Bucolica | Page 2

minulta hengen? Karjatki jo nauttivat
siimeksen viileyttä, viheriät sisiliskotki jo kätkeytyvät
tappurapensaistoihin, ja Thestylis murentaa kovasta helteestä
uupuneille elontekijöille kynsilaukan ja ajuruohon hajullisia yrttiä.
Mutta minulle, kun polttavassa päiväpaisteessa noudattelen askeleitasi,
vastaavat heinäsirkat viidakoista sähinällänsä. Eikö olisi parempi ollut
kärsiä Amaryllin tuimia vihoja ja ynsiätä halveksimista, eikö parempi
kärsiä Menalcasta, vaikka tämä on musta ja sinä olet kirkas kuin päivä?
Oi ihana poikanen! Elä luota liioin kauneuteesi. Valkoiset ligusterit
jätetään varisemaan; mustat mustikat poimitaan. Sinä halveksit minua,
Alexis, etkä kysy, kuka olenkaan, kuinka rikas olen lumivalkiasta
karjasta, kuinka maidosta rikas. Tuhat lammasta kulkee minulla

laitumella, Sicilian vuorilla. Tuoretta maitoa ei minulta puutu kesällä,
ei talvella. Minä laulelen samaa, mitä Circen Amphioninki oli tapa
laulella Aracynthon vuorella Atticassa, kun kutsui karjaansa kotiin.
Enkä ole niin tuiki rumakaan. Nykyjään näjin rannalla kuvani, kun meri
tuulilta seisoi tyvenenä. Jos tahdot arvostella, niin en pelkää Daphnia,
saati vaan ei kuvani minua petä. Oi, joska sinulle lystäisi asua kanssani
näillä ylenkatsotuilla maaseuduilla ja näissä mataloissa majoissa, sekä
ampua hirviä ja saatella kililaumaa viheriöitsevän ibis-juuren luokse!
Silloin täällä metsissä minun kanssani osoitteleisit Pania laulannossa.
Pan oli ensimäinen, joka opetti vahalla yhdistämään usiainpia ruokoja.
Pan pitää huolen lampaista ja lammasten paimenista. Etkä tarvinne
katua huilulla kuluttaneesi huuliasi. Sitä samaa osataksensa, mitä ei
Amyntas tehnyt? Minulla on seitsemästä eripaksuisesta katkon-putkesta
liitetty huilu, jonka Damoetas muinen minulle lahjoitti, sanoen
kuollessansa: sinä olet toinen, jolla tämä nyt on. Näin sanoi Damoetas;
ja tyhmä Amyntas kadehti tätä. Ilman tätä on minulla kaksi
valkian-kirjavata metsäkaurista, jotka löysin vaarallisessa laksossa.
Nämät tyhjentävät jokapäivä kahden lampaan nisät, ja niitä pidän minä
sinua varten. Jo ammoin on Thestylis pyytänyt saada viedä ne minulta;
ja hän ne saapiki, koska lahjani ovat mielestäsi halvat. Tule siis tänne,
kaunis poikanen! Kah, kuinka nymphit kantavat sinulle lemmenkukilla
täytettyjä vasuja! Valkoinen Najadi poimii sinulle keltavia orvokkia ja
valmukukkia, joihin liittää narcissia ja hyvänhajuisia tillikukkia; sitte
koristelee hän pehmeitä vaccini-kukkia kellahtavilla kultakukilla,
seotellen niihin villikaneelin ja muita sulohajuisia kukkasia. Itse olen
poimiva harmaita omenoita lienteine untuvineen, sekä
kastani-pähkinöitä, joita Amaryllini rakasti. Näihin olen lisäävä
vahakeltaisia luumuja: kunnia on annettava tälleki hedelmälle. Teitäki,
laakerit, olen poimiva, ja sinua myrttipensas, joka olet sitä lähin
arvossa; koska sillä tapaa aseteltuina annatte suloisia sekahajuja.
Corydon! Sinä olet talonpoikainen. Alexis ei huoli lahjoistasi; ja jos
lahjain annossa kilpailet, niin ei Iolas ole huonompi sinua. Voi, mitä
nyt, raukka, itselleni tein? Päästin, onneton, etelätuulen kukkasiin ja
metsä-siat kirkkaille lähteille. Ketä pakoilet, mieletön? Jumalatki ja
Dardanian Pariski asuivat metsissä. Pallas itse asukoon linnoissa, jotka
rakenti; meille kelvatkoot metsät ennen kaikkia. Julma leijona ajelee
sutta, susi itse vuohta; vallaton vuohi etsiskelee kukoistavaa

