Bartholdus Simonis | Page 6

Olavi.
Sen kuin tein tein innostuksessani! Suo siis minulle anteeksi armas serkkuni! -- Kuuletko soitantoa? --
Amalia.
Miks'en kuulisi.. Ovatpa minulla varsinkin hyv?t korvat!
Kaarle Olavi (N?pist?en Amaliaa korvaan).
Ja pienet ja kauniit kuin purppura -- simpukat! -- Mutta tuo soitto julistaa, ett? evesti Burmeister on l?htenyt linnasta. -- Ja kuin on h?n t?nne ehtinyt, sitte serkkuni! Hei!
Amalia.
Niin sitte?
Kaarle Olavi.
Me l?hdemme sotaan! Sotaan, Amalia, katselemaan kuinka luodit lent?v?t vinkuen niinkuin hyttyset kes?tiltana!
Amalia.
Ja sin? voit olla niin iloinen! Min? olen juuri pakahtua murheesta..
Kaarle Olavi.
Miksi murehdit Amalia?
Amalia.
Siksi ett? l?hdette kuoleman uhreiksi: sin?, Bartholdus, Aatu, Erkki ja ne toiset kaikki! Varmaan kuolisin surusta jos joku teist? kaatuu! (K?tkee kasvonsa k?siins?). Voi! Voi! En uskalla sit? ajatellakaan! --
Kaarle Olavi.
Et kuolisi Amalia, vaan jos v?h?n itkisit, niin ne kyynelesi putoaisivat haudoillemme virvoittavina niinkuin kasteen helmet kukkien kruunuihin! ?l? itke Amalia! En voi sinua n?hd? surullisena.
Amalia.
Taidanko olla itkem?tt?, kuin ajattelen niit? iloisia hetki?, joita me nuoret olemme yhdess? viett?neet tanssien ja laulaen.
Kaarle Olavi.
Jaa, ne olivat tosin suloiset hetket, Amalia! Ne hetket ovat muistoni ihanimmat timantti-p??rlyt! El?k??n tanssi ja kaikki nuoret kauniit naiset!
Amalia.
Ja kuin nyt ajattelen, ett? kenties n?en teid?t viimeisen kerran .. voi! voi! --
Kaarle Olavi.
Ole surutta Amalia! Kallis maamme kutsuu meit?!
Amalia.
Miksi kutsuu se juuri teit?, minun nuoruuteni yst?vi?! -- kutsukoon toisia! L?ytyyh?n niit? vanhempiakin, jotka paremmin saattavat kuolla kuin te! Hyv? Kaarle! ?lk?? menk? ensink??n! J??k?? kotia!
Kaarle Olavi (hennosti nuhdellen).
Amalia! Amalia! Eik? meid?n nuorten ole astuminen ensim?isess? riviss?? Eik? meid?n veremme virtaa kerke?mmin ja eik? meid?n syd?memme syki vilkkaammin kuin vanhusten? En toki tuntenutkaan serkkuani h?nen viime sanotuissa sanoissansa! -- Mutta onpa sinulla kauniita kukkia.
Amalia.
Anna anteeksi Kaarle, ett? ?sken haastelin hyvin ajattelemattomasti; -- niin ei olisi minun pit?nyt puhuman!
Kaarle Olavi.
Se on sinulle tuhannesti anteeksi annettu Amalia kulta! Vaan anna minulle yksi kukka muistoksi -- taikka kaksi. Toisen k?tken syd?nt?ni vastaan -- toisen lasken hattuuni!
Amalia.
Saat, saat, jos voit odottaa! ?l? luule ett? me naisetkaan olemme niin tuiki ajattelemattomia, kuin nuoret herrat ehk? luulevat. Ovat is?nmaalliset tunteet meid?nkin rinnassamme liikkumassa. Uskotkos sit??
Kaarle Olavi.
Sen tied?n!
Amalia.
Kuultuamme, ett? teid?n nyt pit?? l?hte? sotaan -- ja se tieto levisi ukkosen tulen nopeudella ymp?ri kaupungin -- sanoimme n?in toinen toisillemme: Nyt l?htev?t meid?n nuoret yst?v?mme sotaan, sotaan meid?n kaikkien yhteisen ?itimme kotimaan edest?. Me naiset emme kelpaa sotureiksi, mutta ehk? tuo ilahuttaisi meid?n nuoria yst?vi?mme, jos menisimme rantaan heit? saattamaan. Nyt olemme Hein?kuussa, kaikki luonto vihannoitsee ja laaksoissa kasvaa niin paljon ja niin erinomaisen kauniita kukkaisia. Miks'emme siis voisi vied? heille jokaiselle pient? kukkaisvihkoa muistoksi. Sanottu ja tehty! --
Kaarle Olavi.
