Daniel Hjort | Page 8

teet, kun heidän hyödyksensä Sä tulet tapetuks ja
tapat. Ammu!
SOTAMIES.
Mit' on tuo puhe?
DANIEL HJORT.
Kuules, mik' ol' isäs?
SOTAMIES.
Se teit' ei koske.
DANIEL HJORT.
Talonpoik' ei suinkaan! Sä talonpoikais-herttuata vihaat Ja väkens'
ammut. Keula kääntyy. Ammu Tuo tyhmä perämiesi, jonka herra Vaan
halpaa alhaisoa suosii.
SOTAMIES.
Itse Se tehkää, tuoss' on sytytin.
DANIEL HJORT.
Äl' usko! Jos sotamieskin olisin kuin sinä, Vähästä palkastas en sitä
tekis, Kaks kertaa vähemmän, kuin mitä nauttii Nuo herttuan miehet
ilman tunnon vaivaa.
(vetäytyy syrjään).

SOTAMIES.
Mit' aikoi hän? On Jumala tai piru Tuon mustan takin alla. Kaiken
voiman Hän multa vei. No, onneks myöhäistä On laukaista. -- Kaks
kertaa vähemmän Kuin palkka, minkä herttua maksaa! -- Mitä Se
minuun koskee? Jos ei mennyt ois hän, Niin murskaks hänet löisin. --
Kumma puhe! Nyt mitä teen? Kun oikein oudot mietteet Tulevat
mielehen, niin paras niist' On hyvän veikon kanssa keskustella.
(lähtee).
Toinen kohtaus.
DANIEL HJORT (tulee sisään, istuutuu laveteille ja katsoo sotamiehen
jälkeen).
Siin' alku oli, -- liekö myöskin loppu?
Kolmas kohtaus.
DANIEL HJORT. SIGRID STÅLARM.
DANIEL HJORT (itsekseen).
Oh! neiti Sigrid! Kah kuin kalvas on hän. Pien' enkel' liipottaapi
siipiään, Kuin ruumiitten ja verten yli oisi Hän kulkenut, tai
vankiluoliss' ollut Juhanin lempivirttä säistämässä Kalskeessa rautain.
Oiva aate! (ääneensä) Terve Te murheen laps! (itsekseen) Sanoinko
murhalapsi?
SIGRID.
Kuin jaksat, Daniel?
DANIEL HJORT.
Kiitos, hyvin kyllä, Jos lukuun unta kauheat' en ota Jot' illall' eilen näin.
SIGRID.

Se kerro sitten! Näit alttarin sä ehkä, jonka luo Tul' impi hiljaa, siihen
uhrin laski, Ja uhri oli sydän. Levotonna Pysyä alttarill' ei tahtonut se,
Mut taivahan tul' enkelit ja uneen Sen vihdoin tuutivat, ja sulle, joka
Siin' olit läsnä, sanoivat he: älä Herätä tuota huokauksillas, Suo lepo,
rauha sille.
DANIEL HJORT.
Kaunis uni! Mut min' en nää niin kauniit' unia, Ma hurmehisen
mestauspölkyn näin... Mut tuota ette ymmärrä, ja paras Se onkin, jos ei
pahint' oisi, että Tuo teidän kerran täytyy ymmärtää.
SIGRID.
Sä sekavasti puhut.
DANIEL HJORT.
Sekavuushan On aian merkki, sekavuus se yksin Elämän arvoituksen
selvitys.
SIGRID.
Ei, rauha, sovinto.
DANIEL HJORT.
Sep' arvoitusta, Ett' arvata vaikk' arvoituksen osaat, Sit' ennen yhä
hämmentää vaan tahdot. Kas siinä mutka.
Neljäs kohtaus.
EDELLISET. JUHANI FLEMING.
SIGRID.
Juhani!
JUHANI FLEMING.

