Coriolanus | Page 2

Ett' tämä yksin keskiruumiin valtas. Kuin
kuilu laiskana ja toimetonna, Ja, toisten haltuun jättäin työt ja vaivat.
Vaan ruuan ahmi; muut kun sitä vastoin Näit, kuulit, kävit, aattelit ja
tunsit. Jakaen keskenään kaikk' askareet, Joist' oli koko ruumihille ilo
Ja yhteishyöty. Siihen vatsa vastas, --
1 KANSALAINEN. No niin, mitä vatsa siihen vastasi?
MENENIUS. Sen heti sanon. -- Naurun tapaisella -- Ei keuhkoista se
tullut, mut näin ihan -- (Voin antaa vatsan yhtähyvin nauraa Kuin
puhua,) se ilkkuin vastas noille Kapinannostajille nurkujille, Jotk' eivät

sille mitään sois, juur' niinkuin Te senaattia morkkaatten, siit' ett'ei Se
ole teidänmoinen.
1 KANSALAINEN. Vatsan vastaus? Pää kuninkaamme, vartijamme
silmä. Sydän neuvojamme, käsi soturimme, Hepomme sääri, kieli
räikkämme. Ja muutkin tämän pajastomme tuet Ja pienet pönkät, nuo
jos --
MENENIUS. Mitä, mitä? -- No tuolla vasta suu on! -- Mitä, mitä?
1 KANSALAINEN. Tuon ahman vatsan sorron alle joutuis, Tuon
ruumiin likaviemärin, --
MENENIUS. No entä?
1 KANSALAINEN. Sanotut jäsenet jos kanteen nostais. Mitäpä vatsa
vastais?
MENENIUS. Sen mä sanon; Vaan vähän malttia (ei paljon teillä Sit'
ole juur'), niin kerron vatsan vastuun.
1 KANSALAINEN. No tuota kestää!
MENENIUS. Ystäväni, huomaa: Tuo kunnon vatsa oli miettiväinen, Ei
kärkäs niinkuin syyttäjä, ja vastas: »Mun helmaystäväni, tosin kyllä Ma
ensin nautin kaiken ravinnon, Jost' elantonne saatte te; ja syystä, Kosk'
olen, nähkääs, koko ruumiin aitta Ja varahuone; minä, muistakaahan,
Verenne virtaa myöten lähetän sen Sydämmen hoviin, aivon istuimelle;
Ja ruumiin solien ja soppein kautta Väkevin hermo saa ja pienin suoni
Minulta luonnolliset tarpehensa, Joist' elää se. Ja vaikka ette kaikki,
Mun ystäväin,» -- näin, nähkääs, puhuu vatsa, --
1 KANSALAINEN. No niin, ja sitten?
MENENIUS. »Vaikka ette kaikki Voi nähdä, mitä kullenkin ma annan,
Niin saatan toteen näyttää, miten multa Te saatte mehun kaikesta, mut
mulle Jätätte perkeet vaan.» Mit' arvelette?
1 KANSALAINEN. Sep' oli vastaus. Entä sovitelma?