cytiso-pensasta, Corydon sinua, Alexis! Oma mielipiteensä viehättää
itsekutaki. Katsos, kuinka härjät tuovat takasi auroja, jotka rippuvat
ikeissä, ja kuinka laskeutuva aurinko kaksikerroittaa kasvavat varjot.
Rakkaus polttaa minua yhtähyvin; sillä lieneekö rakkaudella määrää?
Oi Corydon, Corydon! Mikä mielettömyys sai sinussa vallan?
Puolileikattuna rippuu sinulla viiniköynnös lehtevässä jalavassa. Miksi
et kernaammin pajun oksista ja pehmeistä kahiloista nido ehki jotaki,
mitä tarve vaatii? Kyllä olet löytävä toisen Alexin, jos tämä sinua
halveksii."

Kolmas Ecloga.
Palaemon.
Menalcas.
Sanos minulle, Damoetas, kenenkä on karja? Onko se Meliboeon?
Damoetas.
Ei, vaan Aegon'in. Aegon sen nykyjään jätti minulle.
Menalcas.
Oi lampaat! Oi te onneton karja! Sillä aikaa, kun hän itse lempii
Neaeraa ja pelkää, että tämä pitää minun häntä parempana, lypsää tämä
vieras kaitsija lampaat kahdesti tiimassa. Kunto viepyy karjalta ja maito
karitsoilta.
Damoetas.
Tiedäpä toki määrältä soimata miehiä mokomista. Tiedänpä minäki,
kuinka sinua -- -- -- silloin kun kauriit syrjittäin katselivat, ja missä
luolassa -- -- -- vaikka Nymphit kevytmielisesti vaan naurahtelivat.
Menalcas.

Se oli silloin, luullakseni, kun näkivät minun konnamaisesti vesurilla
leikkovan Myconin pensahistoa ja nuoria viiniköynnöksiä.
Damoetas.
Taikka kun täällä vanhain saksantammein luona taitoit Daphnin jousen
ja vasamat, joita sinun, ilkiä Menalcas, kävi kateeksi, kun näjit ne
olevan pojalle annetut. Tottapa olisit kuollut, jos et olisi jollaki tavalla
saanut vahinkoa tehdä.
Menalcas.
Mitähän isännät tehnevät, kun rosvo-orjat tuollaisia julkenevat? Enkö
nähnyt sinua, kelvoton, kun väijyksissäsi kaappasit Damonin kauriin,
Lyciscan kovasti haukkuissa. Ja kun huusin: "minne tuo nyt rientää?
Tityrus, korjaa karjasi!" -- Silloin sinä jo olit saraheinikossa kätkössä.
Damoetas.
Koska tuli voitetuksi laulannossa, eikö olisi pitänyt hänen antaa minulle
se kauris, jonka huiluni häneltä lauluilla ansaitsi? Jos et tiedä, niin
sanon, että tuo kauris oli minun. Damon itse sen minulle tunnusti;
mutta sanoi ei saattavansa sitä antaa.
Menalcas.
Sinäkö hänen voitit laulannossa? Onko vahalla liitettyä huilua koskaan
sinulla ollutkaan? Eikö, kölpys, ole tapasi ollut rämyisellä ruo'olla
tienhaaroissa tuhlailla pahanpäiväisiä lauluja.
Damoetas.
Tahdotko siis, että vuorottain koetamme keskenämme, mitä kumpiki
osaa? Minä panen tämän lehmyisen veikkaan (ettet tuota hylkisi, niin
tiedä, että sitä lypsetään kahdesti päivässä, ja se imettää kahta vasikkaa).
Sano sinäki, millä pantilla kilpailet kanssani?
Menalcas.

Karjasta en uskalla mitään panna veikkaan kanssasi. Minulla on, näet,
isä ja kova äitipuoli kotona. Kahdesti päivässä molemmat lukevat
karjan, ja toinen lukee vohlat. Mutta, koska mielesi tekee hullutella,
niin panen sen, minkä itseki olet tunnustava paljoa