Sä, Sigrid! Tääll' aivan surman keskellä? Käy linnaan!
SIGRID.
Min kirkkaast' aamu paistoi ikkunaan, Niin tyyn' ol' aalto, metsäkin
niin vaiti, Ett' ulos mielin.
DANIEL HJORT (itsekseen).
Mielilintu on se, Mi verkkoonsa mua viettelee. Saas nähdä, He eikö
yhdess' ansaa viritä?
SIGRID (jatkaen hiljaa Juhani Flemingille).
Silloin näin mä täällä Tuon Daniel raukan. Kaikki tunnet; tee Hänt'
ystäväkses, ole hyvä hälle, Hänt' unhottamaan saata...
DANIEL HJORT (joka on kuunnellut).
Mitä sanoin? Täst' oivaa tulee. Rakkaus onneton Noin Daniel raukan
hämmentänyt on; Jos linnass' on hän, tai sen ulkopuolla, Se yhtä on,
ken tuosta viitsis huolla.
SIGRID.
Mä jätän teidät nyt. (lähtee).
Viides kohtaus.
JUHANI FLEMING. DANIEL HJORT.
JUHANI FLEMING (silmäillen Sigridin jälkeen).
Kuin kevät-taivas Tuon tytön sielu on, niin puhdas, kirkas, Ett' tuntuu
siinä pienin pilven varjo. Hjort, voitko pahoin?
DANIEL HJORT.
Tahdotteko auttaa?

JUHANI FLEMING.
Sä työtä puutut, sielus tyhjäst' uupuu, Ajatus väsyy, mieli karvaaks käy.
DANIEL HJORT (itsekseen).
Tuo omans' olis papiksi, niin voisi Es'-isäin synnist' itsellensä saada
Hän päästökirjan.
JUHANI FLEMING.
Tahdotko, niin puhun Ma Stålarmille että miekan sulle Ja paikan
hankkii hän. Sä yhtä hyvin Näyt miekkaa voivan käytellä kuin kynää.
DANIEL HJORT.
Sep' oivaa pilaa! Miekkaa minä! Pelkään Ett' toveriin ma harhass'
isken.
JUHANI FLEMING (painavasti).
Voiko Noin katkeroittaa lempi lemmen?
DANIEL HJORT.
Onko Ohdake kukka, valkoinenko korppi?
JUHANI FLEMING.
Mi tarkoitukses?
DANIEL HJORT.
Kaikk' on siinä, kuinka Sit' aatellaan.
JUHANI FLEMING.
Noin ei käy miehen surra. Jos onni vihamiehemme on, olet Sä
onnenlaps, sill' ystäväs on suru. Sen voima ota henkes palvelukseen Ja

koita unohtaa!
DANIEL HJORT.
Unohtaa, -- mitä?
JUHANI FLEMING.
Mitätön tunne.
DANIEL HJORT.
Voi, kuink' ootte hyvä! Ha! ha! kuin helppoa on olla hyvä.
(nousee istualtaan ja lähtee pois).
JUHANI FLEMING.
Tuon miehen muutoksess' on jotain kummaa Ja luonnotonta, jot' en
ymmärrä. Jotakin särkynytt' on katseessa, Ja puheesta viel' enemmän
sen huomaa. Vaan miksi häntä aattelen? Hän eikö Tylyllä pilkan
naurull' ystävyyttäin Hylännyt. Paras on kun hänt' ei huomaa. Kipunsa
itserakkautt' on vain, Ja muiden kylmyys lääke tehokkain.
Kuudes kohtaus.
JUHANI FLEMING. ARVID STÅLARM. UPSEERI (kulkien
muurilla). Myöhemmin SANANSAATTAJA.
UPSEERI.
Se pursi, joka rauhalipull' äsken Päin linnaa riensi, nyt on lähell' aivan;
Nyt muurin luo se laskee.
(astuu muurilta maahan)
JUHANI FLEMING.
He mit' aikoo?

STÅLARM.
Se viesti laivastost' on, joka hiukan Lorulla meitä huvittaa, sill' aikaa
Kun jyryks sotamelu hankkii.
SANANSAATTAJA.
Lausuin Terveiset Scheelin, ilmoitan ma, että Lähellä Helsinkiä herttua
Kaarle Maajoukkonne on voittanut ja lyönyt. Hyvillä avaa tämä linna
siis, Ja luovu Sigismundist' aioissa, Jos tahdot armon saada.
JUHANI FLEMING.
Mitä kuulen? Maailmaa jyrkkä sallimusko ohjaa?
STÅLARM.
Takaisin tervehdi ja sano, että Lähellä Helsinkiä herttua Kaarlen
Maajoukkomme on voittanut ja lyönyt, Ja että varoillaan hän olkoon
siis, Jos tahtoo