Cymbeline | Page 4

tuo verraton haltijattarenne kuollut, tai on joutava
kapine hänestä voiton vienyt.
POSTHUMUS. Erehdytte. Toisen voi myydä tai antaa pois, jos on
kyllin varaa ostamiseen tai ansiota lahjan saamiseen; toinen ei ole
kaupan, se on sula jumalten lahja.
JACHIMO. Jonkako jumalat ovat teille antaneet?
POSTHUMUS. Jonka heidän armostaan aion pitää omanani.
JACHIMO. Niin, omananne nimeksi; sillä tiedättehän, että vieraskin
lintu pulikoi naapurin lammikossa. Sormuksennekin voidaan varastaa;
ja niin on noista kahdesta verrattomasta kalleudestanne toinen varsin
heikko ja toinen sattuman varassa; viekkaan varkaan tai siinä suhteessa
täydellisen hovimiehen voisi pistää päähän puijata teiltä sekä toinen
että toinen.
POSTHUMUS. Teillä Italiassa ei ole niin täydellistä hovimiestä, että
voisi haltijattareni kunnian valloittaa, vaikka sanottekin häntä heikoksi
taistelemaan sen puolesta. En ollenkaan epäile, että teillä on suuri
varasto varkaita; sittenkään en ole peloissani sormuksestani.
PHILARIO. Lopettakaamme jo, hyvät herrat.

POSTHUMUS. Aivan mielelläni. Tämä arvoisa signori -- kiitän häntä
siitä -- ei kohtele minua niinkuin vierasta; olemme alusta pitäen
tuttavallisia.
JACHIMO. Viisi kertaa näin pitkällä puhelulla saisin minä voiton
teidän kauniista haltijattarestanne, pakottaisin häntä väistymään, jopa
antaumaankin, jos olisi minulla vain pääsy hänen luokseen sekä
tilaisuus tutustua.
POSTHUMUS. Ette, ette.
JACHIMO. Panen vetoa puolet omaisuudestani teidän sormustanne
vastaan, joka panos minun luullakseni on enempi kuin tasavertainen;
mutta vetoni koskeekin enemmän teidän luottamustanne kuin hänen
kunniaansa; ja jotta sillä en mitenkään teitä loukkaisi, niin uskallan
sovittaa koetukseni kehenkä naiseen hyvänsä.
POSTHUMUS. Petytte aika lailla liian rohkeassa luulossanne, enkä
epäile, että saavutatte sen, minkä koetuksenne ansaitsee.
JACHIMO. Minkä sitten?
POSTHUMUS. Epäyksen; vaikka koetuksenne, niinkuin sitä nimitätte,
ansaitsisi enempääkin, nimittäin kuritusta.
PHILARIO. Jo riittää, hyvät herrat; tämä tuli liian äkkipäätä; antakaa
asian kuolla niinkuin se syntyikin, ja pyydän, oppikaa paremmin
tuntemaan toisianne.
JACHIMO. Panisin alttiiksi omani, vieläpä naapurinikin omaisuuden,
sanojeni totuudesta.
POSTHUMUS. Kenenkä naisen aiotte ottaa hyökkäyksenne esineeksi?
JACHIMO. Teidän, jonka uskollisuuden te pidätte niin taattuna. Panen
sormustanne vastaan kymmenentuhatta dukaattia vetoa siitä, että, jos
minua suositatte siihen hoviin, missä haltijattarenne oleksii, ja suotte
minulle tilaisuuden vain kahdesti häntä puhutella, niin tuon sieltä

