Coriolanus | Page 6

uljaan kuolon Paremmaks kurjaa
elämätä katsoo, Ja kelle kalliimp' isänmaa kuin henki, Hän, yksin, tai
jos muit' on samaa mieltä, Heiluttakohon myöntymyksen merkiks Nyt
miekkaansa ja Marcion kanssa tulkoon. --
(Kaikki huomaavat ja häilyttävät miekkojansa, nostavat Marcion
käsivarsilleen ja viskelevät lakkejansa ilmaan.)
Mua yksin! Miekaksiko minut teette? Jos vilpitönt' on tää, ken teist' ei
neljää Vastaisi volskilaista? Yhtä lujan, Kuin Tullon kilpi, häntä
vastaan nostais Jokainen teistä. Kiitän teitä kaikin, Mut parhaat mun
teist' erotella täytyy; Muut toisess' ottelussa työtään tehkööt, Kun tarve
käskee. Etehenpäin, mars! Ja neljä teistä parhaat miehet mulle Nyt heti
valitkoon.
COMINIUS. Eteenpäin pojat! Ja kuntonne nyt näyttäkää, niin tasan
Panemme voitot kaikki.
(Menevät.)
Seitsemäs kohtaus.
Coriolin porteissa.
(Titus Lartius, joka on jättänyt varusväkeä Corioliin, menee rumpujen

ja torvien soidessa Marciota ja Cominiota vastaan. Häntä seuraa
päällysmies, sotamiehiä ja tien-opas.)
LARTIUS. Porteille vahdit! Tehkää tehtävänne, Niin kuin ma käskin.
Pyydettäissä meille Nuo centuriot tuokaa; jäännöksistä On hetken apu.
Tappioon jos jäämme, On kaupunkikin mennyt.
PÄÄLLYSMIES. Huolet' olkaa!
LARTIUS. Siis, portit jälkeemme nyt sulkekaa! -- Mies, näytä tietä
roomalaisten leiriin!
(Menevät.)
Kahdeksas kohtaus.
Tappelutanner roomalaisten ja volskilaisten leirien keskivälillä.
(Sotahuutoja. Marcius ja Aufidius tulevat.)
MARCIUS. Sun kanssas vaan ma taistelen; sua vihaan Ma enemmän
kuin valhetta.
AUFIDIUS. Ja minä Sua samoin; kyyt' en Afrikan niin kammo. Kuin
mainettasi vihaan. Pidä paikkas!
MARCIUS. Ken väistää, toisen orjana se kuolkoon, Ja jumalat sen
kirotkoot!
AUFIDIUS. Jos karkaan, Mua niinkuin jänist' aja, Marcius!
MARCIUS. Tullus, Kaks tiimaa sitten Corioliss' yksin Ma telmin
mielin määrin; mun ei vertan' Tää, joka näin mun verhoo: kostoon
kaikki Siis voimas jännitä!
AUFIDIUS. Vaikk' itse Hector Sa olisit, tuon pöyhkän heimos kerska,
Et pakoon multa pääsis! (Taistelevat, ja muutamia volskilaisia tulee
Aufidiolle avuksi.) Avuliasta, Mut urhokasta ei. -- Mua häpäisette Te
tuolla kirotulla avullanne.

