Daniel Hjort | Page 4

kärsin.
SIGRID.
Himootte kunniaa. Jos oisitte Mua rakastanut, tätä työtä varmaan Te
ette tehnyt ois. Teit' ylenkatson.
DANIEL HJORT.
Ah! -- Hyvästi!
SIGRID.
Ei, viipykäätte vaan!
KATRI (itsekseen).
Taas hengitän. Ma kohta hänet saan.

Kymmenes kohtaus.
EDELLISET. ARVID STÅLARM. JUHANI FLEMING.
STÅLARM.
Nyt onko haihtuneet nuo kainot huolet?
SIGRID.
Min' olen päättänyt.
STÅLARM.
Ja miks' niin vakaa?
SIGRID (teeskennellyllä ilolla).
Niin vain! Ei ihme. Suostumus, näet, isä, Se kieleltä ei perhon lailla
lennä. Mont' oikkua, mont' arkaa ajatusta On ensin voittaminen,
ennenkuin Sanoa arvaa: tuossa käteni!
(ojentaa kätensä Juhani Flemingille).
JUHANI FLEMING.
Suloinen käsi! Kuinka olen saanut Sua odottaa! Se vielä värisee,
Ikäänkuin irki pyrkiä se tahtois.
(suutelee Sigridin kättä).
Tuon otan vahvistukseks' onnelleni. Nyt huolta, kaipaust' ei enään ole,
Ja läksiäisist', illaks' aivotuista, Sun kauttas tuli juhla hupaisempi, Joss'
ilo vieraan', isäntänä lempi.
SIGRID.
Tääll' on niin raskas ilma huoneessa. Miss' äitis? Käykäämme sun äitis
luokse!

JUHANI FLEMING.
Käykäämme ennen linnan puistohon!
SIGRID (estellen).
Jo länteen päivä ruskoansa luopi, Ja puoleks kuolleet syksyn kukat on.
JUHANI FLEMING.
Sun katsees niille elon, loiston tuopi.
(Sigrid ja Juhani Fleming lähtevät)
Yhdestoista kohtaus.
KATRI. ARVID STÅLARM. DANIEL HJORT.
STÅLARM.
Sun kevyet on huoles, kevyt nuoruus! -- Nuo, Daniel Hjort, nuo kirjeet
valmista. Ne kaikkiin ilmansuuntiin laitetaan, Miss' uljas meill' on
sotaveikko vaan. Nyt loppuu rauha korkeilt', alhaisilta, Mut
viettäkäämme hauskast' tämä ilta, Hoi, palvelijat! (Palvelusväkeä tulee).
Lamput välkkymään! Koht' otellaan, nyt iloll' eletään.
(Menee, yhtyen saapuvien vieraiden joukkoon. Juhlallinen valaistus.
Soitantoa kuuluu näyttämön ulkopuolelta).
Kahdestoista kohtaus.
KATRI. DANIEL HJORT. VANGINVARTIJA.
VANGINVARTIJA.
Mik' on nyt Daniel herran?
DANIEL HJORT.

Sinäkö! Vai huomaa joku minunkin, ja se Se vanginvartija on holveista,
Tuolt' elävältä haudattujen maasta. Sopiva mies! Sä mitä tahdot?
VANGINVARTIJA.
Tulin Vaan ilmoittamaan että vangeista Tän' yönä kuoli viimeinen.
DANIEL HJORT.
Ha, ha! Sep' oli onneksi tuon kurjan miehen. Tääll' linnass' onni tänään
vieraan' on Flemingin poiast' alkain vankiin asti. Pois! jäisen kalman
hajun tänne tuot. Ei Stålarm sua kuulemaan nyt jouda.
VANGINVARTIJA.
Se tottako ett' alkaa sota taas? Ei holvi sitten jouda kauan tyhjäks.
DANIEL HJORT.
Jos sin' et sinne muita saa, niin tulen Mä itseäni sulle tarjomaan.
VANGINVARTIJA.
Tuon suust' en koskaan viisaan sanaa kuule.
(Vanginvartija menee).
Kolmastoista kohtaus.
KATRI. DANIEL HJORT.
DANIEL HJORT.
Pois rakkaus, pois sä viime unelmani! Sä katkerista katkerin, mit' olen
Ma kokenut. Miks maailmaan juur minä Jäin orvoks, muukalaiseks,
löytölapseks, Joll' isää, nimeä ei ole. Juuret Kukalla pienimmäll' on,
meren laine Luo toisen laineen, hautakiven toki Saa sammal
kasvaaksensa, vangilla Jok' yöllä kuoli, hällä edes kerran Ol' elämä,
jonk' eteen elää voi. Mit' ompi mulla?