Oi! Olipa se oivallinen ajatus! (Naisille): Helena, Lisette, Cecilia ja mik? teid?n kaikkein nimenne lienee, min? kiit?n teit?! T?m? teid?n yst?vyytenne on tuottava meille uskallusta miehuullisesti rynt?m??n tuhansien kuolojen kitaan! Min? tahtoisin ilossani suudella, syleill? teit? kaikkia! Ja teit? kaikkia nyt syleilen syleiss?ni t?t? ihanaa serkkuani! (H?n syleilee ?kisti Amaliaa).
Amalia.
No Kaarle! Kaarle mielet?n! P??st? minut! (Kaarle hellitt?? h?net). -- Oletko riivattu! Mit? ajattelevatkaan nuo ihmiset tuolla vallilla! --
Kaarle Olavi.
?l? ole mill??ns?k??n Amalia! (v?lill? seisoville). Hyv?t yst?v?t ja Wiipurin asujamet! Min? olen t?ll? hetkell? niin iloinen, ett? mielisin syleill? teit? kaikkia j?rjest?ns?! Mutta kuin te olette siell? ylh?ll? muurilla ja min? t??ll? alhalla, niin syleilen sen sijaan taas t?t? suloista serkkuani!
_(H?n aikoo ottaa Amalian syliins?, mutta Amalia juoksee nauraen pakoon. My?s toiset naiset nauravat. ?sken kuulunut soitanto on muutama hetki sitte vaiennut, mutta nyt kuuluu askelten kaikua l?hell? porttia)._
Kaarle Olavi.
Nyt tulee evesti Burmeister! Nyt tulee t?m?n kaupungin ja t?m?n maan etevin sotilas ja puolustaja!
_(Burmeister seuruenensa (johon lukiolaisv?nrikit kuuluvat) tulee portista ynn? suuri joukko sotureita. Yksi sotureista kantaa suurta lippua)._
SEITSEM?S KOHTAUS.
Edelliset ja tulleet.
Burmeister.
Hyv?? huomenta kauniit kukkaiskauppiaat! _(nyppii k?dell?ns? Amaliaa leukaan)._ -- Kuningas itse, koko valtakunta ja my?s min? -- me kaikki olemme teille suuressa kiitollisuuden velassa! Ei nyt n?ille nuorukaisille en?? ole tarvis minun kehoitus-sanojani. Teid?n kehoituksenne tekee kaikki, kaikki muut kehoitukset tarpeettomiksi ja mit?tt?miksi! Min? olen yht? kiitollinen kuin iloinen siit?, ett? muistitte n?it? nuoria yst?vi?ni. Jaa -- enk? olisi iloinen! -- (katsoen vallin p??ll? seisoviin). -- Onko yhdell? ainoallakaan sotap??llik?ll? milloinkaan ollut sellaista taapikuntaa, kuin minulla? Evesti Burmeister onkin sen taapikuntansa kanssa sangen tyytyv?inen ja sent?hden tahtoo h?n nyt julistaa t?m?n tyytyv?isyytens? teille, rehelliset Wiipurilaiset, sill? teid?n keskell?nne on tuo nuoriso noussut, kasvannut ja teid?n keskuudestanne l?htenyt minun ja is?nmaan palvelukseen! Jos joku, jok'ei kuullut heid?n miehuullista valaansa, halveksii n?itten sotilaitteni nuoruutta, h?n katsokoon vaan heid?n silmiins?! Eiv?tk? heid?n rohkeudesta ja innosta kohoavat rintansa tarpeeksi asti osoita, ett? minulla vaaran hetken? on oleva heist? suuri apu? (naisille). -- Ja nyt nuoret, jalot neitsyet! Sanokaa j??hyv?isenne n?ille nuorukaisille, joita ajan ankarat temmellykset riist?v?t pois teid?n seurastanne, vieden heit? ilon ja riemun hupaisesta leikist? kunnian ja kuolon hirmuleikkiin. -- Aika kiiruhtaa! Tuolla -- ei aivan kaukana t?st? -- raivoo vihollinen! Tuleen sytytetyt majat ja m?kit, suitsevat rauniot, ?itien valitushuudot ja lasten itku ??neen pyyt?v?t pikaista apua!
_(Amalia ja toiset naiset astuvat esiin ja jakelevat kukkaisvihkojansa lukiolaisv?nrikeille, jotka istuttavat niit? hattuihinsa)._
Burmeister (hymyillen).
Antakaa minullekin yksi kukka -- yksi ainoa! -- Toden todella --