Daniel Hjort | Page 5

jolle Ma aseen tuon kuin verenkosto tuiman Ja sitke?n kuin verivaino?
DANIEL HJORT.
T?ss? Ma olen, jos mua tarkoitat.
KATRI.
Ken olet Lupasin ilmaista. Voin enemm?nkin, Voin ?itis helmaan vied? sun, ja is?s -- Haudalle.
DANIEL HJORT.
Voi, jos tuskaa toivotonta On rintas tuntenut ja sent??n pet?t Syd?nt?in tyhj?? valhetoiveilla!
KATRI.
En pet?, jos et sin? vaan mua pet?. Mut ennenkuin m? mit??n lausun, vastaa, S? rohkenetko kaikki hylj?t?, Jot' ennen kunnioitit, unheen y?h?n Kaikk' upottaa, jot' ennen rakastit.
DANIEL HJORT.
S? kysyt, rohkenenko. Rohkeutt' Ei tarve, kun ei taistelua l?ydy; T?ss' edess?si syd?men n??t vaan, Jok' yst?vyytt?, helleytt' ei tunne, Jok' i?n kaiken janonnut on hiukan Vaan rakkautta, mut ei sit? saanut, Jok', yksin j??nynn? kuin linnunpoika Luodolle autiolle, riutuu pois Ikuiseen, ??rett?m??n tyhjyyteens?. Is?ni haudan mainitsit, miss' on se? Vaikk' alla vuorten ja maan perustusten H?n ois, ne murtaisin ja hengell?in Syd?men kuolleen henkiin virkist?isin!
KATRI.
Vait! ettei voimat viimeisetkin haihdu, Jotk' alta hulluuden ja murheen olen T?ks hetkeks s??st?nyt.
DANIEL HJORT.
Siis jatka, lausu Is?ni nimi, ett? sointu sen Mua virvoittaisi! (Tarttuu k?sin h?neen ja katsoo h?nt? silmiin). Eth?n valhettele! Ei piru tekis niin!
KATRI.
Mun n?k?iseni Jos valhe on, niin valhetta on totuus. Edess?s taivaan t?htivaloss' seison. Niin totta kuin tuon laen Luoja loi, Niin totta kuin se seitsenkertaisena Synteimme yli seitsem?sti repee, Niin totta p?iv?n selv?? totuutta Nyt sulle lausun, huutain is?s nimen: Pentt' Ilkkainen.
DANIEL HJORT.
Sen nimen olen kuullut. Niit' oliko h?n, joita linnan luoliin Klaus Fleming surmas rangaistukseks' siit?, Kun h?nt? vastaan kapinoitsivat? Voi! tuomion ma itse kirjoitin.
KATRI.
Se is?s veli oli. Is?s kaatui, Kun viel? olit lapsi j?rjet?n. Talonsa kaukan' oli Pohjanmaalla, Nyt pedot, k??rmeet k?y sen raunioilla. Tuoss' alla hirsipuun h?n makaa; kolmeen Palaiseen ly?tti h?net mestaajallaan Klaus Fleming.
DANIEL HJOKT.
Tuossa! Haa! Mun kasvattajan' Is?ni surmamiesk??
KATRI.
Mahtava Ja vapaa talonpoik' ol' is?s. Sotaa Ven?tt? vastaan k?ytiin. P??mies silloin Klaus Fleming oli; -- talonpoikaistalot H?n t?ytti huoveillaan; se korska herra, N?et, meit? vihas, niinkuin mekin h?nt?. N?in ilkkuin sodan verisoihdun piti H?n taiten vireill' yh?, sytytt??kseen N?in taloihimme h?d?n murhatulta. Sun synnytti t?ll' itkun aiall' ?itis. Ma muistan illan niinkuin eilisen, Pois riihess' oli is?s', koton' istui Sun ?itis', imett?in sua rinnoillaan, Ja ensikerran luoman huomas, joka Syd?mes kohdall' on, ja aatteli Se mit? ennustais se k??rmeenkieli, Kun hillit?n miesjoukko Flemingin Verill? tahrattuina sis??n rynt?s. He riihess' oli is?s luona olleet Ja vaatineet sen viljan, mik? sodan Ja vainon jaloist' oli h?lle j??nyt, H?nt' oitis luomaan heid?n s?kkeihins?. Mut Pentti, tuollaist' ei h?n k?rsinyt, R?ykkeimm?n joukosta h?n ilmaan nosti Ja veriin maahan paiskas. Is?s v?ki Pois riihest' ajoi muut. Nyt alkoi kiista. Soturit voitettihin. Pakotiell? Ja meid?n miesten vainoomina, mursi He is?s taloon. Nyt ei sanat eik? K?s'-voima auta, keih??t vaan ja nuolet. Yks sotureista silloin k?silleen Sun otti, ikkunaan sun vei ja huusi: "Se nuoli, mink? meihin k??nn?tten, On t?m?n lapsen surma." Sun ?itis vaipui maahan tainnoksiin, Ja kun h?n her?s, tuless' oli tupa, Valittain palaneella kynnyksell? S? makasit; h?n otti sun, lens' savun Ja liekin l?pi -- taloon sai -- siell' is?s virui Nyt veriss??n, ja tulten ratinassa Soi kaukaa sotamiesten pilkkanauru.
