Bucolica | Page 4

Vuohet tuovat

itsestään maitonsa kotiin pakkoisissa utareissa, eikä ole karja pelkäävä
isoja leijonoita. Ihanoita kukkasia on itsestään kosolta kasvava kätkyesi
kaunistukseksi. Sekä käärmeet että petolliset myrkkykasvit ovat
surmansa löytävät, ja Assyrian balsamia on kasvava joka paikassa.
Mutta niinpian kuin kykenet lukemaan sankarien ylistyksiä ja isäsi
urotöitä sekä käsittämään mikä miehuus on, silloin ovat kedot
vähitellen kellastuvat joutuvilla tähkillä, punertava viinamarja on
rippuva viljelemättömistä orjantappuroista, ja kovat tammet ovat
kasteen tavoin hikoilevat tiukkuvata hunajata. Muinaisesta
turmeluksesta on kuitenki joitakuita jäännöksiä oleva, jotka pakottavat
koettamaan Thetin aukeita (merta), ympäröitsemään kaupungeita
muureilla ja piirtämään vakoja maahan. Toinen Tiphys on silloin oleva
ja toinen Argo, joka kuljettaa valituita uroita; uusia sotia on vieläki
oleva, ja uudestaan on jalo Achilles lähetettävä Trojaan. Sitte, kun
vahvistunut ikä on tehnyt sinun mieheksi, on sekä laivamies itse
luopuva mereltä, ja petäjäinen laiva ei vaihettele enää tavaroita; sillä
kukin maanpaikka on tuottava kaikkia tarpeitansa. Maa ei ole tarvitseva
hammaskuokkaa eikä viinamäki vesuria. Vahva kyntäjä on silloin
päästävä härjät ikeestä, eikä villoja enää keinotella valehtelemaan
kaikenmoisia väriä; vaan jäärä itse on niityillä painava villansa joko
ihanasti punertavalla purppuralla, tahi sahrami-kellalla. Itsestään mönjä
on kaunistava karitsat laitumella. Nuot mailman menoston
muuttumattomassa määräämisessä yksimieliset Vaiheettaret sanoivat
värttinöillensä: tuokaat niin onnellisia aikoja. Aika on jo läsnä: niin tule
nyt nauttimaan suurta kunniaasi, sinä jumaloitten rakastettu poika, sinä
Jupiterin jalo sikiö! Katso, kuinka kupeva mailma huojuu painoansa
sekä maat ja meren aavat ja korkia taivas. Katso, kuinka kaikki iloitsee
tulevalle aikakaudelle. Oi, joska minulle jäisi senkään verta elinaikaa ja
runollista intoa, että se ulottuisi sinun urotöittesi ylistykseksi. Ei voita
minua laulannossa Thracian Orpheus eikä Linuskaan, vaikka toisella
olisi äitinsä, toisella isänsä apuna, Orpheulla Calliopea, Linolla soria
Apollo. Yksin Pan'ki, jos hän taisteleisi kanssani Arcadian
tuomio-istuimen edessä, yksin hänki tunnustaisi itsensä voitetuksi
Arcadian tuomion mukaan. Poikanen! ala jo naurusta tuntemaan äitisi.
Kymmenen ikävää kuukautta tuottivat kiusaa äitillesi. Ala jo, poikanen!
Jolle vanhemmat eivät ole iloinneet, sitä lasta ei yksikään jumala ole
laskenut pöytäänsä, ei yksikään jumalatar vuoteellensa.

Viides Ecloga.
Daphnis.
Menalcas.
Mopsus! Koska olemme tulleet yksiin ja molemmat olemme taitavat,
sinä puhaltamaan keviätä huilua, minä laatimaan värsyjä; miksi emme
istu tänne jalavain ja pähkinäpuitten keskelle?
Mopsus.
Sinä olet vanhempi; kohtuullista on, että taivun tuumiisi, Menalcas,
joko mennemme länsituulten huojuttamiin epävakaisin siimeksiin,
taikka kernaammin johonkuhun luolaan. Katsos, kuinka metsä-viinipuu
on kaunistanut luolan harvaan levittämillään rypäleillä.
Menalcas.
Meidän vuorillamme kilpailee yksistään Amyntas kanssasi.
Mopsus.
Mitäs, kun se sama kilvoittelee voittaaksensa Phoebonki laulannossa?
Menalcas.
Alota sinä, Mopsus, ensin, jos osaat lausua jotaki, joko Phyllin
rakkauden tulesta, tahi Alconin urotöistä, taikka Codron torailuksista.
Alota! Kyllä Tityrus vartioitsee vohlia laitumella.
Mopsus.
Koetan siis noita lauluja, joita nykyjään vuorottain piirrin
saksantammen viheriään kuoreen, vuorottain laulelin. Käske sinä sitte
Amynttaa kilpailemaan.
Menalcas.

