Canzio; Selman juonet | Page 3

hurrausta; ja isäs,
vaihka ihan oivallinen mies, taisi tehdä tämän turhanpäiväsen
elämämme vasta ryskeiseksi. Kirkas tuli ja leimaus! hän taisi tehdä
päivän yöksi ja päiväksi yön. Hän taisi myös miekastella kuin mies; ja
ainapa oli hänellä ulkona yksi ja toinen valtiollinen koukku. Mutta
kaikesta tästä--huomaa, nyt haastelen kuin vanha
koulumestari--kaikesta tästä olis tainnut tarttua jotain Canzion ehvään
sydämmeen, ja hänen mielensä laatu luonnistua perin toisin. Mutta nyt
olet saanut kasvattaa sun taintas aivan mieltäs mukaan, kaikessa
hiljaisuudessa, kurituksessa ja Herran nuhteessa, ja tehnyt hänestä
oikein kiltin pojan, liian kiltin, pelkään minä. Sillä miehen luonnossa
tarvitaan aina murena karmeutta, jotain kanuunan jyrkeydestä, valmiina
ampumaan ulos koska niin tarvitaan täällä elämän kamppauskenttäällä.
RACHEL. Kuinkahan ollee? Kenties kohtaatten hänen tarpeiksikin
larattuna tällaisella ampuvaralla. Minä tunnen joteskin hänen
sydämmensä taipumukset. Mutta nyt jo kylliksi tästä.--Mitä uusia
Calabriasta, herra Angelo, meidän vieraamme? Suokaat anteeksi, niin
rohkenen sanoa toiveissa saadaksemme nähdä teitä tänä ehtona meidän
huoneessamme.
ANGELO. Teitä kiitän sen kunnian edestä, ylevä fröökinä.--Te kysytte
uutisia kototienoistani, mutta minä olen aina ollut laiha uutisten saattaja.
Toki; taidanpa nyt kertoa jotakin meidän sinertäviltä vuoriltamme.
Jokainen, joka tahtoo isänmaamme onnea, nyt iloitkoon siitä, että tuo
kansan kauhistus, tuo peloittavan kuuluisa ryövärruhtinas Vincentio ja
usevin hänen joukostansa ovat kohtaneet viimein verisen surmansa.
VARRO. Oivallinen asia!
CLAUDIO. Syytä kyllä iloitaksemme.
VARRO. Ahaa, munsieur Vincentio! Mutta hänen siippansa, se
vertajanoova ryövärruhtinatar?
ANGELO. Kaunis Flaminia on vimmoissansa upottanut itsensä; niin
luullaan yleisesti. Onhan löytty meren rannalta hänen hattunsa ja
huivinsa, aaltoin heittäminä maalle.
VARRO. Olisi nyt meillä helvetti, niin lausuisinpa: onnea matkalles
siihen tuliseen kaupunkiin, mun Flaminiani!
RACHEL. Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen!

