? ja koetan ajatella Mr. Bodgers vainajaa, joka kuului t?h?n pit?j??n, ja mit? tunteita Mrs. Bodgers'illa lienee ollut, kun Mr. Bodgers kauan aikaa sairasti eik? l??k?reist? ollut mit??n apua. Minua haluttaa tiet??, noutivatko Mr. Chillip'i? ja eik? h?nk??n saanut mit??n aikaan, sek?, jos niin oli laita, milt? h?nest? tuntuu, kun h?nt? muistutetaan siit? kerta viikkoonsa. Min? k??nn?n silm?ni Mr. Chillip'ist? ja h?nen sunnuntaihuvistaan saarnastuolia kohden ja ajattelen, mik? oivallinen leikkipaikka se olisi ja mik? linna siit? tulisi, kun toinen poika rynt?isi astuimia yl?s, ahdistaaksensa sit?, ja saisi samettityynyn ripsuineen viskatuksi vasten p??t?ns?. Aikaa my?den silm?ni v?hitellen ummistavat; ja sen sijaan, ett? olen kuulevinani papin veisaavan pitk?veteist? virtt? l?mpim?ss?, en min? kuule mit??n, siksi kuin kolinalla putoon istuimeltani ja Peggotty korjaa minut pois enemm?n kuolleena, kuin el?v?n?.
Ja nyt n?en talomme ulkopuolen. Makuuhuoneen ristikolla varustetut akkunat ovat auki, ett? hyv?lt? hajuava ilma p??see sis??n. Repaleiset, vanhat peltovareksen pes?t roikkuvat yh? jalavissa puutarhan p??ss? rakennuksen edustalla. Nyt olen takamaisessa puutarhassa toisella puolella tuota pihaa, jossa tyhj? kyhkyislakka ja koirankoppi ovat -- oikea perhosten tyyssija, minun muistaakseni varustettu korkealla aidalla, portilla ja esilukolla; jossa hedelm?t riippuvat ryp?leitt?in kypsempin? ja mehukkaampina, kuin mit? on sittemmin koskaan n?hty miss??n muussa puutarhassa, ja jossa ?itini poimii muutamia koriin, sill? v?lin kuin min? seison vieress?, salaa pistellen suuhuni karvikoita ja koettaen n?ytt?? viattomalta. Kova tuuli nousee, ja kes? on samalla mennyt. Me leikittelemme paraikaa talvi-h?m?r?ss?, tanssien ymp?ri vierashuonetta. Kun ?itini on heng?stynyt ja lev?ht?? nojatuolissa, katselen min?, kuinka h?n k??rii vaaleita kiehkuroitaan sormiensa ymp?rille ja silitt?? liivi?ns?, eik? kukaan tied? paremmin, kuin min?, ett? h?n on mieliss??n siit?, ett? h?n n?ytt?? niin