Coriolanus | Page 7

kerran;
kohtelun sain hyvän. Hän mulle huusi, vangiks kun hän tehtiin; Mut
edessän' Aufidion silloin näin, Ja raivo säälin voitti. Vapautt' anon
Isäntä-raukalleni.
COMINIUS. Jalo pyyntö! Hän on kuin tuuli vapaa, vaikka poikan' Ois
surmannut hän. -- Päästä hänet, Titus!
LARTIUS. Mut nimi?
CORIOLANUS. Unhottanut, kautta Zeun! -- Väsynyt olen; muistinikin
uupuu. -- Tääll' onko viiniä?
COMINIUS. Pois telttahamme! Sun kasvoissasi kuivunut on veri; On
aika pitää siitä huolta. Tule!
(Menevät.)
Kymmenes kohtaus.
Volskilaisien leiri.
(Torventoitotusta. Tullus Aufidius tulee verissään, pari, kolme soturia
hänen seurassaan.)
AUFIDIUS. Corioli on valloitettu!

1 SOTAMIES. Takaisin hyvill' ehdoilla sen saamme.
AUFIDIUS. Ehdoilla! -- Oi, jos oisin roomalainen! En volskilaisna olla
voi, mik' olen. -- Ehdoilla! Mitä ehtoja on sillä, Jok' antaunut on toisen
armoihin? Viis kertaa ottelin ma kanssas, Marcius, Viis kertaa voitit
mun, ja voitat vielä, Vaikk' yhtyisimme joka ruokahetki. -- Kautt'
elementtien! Jos vielä kerran Ma häneen yhdyn, parta vasten partaa,
Niin hän on mun, tai minä hänen. Kiihkon' Ei ole enää vilpitön kuin
ennen: Jos hänt' en ruhjo tasatappelussa Ja miekka vasten miekkaa,
silloin kiukku Tai juoni, mikä sattuu, hänet kaataa.
1 SOTAMIES. Hän itse perkele on.
AUFIDIUS. Uljahampi, Vaikk' ei niin kavala. Mun koko voiman' On
myrkytetty; lamannut hän on sen Ja tahrannut, ett' itseään se kaikoo. Ei
uni, pyhyys, sairaus, turvattomuus. Ei Capitolit, eikä pyhät paikat, Ei
uhrit, eikä pappein rukoukset, Nuo raivon hillitsijät, poistaa saata
Mädillä, kuluneilla etuuksillaan Vihaani Marciota kohtahan. Jos hänet
tapaan, kotonakin vaikka Ja veljenikin turvista, niin rikon Ma
majaystävyyden lait ja pesen Käteni julmat hänen sydämmessään. --
Käy kaupunkiin, ja kysy, kuink' on laita, Ja ken on panttivangiks
Roomaan viety.
1 SOTAMIES. Mukaanko ette käy?
AUFIDIUS. Mua varrotaan Sypressilehdon luona (etelähän Se myllyist'
on); tuo sinne tieto, kuinka On maailmassa laita, että osaan Sen mukaan
tieni suunnata.
1 SOTAMIES. Sen teen.
(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.

Rooma. Julkinen paikka.
(Menenius, Sicinius ja Brutus tulevat.)
MENENIUS. Auguri sanoi minulle, että tänä iltana saamme kuulla
uutisia.
BRUTUS. Hyviäkö, vai pahoja?
MENENIUS. Ei ainakaan kansan toivon mukaisia, sillä se ei rakasta
Marciota.
SICINIUS. Luonto pedotkin opettaa ystävänsä tuntemaan.
MENENIUS. Sano siis, ketä susi rakastaa?
SICINIUS. Lammasta.
MENENIUS. Niin kyllä, syödäksensä sen: niinkuin nuo nälkäiset
plebejitkin tekisivät tuon jalon Marcion.
BRUTUS. Niin, kyllä hän on lammas, hän, vaikka ynisee kuin karhu!
MENENIUS. Niin kyllä hän on karhu, hän, vaikka elää niinkuin
lammas. Te olette ikämiehiä kumpikin, vastatkaatte kysymykseeni.
MOLEMMAT TRIBUUNIT. Kyllä; puhukaa.
MENENIUS. Mikä pahe Marciolta puuttuu, jota ei teissä kummassakin
ole ylenmäärin?
BRUTUS. Häneltä ei puutu ainoakaan pahe, hänessä on niitä kosolta
kaikkia.
SICINIUS. Erittäinkin ylpeyttä.
BRUTUS. Ja kerskaavaisuudessa hän voittaa kaikki muut.
MENENIUS. Sepä kummallista. Tiedättekö itse, miten teitä kumpaakin