MARIAMNE. Niin rukoilen myös minä.
VARRO. Herra Angelo, saatattepa ihmetellä, että minä, vanha sotilas,
lausun näin erään vaimon tähden. Mutta kuulkaat ensin: tämä vaimo
murhasi minun oivan veljeni, Rachelin ja Canzion armaan isän. (Rachel
nojautuu Mariamnen olkapäälle)
ANGELO. Rachel itkee. Antakaat anteeksi, ihana neito!
RACHEL. Olkaat ilman huolta, mun herrani.
ANGELO. Minä kutsuin takasin teidän sydämmeenne murheellisen
muiston.
VARRO. Mutta suloisella tavalla; ilmoittaen meille oikean koston työn.
ANGELO. Teidän oivallista veljeänne kohtasi niinmuodoin tragillinen
loppu?
VARRO. Tämä oli tapaus: Vankeudestansa vapautettuna vihdoin, pyrki
hän tulisella halulla kotoansa kohden, päästäksensä syleilemään
suojattomia lapsiansa. Mutta kova onni saattoi hänen ryöväri
Vincention kynsiin, ja nytpä seisoi perkeleen edessä oikea aatelismies,
joka ei juuri sietänyt nimeänsä ja kunniaansa herjattavan. Tietty on
kuinka kiukkuinen vihamies oli tämä vuorten villikarju kaikkea
korkeutta ja aatelisuutta kohtaan, ja hän huomasi kenen kanssa hän oli
tekemisissä. Ja nytpä sekä hän itse että hänen verinen vaimonsa
käyttelit miestä kohtaan kaiken heidän mustain sydäntensä virnistyksen
voiman. Toki; satoipa heille takasin uhkeita kompasanoja, koska jalo
vanki haasteli totuuden rohkeata kieltä, kutsuipa naasikkaa suoralla
kielellä ryövärhurnakaksi. Mutta sillonpa lemahti naaraspartin
murhahimo tuleen ja liekkiin. Hän tempasi miehensä huotrasta
välähtelevän miekan ja lävisti urhean veljeni rinnan. Mutta hän kaatui
niinkuin sankari kaatuu, sylkien vasten naamaa vihaista kuolemata,
joka katseli hänen päällensä tultaruiskuvilla silmillä. Hän kuoli, ja
kirottu olkoon se käsi, joka hänen kuoletti.--Mutta näinpä haastelen
nuorasta hirtetyn miehen huoneessa. Mitä sanot, Claudio?
CLAUDIO. Teidän tarkoituksenne käsitän. Tosin tulee minun kiittää
häntä, että hengitän vielä, mutta tietkäät toki, että iloitsen aina koska
oikeus ja järjestys maassamme saa voiton.
ANGELO. Siis on kohtalo saattanut joskus teitäkin yhteyteen tämän
naisen kanssa.
CLAUDIO. Tuskin kaksi vuotta sitten, matkallani maamme eteläisissä
tienoissa, saavutettiin minä ryöväreiltä ja vietiin heidän päällikkönsä

luoksi. Sillon seisoi edessäni eräs nuori, salskea mies, kasvoiltansa
pimeä ja uhkaileva. Hänen tukkansa oli harjattu otsalle alas ja musta
parta peitti hänen suunsa. Mutta hänen vieressänsä seisoi eräs nainen,
jonka vertaista kauneudessa en ole koskaan vielä nähnyt. Oi! hän oli
kaunis, vaihka paloikin hänen tulisissa silmissänsä kammottavan
voimallisten himojen liekki. Mutta minä itse kenties seisoin joteskin
kalveana; sillä kysyipä minulta ivaten tuikea mies: »pelkäätkö
kuolemata, sinä partanen apinja?» Minä vastasin: kenties vähemmin
itseni puolesta kuin vanhan turvattoman äitini, joka rakastaa poikaansa
ankarasti; sillä apinjan äitirakkaus on ääretön. Mutta seisonpa toki
lähempänä ihmissukua kuin kenties ulkomuotoni näyttää, ja sentähden
taidan myös tuntea lapsen rakkautta äitiäni kohtaan takasin. Niin
vastasin, ja nytpä, heidän oltuansa hetken äänetöinnä, sanoi nainen:
»antakamme viheliäisen elää»; ja sillon lausui hänen miehensä: »koska
on se sinun tahtos, niin tapahtukoon niin, muutonpa jo kiiriskelis hänen
päänsä tanteren sannassa jalkojeni edessä; mene tiehes muukalainen».
Niin hän lausui, ja olipa edessäni taasen elämän ja vapauden tie. Tämän
matkaansaattoi hän, joka kuitenkin oli vereen tahrattu nainen. Mutta,
hyvin muistain teidän oikean vihanne häntä kohtaan, sanonpa nyt:
rauha hänen tomullensa! Niin sanon, ja kenties en ainoastaan siitä
syystä, että pelasti hän kerran henkeni. Tosin oli hän rikoksellinen, jaa
hirmuisesti, ja rikos vaatii rangaistusta. Mutta käykämme toki aina
tuomiolle laupiaalla mielellä; sillä me emme tiedä mitkä myrskyt
heikossa ihmissydämmessä saattoivat vaikenemaan jumalten
äänen.--Mutta lempeä Rachel, ole ilonen taas.
MARIAMNE. Katso ylös ja huomaa kuinka ilta-aurinko kultaa meidän
vuoremme, luoden Armon laaksoon purpuraisen hämärän. Mille tuntuu
teille tämä laakso, herra Angelo?
ANGELO. Se minua ihastuttaa. Täällä keto kukkaskirjavana tulisesti
tuoksuu, tuoksuvat sirenipensaat, soma nerium ja