Minkä verran notkia paju on kalvakkaa öljypuuta halvempi, minkä
verran matala metsä-nardus on halvempi purppuraista ruusupensasta,
saman verran on, mielestäni, Amyntas sinua huonompi.
Mopsus.
Elä puhu enempää, poikanen! Jo olemme luolassa. Nymphit itkivät
Daphnin julmaa kuolemata. Te pähkinäpuut ja virrat olitte Nympheille
todistajina, kun äiti, syleillen poikansa surkuteltavaa ruumista, syytti
jumaloita ja taivasta julmuudesta. Niinä päivinä, Daphnis, ei ajanut
kukaan ehdosta syöneitä nautojansa vilppaille jokiloille; ei yksikään
nelijalkanen maistanut vettä virrasta eikä koskenut ruohon päähän.
Jylhät vuoret ja metsät todistavat Afrikan leijonainki vaikeroinneen
kuolemaasi. Daphnis opetti vaunun eteen valjastamaan Armenian
tiikereitä, Daphnis opetti hankkiman tanssia Bacchon kunniaksi sekä
käärimään notkeita sauvoja pehmeihin lehtilöihin. Niinkuin
viiniköynnös on puille kaunistukseksi ja viinimarjat köynnöksille,
niinkuin sonnit karjalaumoille ja kasvavat viljat lihaville vainioille, niin
olit sinäki kansasi koko kaunistus. Heti kun kova onni vei sinun meiltä,
jätti yksin Paleski, yksin Apolloki seutumme. Vaoissa, joihin usein
kylvimme täysinäisiä ohria, kasvaa nyt onnetonta lustetta ja
hukka-kauraa. Hennon orvonkukan ja purppuraisen narcisson asemasta
kasvaa ohdake ja orjantappura terävine okainensa. Paimenet!
Varistelkaat lehtiä maahan; istuttakaat varjovia puita lähteitten
reunoille. Daphnis vaatii sellaisia. Tehkäät hänelle hautakumpuja
kummulle pankaat nämät värsyt: Minä Daphnis, metsissä tunnettu, olen
tunnettu täältä tähtiin saakka. Minä, sorian karjan kaitsija, olin itse
vielä soriampi.
Menalcas.
Laulusi, jumalallinen runoilia, on minulle sama, kun uni nurmikossa on
väsyneille, sama, kun janon sammutus päivän helteessä hyppivän ojan
maajaalla vedellä. Etkä ole ainoastaan huilun taidossa, vaan ääneltäsiki
mestarisi vertainen. Onnellinen nuorukainen! Nyt olet toinen hänestä.
Kuitenki tahdon puoleltani kaikella muotoa palkita laulusi ja ylistää
Daphniasi tähtiin saakka, Daphnia tahdon ylennellä tähtiin asti; sillä
minuaki rakasti Daphnis.

Mopsus.
Lieneekö mikään minulle kalliimpata, kun tuollainen lahjasi. Sekä
poika itse ansaitsi laululla ylistettää, ja noita laulujasi on Stimicon jo
aikoja sitte minulle kiittänyt.
Menalcas.
Kirkkaasti helottavana ihmettelee Daphnis Olympon outoja asunnoita,
nähden pilvet ja tähdet jalkainsa alla. Riemu siitä on levinnyt metsiin ja
muihin maaseutuihin sekä Pan'in ja paimenten ja metsä-impein luokse.
Susi ei väijy karjaa eivätkä verkot hanki petosta hirville. Siivo Daphnis
rakastaa rauhallista menoa. Yksin metsäiset vuoretki lähettelevät
taivaalle riemu-huutoja; yksin kalliot ja pensahikot laulavat hänen
kiitostansa: Jumala, jumala on hän, Menalcas! Ole hyvä ja suosiollinen
omillesi. Tässä on neljä alttaria: kaksi sinulle, Daphnis, ja kaksi
Apollolle kunniaksi. Kaksi kolpakkoa vasta-lypsettyä vaahtuavaa
maitoa vuosittain ja