kaupungissa, nimittäin meissä, säätyläisissä, arvostellaan? Tiedättekö
sitä?
MOLEMMAT TRIBUUNIT. Mitenkä siis meitä arvostellaan?
MENENIUS. No, koska nyt ylpeyden mainitsitte, ettehän minuun
suutu?
MOLEMMAT TRIBUUNIT. Asiaan, asiaan!
MENENIUS. No, se ei ole mikään suuri asia; sillä mitä pieninkin
tilapää-varkaus olisi omiansa sieppaamaan teiltä koko joukon
malttamusta. Päästäkää luontonne valloilleen, ja suuttukaa
mielinmäärin, vallankin jos se on mieleen teille. Syytätte Marciota
ylpeydestä, niinkö?
BRUTUS. Me yksin emme sitä tee.
MENENIUS. Sen hyvin tiedän; yksin te voitte sangen vähän tehdä.
Teillä on apureita monenmoisia, muuten näyttäisivät toimenne
ihmeellisen yksinkertaisilta; kykynne on liian alaikäinen, saadakseen
yksin suurta aikaan. Mainitsitte ylpeyden. Oi, jos voisitte nähdä oman
niskanne nikamiin ja luoda pienen katseen omaan rakkaaseen itsehenne!
Oi, jos sen voisitte!
BRUTUS. No, mitä sitten?
MENENIUS. Silloin näkisitte kaksi niin kelvotonta, ylpeätä,
väkivaltaista, itsepäistä virkamiestä (toisin sanoin: narria), ettei
Roomassa mokomia.
SICINIUS. Tekin, Menenius, olette vallan hyvin tunnettu.
MENENIUS. Niin kyllä, iloiseksi patriisiksi, joka mielelläni juon
pikarillisen tuimaa viiniä, sekoittamatta siihen pisaraakaan Tiberin
vettä. Sanotaan, että olen liian heikko mielitekojani noudattamaan;
tulinen ja kiihkoinen tyhjästä joutavasta; että enemmän seurustelen yön
takapuolen kuin aamun otsapuolen kanssa. Mitä ajattelen, sen ma

lausun, ja kaiken vihani puran ilmi hengätessäni. Kun tapaan kaksi
semmoista valtiomiestä, kuin te olette (Lykurgon kaltaisia ette sentään
ole), ja jos tarjoomanne juoma ei ole makuisaa kidalleni, niin
irmastelen sille. En saata sanoa, että te viisaudessanne olette hyvin
asianne esittäneet, jos joka sanasta näen aasin korvien törröttävän; ja
vaikka minun täytyykin kärsivällisesti kuulla, kun sanovat teitä
kunnollisiksi ja vakaiksi miehiksi, niin verinen valhe on sanoa
naamojanne siivoiksi. Jos kaiken tämän näette minun pikkumaailmani
kartasta, seuraako siitä, että olen vallan hyvin tunnettu? Mitä vikoja
saattaakaan teidän korkeasti valistunut sokeutenne tästä minun
luonteestani noukkia, jos olen vallan hyvin tunnettu?
BRUTUS. Hyvä, hyvä! Me tunnemme teidät vallan hyvin.
MENENIUS. Te ette tunne minua, ettekä itseänne, ettekä mitään.
Teidän kunnianhimonne haluaa vaan köyhäin raukkojen kumarruksia ja
kursailua; te voitte koko pitkän pituisen aamupäivän istua kuulemassa
viininmyyjän ja pomeranssimuijan riita-asiaa, ja kuitenkin lykätä tuon
kolmen pennin jutun toiseen istuntopäivään. Jos kahta riitapuolta
kuulustellessanne sattumalta saatte mahapakon, niin irmastelette kuin
irviöt, nostatte verisen lipun ja julistatte sodan kaikkea mielenmalttia
vastaan, ärjytte yöastiaa ja jätätte riita-asian kesken ja yhä enemmän
vaan sotkettuna käyttelystänne. Koko sovinto, minkä asiassa
aikaansaatte, on siinä, että kumpaakin riitapuolta