(Poistuvat taistellen, ja Marcius ajaa heitä edellänsä.)
Yhdeksäs kohtaus.
Roomalaisten leiri.
(Sotahuutoja. Soitetaan paluumatkalle. Torventoitauksia. Toiselta
puolelta tulee Cominius roomalaisinensa; toiselta Marcius, käsi
kääreessä, ja hänen kanssaan toisia roomalaisia.)
COMINIUS. Tänpäiväiset jos työsi kerron, niit' et Omikses uskois.
Vaan kun ilmi tuon ne, Senaattorit hymyyvät kyyneleissä, Patriisit
olkapäitään nostelevat, Mut vihdoin ihastuvat, vaimot säikkyin Ja
sulotuskiss' enempätä kuulla Vain halaavat, tribuunit tyhmät sekä
Likainen rahvas, joita mainees vaivaa, Sanovat vasten mieltään: »Kiitos
taivaan, Ku Roomalle soi moisen sotamiehen!» -- Ja tää se vaan on
juhlan jälkiruokaa, Jo ennalt' olit kylläinen.
(Titus Lartius tulee sotajoukkoineen vainoretkeltä.)
LARTIUS. Cominius, Tuoss' sotaorhi, ja me vaan sen valjaat; Jos oisit
nähnyt --
MARCIUS. Vaiti! Äitinikin, Joll' oikeus ylistää on omaa vertaan, Mua
loukkais kehullaan. Ma saman tein Kuin tekin, se on: minkä voin, ja
samoin Kuin tekin, rakkaudesta isänmaahan. Ken parhaan halunsa on
täyttänyt. On saman verran tehnyt.
COMINIUS. Ansiotas Et noin saa peittää. Omaisuutens' arvo Tuleepi
Rooman tietää. Petos oisi, Pahempi varkautta ja kavaluutta, Salata työs,
ja vaiti miehest' olla, Jok' ylistyksen kukkuloille yltää Ja nöyrä vaan on.
Siis nyt -- näytteeks siitä, Mit' olet, enkä töittes palkinnoksi -- Puhua
suo mun, sotajoukon kuullen.
MARCIUS. Mull' ompi haavoja, jotk' äilehtivät. Kun niitä mainitaan.
COMINIUS. Jos sit' ei tehdä, Niin kiittämättömyydest' ärtyvät ne Ja
voivat surmaks olla. Hevosista -- Joit' otettihin hyviä ja paljon, -- Ja

kenttien ja kaupunkien aarteist' On kymmenekset sun, ne valikoida Saat
ennen saaliin jakoa sa itse.
MARCIUS. Ma kiitän; mutta tuntoni ei salli Mun ottaa lahjaa miekan
palkinnoksi; Pois kiellän sen ja enempää en pyydä Kuin työni
näkijätkään.
(Kestävää toitotusta. Kaikki huutavat: »Marcius! Marcius!» ja
viskelevät lakkejansa ja keihäitänsä ilmaan. Cominius ja Lartius
seisovat avopäin.)
Soitto tuo. Näin häväistynä, vaietkohon ijäks! Jos rumpu kentäll'
imartaa ja torvi, Niin sula mainitus ja valhe nielköön Hovit ja
kaupungit! Jos teräs nuortuu Kuin loisen silkki, silloin silkkinuttu On
paras sotisopa! Vait, ma sanon! Siks ett'en nenästäni verta pessyt Tai
kurjan raukan voitin, jonka teistä On, huutoon joutumatta, moni tehnyt.
Nyt riemuhuudoill' ylenmääräisillä Mua tervehditte, Kun tahtoisin ma
höystää halvan työni Valeiden maustamilla kiitoksilla.
COMINIUS. Tuo liikaa kainoutt' ompi. Julmemp' olet Maineellesi,
kuin kiitollinen meille, Parastas aikoville. Vaan suo anteeksi Jos itsees
hurjistut, niin käsiis silloin, Kuin sen, jok' itsens' aikoo vioittaa,
Sidomme raudat; sitten haastaa saamme. -- Siis, tulkoon maailmalle,
niinkuin meille. Nyt tiedoks, että tämän sodan seppel' On Cajus
Marcion oma; merkiks siitä Ratsuni saa hän, tutun kautta leirin,
Valjaineen kaikkineen. Täst' alkain hällä -- Ilohuudoillaan sen
sotajoukko myöntää -- Nimenä, töistään Coriolin luona, On Cajus
Marcius Coriolanus. -- Se arvonimes kunnialla kanna!
KAIKKI. Cajus Marcius Coriolanus!
(Toitotusta. Torvet ja rummut soivat.)
CORIOLANUS. Ma pestä tahdon kasvoni; Kun puhdas olen, näette
punastunko Vai enkö. Kiitoksia kuitenkin! -- Ma otan ratsunne, ja
voimain takaa Alati koitan tulla ansainneeksi Tuon liikanimen
arvokkaan.

COMINIUS. Nyt telttaan; Sielt', ennen maatapanoamme, Roomaan
Voittomme ilmoitamme. -- Sinä, Lartius, Palaja Corioliin; Roomaan
laita Sen parhaat miehet neuvottelemaan, Mik' etuisint' ois
kummallenkin.
LARTIUS. Kyllä.
CORIOLANUS. Jumalat ilkkua mua alkaa. Minun, Jok' äsken
ruhtinaiset lahjat kielsin, Päämieheltän' on kerjätä nyt pakko.
COMINIUS. Kaikk' ompi teidän. Sanokaa, mit' on se?
CORIOLANUS. Coriolissa köyhän miehen luona Majailin