MENENIUS. Senaatti Rooman on tuo hyvä vatsa. Ja kapinoivat raajat
te; sen huolta Nyt aatelkaa ja miettikäätte tarkoin, Mit' yhteis-etu vaatii,
niin te näätte, Ett'ei se, mitä saatte, yhteist' ole, Vaan heistä lähtee se ja
teille tulee, Eik' itsestänne suinkaan. -- Mitä sanot, Sä, tämän
kokouksen isovarvas?
1 KANSALAINEN. Minäkö isovarvas? Miksikä isovarvas?
MENENIUS. Kun, vaikka halvin, matalin ja kurjin, Tät' älykästä
kapinata johdat. Sa raukka, vaikka ajoon olet kehnoin, Edellä käyt, kun
hyötyä sä vainut. -- Esille kanget, seipäät vaan! Nyt Rooma Rottainsa
kanssa ottelee, ja myrkyn Syö heistä toinen. -- Terve, jalo Marcius!
(Cajus Marcius tulee.)
MARCIUS. Kiitos! -- Mik' on sun, sinä jäyhä roskajoukko, Jok'
älyparkaas syyhyvätä kynsit, Kunnes se rohtuu?
1 KANSALAINEN. Kohtelias aina! MARCIUS. Ken kohtelias teille
on, se häijyst' Imartelee. Mitä tahdotte te, koirat? Ei sota hyvä, eikä
rauha; toinen Peloittaa teitä, toinen röykkeiks saattaa. Ken teihin
luottaa, jalopeuran sijaan Jäniksen saa, ja ketun sijaan hanhen. Olette
yhtä taattavat kuin jäällä Tulihiili on tai rae päiväsessä. Rikollist'
ylistämään teiss' on miestä Ja rankaisijaa parjaamaan. Ken mainett' On
ansainnut, teilt' ansainnut on vihaa. Halunne on kuin sairaan ruokahalu,
Sit' enin himoo se, mist' enin haittaa. Ken suosioonne luottaa, lyijy-evin
Se ui ja ruovolla se tammen kaataa. Te hirtehiset! Hiis teit' uskokoon!
Te mieltä joka hetki muuttelette: Nyt halpa äskeinen on suosikkinne, Ja
jalo se, jot' äsken vihasitte. Mi hätänä, kun kautta kaupungin te
Rääkytte reimaa senaattia vastaan, Mi jumalia likinn' ohjaa teitä Ja
toisianne syömäst' estää? -- Mikä On tarkoitus?
MENENIUS. Asettaa viljan hinta. Sanovat: viljaa kaupungiss' on
kyllin.
MARCIUS. Ne hirtehiset! Niin vain? Takan luona He istuvat ja
Capitolin toimet He tietävänsä luulevat, ken nousee Ja kuka sortuu;
puolueita luovat Ja avioita; puoltaan vahvistavat. Ja kenkärajains' alle

sortavat He vastenmielisensä. Kyllin viljaa! Jos aateli vaan hiiteen
heittäis säälin Ja mun sois miekkaa käyttää, tuhansittain Noit' orjia ma
löisin, luoden röykyn Niin korkean kuin keihääni on pitkä.
MENENIUS. Ei, nää jo ovat tyynni malttuneet. He, nähkääs, julmia on
pelkureita, Vaikk' älyn puute heiss' on suuri. Entä Tuo toinen joukko?
MARCIUS. Hajan. Hirteen kaikki! He nälkää huusivat ja sananlaskuj'
Ynisivät, sen kaltaisia kuin: »Suu särjelläkin», »nälkä kova vieras», »Ei
vatsa nuollen täyty», »herrain kanssa Ei marjaan menemistä», moisin
pätkin He nurkuns' ilmi toivat, ja kun pyyntö, Tuo kumma, myönnettiin,
-- jok' aatelilta Masensi mielen, kalvaaks tehden vallan. Niin vimman
ilosta he kiljuivat Ja lakkins' ilmaan heittivät, ikäänkuin Kuun sarviin
tahtoen ne kiinnittää.
MENENIUS. No, mitä sitten heille myönnettiin?
MARCIUS. Viis kansan valitsemaa tribuunia, Sen roskaviisautt'
edustamaan; -- Brutus, Sicinius, ja -- hitto heitä muisti! Hajoittaa sais
nuo roistot Rooman ennen Kuin moiseen minä taipuisin; näin valtaa He
yhä saavat, lisää vaatien Kapinan uhalla.
MENENIUS. Se kummallist' on.
MARCIUS. Pois, kuotukset, pois kotihinne!
(Sanansaattaja tulee kiireesti.)
SANANSAATTAJA. Miss' on Se Cajus Marcius?
MARCIUS. Tässä. Mitä tahdot?
SANANSAATTAJA. Ilmoittaa: aseissa on volskilaiset.
MARCIUS. Sep' oivaa! Näinpä suoriks päästään noista Mädistä
perkeistä. -- Kas, tuossa isät!
(Cominius, Titus Lartius ja muita senaattoreja, Junius Brutus ja
Sicinius Velutus tulevat.)

1 SENAATTORI. Mit' äsken, Marcius, kerroitte, on totta: Aseiss' on
volskilaiset.
MARCIUS. Kuuman teille