KATRI (astuu esiin).
Enemmän kuin luulet, Ja enemmän kuin lausua voi tässä.
DANIEL HJORT.
Haa! taas sa vaimo olet tielläni! No puhu kerran, lausu, mitä tahdot?
KATRI.
Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön Luo leimun veriruskean, ja etees
Tuo kaikki, mitä kaipaat täällä. Kohtaa Mua huomen-illall' yhdeksältä
Turun Torilla. Tullaan, joudu, hyvästi!
(vetäytyy taaksepäin patsaan varjoon).
DANIEL HJORT (poistuu hitaasti, huomattuaan Ebba Flemingin).
Neljästoista kohtaus.
KATRI. EBBA FLEMING.
EBBA FLEMING.
Taas sota niittons' alkaa pohjolassa; -- Ja sä, Klaus Fleming, multan'
olet maassa! Väkevä henkes sinä meihin luo, Ja sydämiimme sitä
voimaa tuo, Joll' lujast' ennen pidit Suomenmaan -- Kun aian virta
vyöryi raivossansa Ja ilmi-kapinassa riehui kansa! -- Vakaana
vannotussa valassaan! Sun säiläs säihkyi, voimas tiettihin Min Puolast'
aikain pohjan äärihin, Sanastas riippui Ruotsin kruunukin! Ja hän,
kuink' armas, hellä kodissaan Hän oli; mikä sulo katseessaan! Oi!
maannut olen hänen rinnoillaan.
KATRI (joka on astunut esiin ja kuullut Ebba Flemingin monologin,
tekee uhkaavan liikkeen ja on juuri poistumaisillansa, kun Ebba
Fleming huomaa hänet ja kavahtaa säikähtyneenä).
EBBA FLEMING (kiljahtaen).

Ah! Ken se on? Kuin tulit tänne?
KATRI.
Hiljaa, Kuin murheen huokaus iloseuraan, salaa Kuin valtiasten
joukkoon ylenkatse.
EBBA FLEMING.
Pois kauhistus! Pois sinne, mistä tulit!
KATRI.
Takaisin liian pitk' on Pohjanmaalle. Sen haudoilt', erämailta terveisiä!
Sua tervehtii sun puolisosi työt.
Viidestoista kohtaus.
EDELLISET. ARVID STÅLARM. OLAVI KLAUNPOIKA. JUHANI
FLEMING. SIGRID STÅLARM. VIERAITA. (Ebba Flemingin
kiljahtaessa ovat kaikki tulleet sisään ja kokountuneet näyttämön
perälle).
EBBA FLEMING.
Tuo karkoittakaa! (yhtyy toisten joukkoon).
KATRI.
Älkää liki tulko! Varotkaa mitä tuloss' ompi. Kansan Te surmaan,
kuoloon syöksitten. Mut vaikka Talomme poltitte ja lemmen voiman
Meist' imitte, niin elää viha vielä! Se hiljaa mieron teitä luikertaapi, Se
hautain haamut neuvoksensa saapi, Ovella linnan hiipii, mökkiin
saapuu, Nyt sukukilvet halkee, linnat kaatuu. Se elää siks kun päättyy
verisinä Työt koston, -- ja se viha olen minä!
(poistuu kiireesti).

TOINEN NÄYTÖS.
(Turun tori, perällä tuomiokirkko. Oikealla kädellä kauppapuodin ovi.
Näyttämön keskikohdalla mestauslava. Hämärätä).
Ensimmäinen kohtaus.
KAKSI PORVARIA.
1:N PORVARI.
Hyvää iltaa, mitä kuuluu?
2:N PORVARI.
Ei kehuttavaa näin levottomina aikoina kuin nyt on.
1:N PORVARI.
Surkoon lempo. Kyllä aika keinon keksii.
2:N PORVARI.
Niin, jospa vaan olis aikaa odottaa. Puolalaista majoitus-väkeä, raskaita
veroja, tytöt lukon ja salvan takana, pahoja enteitä taivaalla, sotivia
kummituksia ilmassa, merenkulku Ruotsiin estettynä. Uh! senkin
seitsemän surua tähän aikaan. Ehkä lisäksi vielä jonakin yönä saamme
nähdä linnan tanssivan