DANIEL HJORT.
Sen selv??n kuulen, n?en tulenkin Ja talon, mets?n, -- pellon oikealla. Haa! muisto leimahtaa kuin tulipalo Y?ss' synk?ss?, joss' ennen hapuilin.
KATRI.
Apua saivat sotamiehet, pakoon V?kemme l?ksi, is?s haavoiss' oli, Ja nuo, jotk' alkoi ry?st?ll', yll?k?ll?, Ne murhapolttoon p??tti voittoty?ns?.
DANIEL HJORT.
Nyt muistan mets?tien, y?n myrskyisen. Ma hiljaa vaimon olkaan nojasin Ja mustain kiharoiden kanssa leikin.
KATRI.
Ol' ?itis tuo. H?n is??s Turkuun seuras, T?? sotureista kantamaan kun pantiin Luo Flemingin.
DANIEL HJORT.
No niin?
KATRI.
Niin, murhasta Ja kapinasta syytettyn?, kun Flemingin miehilt' omaisuuttaan turvas, H?n rautoin tuomittiin ja hirsipuun H?pe?-kuolemahan. Polvillani Flemingilt' armoa ma turhaan pyysin. Mies julma kylm?sti mua silmiin katsoi Ja k??ntyi -- meni pois. T?ss' on' se paikka, Joss' is?s veri syytt?m?sti virtas! T?ss' on se paikka, johon henget?nn? Sun ?itis vaipui tuskissansa! T?ss? Y?n pime?ss? kalpeaksi itki H?n poskensa ja harmaaks' suri p??ns?. T?ss' ilmaan h?n sua is?t?nt? nostain Huus' surmaa, surmaa Fleming murhaajalle. H?n t?ss? j?rjen valon kadotti, Ja halutonna mets?mailla kulkein S?i pettua ja kyyneleit??n joi.
(Kuu pilkist?? hetkeksi pilvien ra'osta ja luo heihin valoansa).
DANIEL HJORT.
Mun ?itin', ?itini, se sin? olet!
KATRI.
Pois luotani, viel' et s? poikan' ole! Mua kuule loppuun, sitten sua kuulen. Tien varrell' istuin kerran n?in, Klaus Fleming Ohitse ajoi uhkein joukkoineen, Ja puolikuolleena s? haikealla Makasit rinnallain. Ja tuntui silloin Kuin kaikki hyv?t ihmiset maan p??ll? Ois kuollein' olleet. Kuollut oli Luoja, Ja taivas mustan murhevaipan k??ri Ylitse kaiken kuolleen maan. T??ll' yksin Mun rinnassani syd?n sykki. Tunsin, Kuin unissa, sun kuolleeks. Sielun teki Niin hyv?? tuo. Y? armas hulluuden Syd?nt?n' ymp?r?i kuin l??kitys. En sitten en??n tied? kuinka k?vi, Vaan -- sin' et en??n rinnoillani ollut; Ja n?in ma j?lleen Pohjanmaalle jouduin -- Jumala tiesi kuin.
DANIEL HJORT.
Ah! silloin mun Tielt' otti Fleming. -- Onnen sallimusta!
KATRI.
Talomme raunioilla sitten istuin Ja kauniit laulut linnun virsiin lauloin -- Niin kauniit laulut! Yhden viel? muistan:
"Verihin sortui puolison', Py?veli kistun vieress' on, Myrkky? haudat kasvaa".
DANIEL HJORT.
Kuin tyyni h?vitt?? tuo synkk?