mukanani hänen kunniansa, jonka luulette olevan niin hyvässä tallessa.
POSTHUMUS. Kultaa panen vetoa kultaanne vastaan; sormukseni on
minulle yhtä kallis kuin sormeni, se on osa siitä.
JACHIMO. Olette rakastaja ja sen vuoksi varovainen. Vaikka naisen
lihasta maksaisitte miljoonan luotineljänneksestä, niin ette sittenkään
voisi estää sitä pilaantumasta. Mutta huomaanpa, että teissä on hieman
uskontoa, koska pelkäätte.
POSTHUMUS. Tuo vain lienee puhumatapaa teissä; vakavammat teillä
on aikeet, luulisin.
JACHIMO. Tiedän mitä puhun, ja otan tehdäkseni mitä olen sanonut,
sen vannon.
POSTHUMUS. Todellako? -- Lainaan vain teille hohtokiveni siksi,
kuin palajatte. Tehkäämme kirjallinen sopimus. Haltijattareni avut ovat
suuremmat kuin teidän halpain ajatustenne suunnattomuus. Minä
vaadin teitä tähän vetoon. Tuossa sormukseni!
PHILARIO. Minä en salli vetoa.
JACHIMO. Kautta jumalien, se on jo tehty. -- Jos en tuo teille riittävää
todistusta siitä, että olen nauttinut haltijattarenne hempeintä hempeyttä,
niin ovat minun kymmenentuhatta dukaattiani teidän omanne;
niinikään hohtokivenne. Jos minä väistyn ja hänen kunniansa jää niin
eheäksi kuin te uskotte, niin hän, se teidän helmenne, ja tämä teidän
helmenne ja minun kultani ovat teidän, -- olettaen, että suositatte
minulle vapaan pääsyn hänen luokseen.
POSTHUMUS. Suostun näihin ehtoihin; pankaamme kirjaan kaikki
kohdat. -- Yhtä vain varaan itselleni: jos teette hyökkäyksen häntä
vastaan ja suoraan minua vakuutatte siitä, että olette voittanut, niin en
ole kauemmin vihamiehenne; hän ei ole sen arvoinen, että hänestä
kannattaisi riidellä. Vaan jos hän pysyy raiskaamattomana ja te ette voi
näyttää toteen vastakohtaa, niin ilkeästä luulostanne ja siitä haavasta,
minkä olette hänen kunniaansa iskenyt, saatte minulle vastata

miekallanne.
JACHIMO. Tuohon käteen! Sovittu siis! Kaikki tämä pantakoon
laillisesti paperille. Ja sitten suoraa päätä Britanniaan! Rauta on
taottava ennenkuin se jäähtyy. Toimitan kullan ja panetan kirjaan
molemminpuolisen vetomme.
POSTHUMUS. Päätetty.
(Posthumus ja Jachimo menevät.)
RANSKALAINEN. Mitä luulette, tuleeko tästä mitään?
PHILARIO. Signori Jachimo ei asiaa heitä? Seuratkaamme heitä, jos
suvaitsette.
(Menevät.)
Kuudes kohtaus.
Britannia. Huone Cymbelinen hovilinnassa.
(Kuningatar, Cornelius ja hovinaisia tulee.)
KUNINGATAR. Niin kauan kuin on kaste vielä maassa, Ko'otkaa yrtit.
Joutuun! Kell' on lista?
1 HOVINAINEN. Minulla, armo hyvä.
KUNINGATAR. Joutuun siis! -- (Hovinaiset menevät.) No, tohtor',
onko mukananne rohdot?
CORNELIUS. On, teidän korkeutenne; tässä ovat. (Antaa hänelle
pienen pullon.) Mut, armo hyvä, älkää suuttuko -- Mua tunto käskee
kysymään -- miks multa Vaaditte tätä myrkkyseosta, Mi riuduttaen
tappaa, tosin vitkaan, Mut varmaan?
KUNINGATAR. Ihmettelen, että moista Minulta kysyt; oppilaasi olen
Jo kauan ollut, sulta oppinut Tislaukset, mehunkeitot, suitsutukset, Niin

että kuningaskin usein pyytää Mun laitteitani. Näin kun työssä vartun --
Jos et mua koko perkeleeksi luule -- Mun eikö tule tietojani muilla
Kokeilla laajentaa? Tään nesteen voimaa Eläimiin koitan moisiin, joita
hirttää Ei kannata -- en ihmisiin -: sen tehon Näin huomaten, voin toisin
ainein sitä Taas vaimentaa ja näin sen vaikutuksen Ja laadun selvittää.
CORNELIUS. Oi, armo hyvä, Kokeista moisista vain sydän paatuu, Ja
vielä inhoksi ja turmioksi On moinen näky.
KUNINGATAR. Ole huoletta! -- (Pisanio tulee.) (Syrjään.) Imarteleva
konna tuossa; häneen Sit' ensin koitan. Herraansa hän puoltaa Ja
poikaani hän vihaa.