Avojalka | Page 8

enää olisi
olemassa ... niin tottuivat he kumminkin vähitellen luopumaan tuosta
toivostansa ja sitä enemmän, kuta useampi vuosi kului, joina he tekivät
pihlajanmarjoista ristejä vanhempainsa haudoille ja sittenkuin he jo
kauan saivat lukea vanhempainsa nimet samalla mustalla ristillä.
Fluornin sedänkin unohtivat he melkein kokonaan, sillä moneen
vuoteen eivät he kuulleet hänestä sanaakaan.
Kutsuttiinpa tuosta eräänä päivänä Amrei veljineen heidän holhojansa
luokse. Siellä istui mies, iso ja pitkä sekä ruskea-kasvoinen.
-- "Tulkaa tänne lapset", sanoi hän sisääntuleville. Hänen äänensä oli
karkea ja kuiva. "Ettekös tunne minua enää?"
Lapset katsoivat häneen suurin silmin. Heräsikö heissä muisto isän
äänen soinnusta? Vieras jatkoi: "Isänne velihän minä olen. Tule tänne,
Liisa! ja sinä, Dami myöskin!"
-- "Ei minun nimeni ole Liisa; se on Amrei!" sanoi tyttö ja rupesi
itkemään. Hän ei antanut sedälle kättä. Vierastamisen tunne saattoi
hänet vapisemaan, kun setä oli kutsunut häntä väärällä nimellä. Lapsi
lienee tuntenut, ettei rakkaus ole silloin oikea, kun ei nimeäkään enää
tiedetä.
-- "Jos olette setäni, niin miks'ette enää tiedä minun nimeäni?" kysyi
Amrei.
-- "Sin'olet tuhma lapsi, mene paikalla antamaan kättä hänelle", käski
uudistalokas ja lisäsi vieraalle puoli-ääneen: "Se on typerä lapsi. Musta
Maranna on pannut hänen päähänsä kaikenlaista kummaa ja senhän
eukon laita, kuten tiedät, ei ole oikein".
Amrei katsahti kummastuneena ympärinsä ja antoi vavisten kätensä
sedälle. Dami oli sen tehnyt jo ennen ja kysyi nyt: "Onko sulla, setä,

tuomisia meille?"
--- "Mitäpä minulla olisi tuotavaa; itseni mä teille tuon, te lähdette
minun kanssani. Tiedäpäs, Amrei, se ei ole lainkaan hyvä, ett'et sinä
suvaitse setääsi. Muitahan ei sinulla ole ketään maailmassa. Ketäpä
olisikaan? Parasta kun tulet tänne; istupa tähän viereeni -- vielä
lähemmälle. Näetkös? Dami veikkosi on paljoa kiltimpi. Hän on
tullutkin enemmän meidän sukuumme, mutta meidänhän sinäkin olet".
Piika tuli tupaan, tuoden koko joukon miehen vaatteita ja pani ne
pöydälle.
-- "Siinä ovat veljesi vaatteet", sanoi uudistalokas vieraalle, ja tämä
jatkoi, kääntyen Amreihin: "Siinä, näet, ovat isäsi vaatteet, ne otamme
nyt mukaamme ja te lähdette mukaan tekin, ensin Fluorniin ja sitten
puron poikki".
Amrei kajosi vavisten isänsä nuttuun ja siniviiruisiin liiveihin. Mutta
setä nosti vaatteet ylös, osoitti kuluneihin kyynäspäihin ja sanoi
uudistalokkaalle: "Nuo ne eivät paljoa maksa, niitä ei saa korkealle
harkita, enkä edes tiedä, saattanenko muiden pilkaksi joutumatta niitä
pitääkään tuolla Amerikassa".
Amrei sieppasi suonenvetoisesti nutun liepeesen. Että hänen isänsä
vaatteita, joita hän oli muistellut kalliina, rahalla maksamatonna
aarteena, sanottiin vähän maksaviksi, se näkyi häntä loukanneen, ja että
näitä vaatteita nyt ruvetaan kantamaan Amerikassa ja joutuvat naurun
alaisiksi, tämä se melkein saattoi hänet ymmälle, ja yleensä, -- mitä
Amerikan oli tässä tekemistä?
Se hänelle pian selkeni, sillä tupaan tuli uudistalokkaan emäntä ja
musta Maranna, ja uudistalokkaan emäntä sanoi: "Kuules, ukko,
minusta nähden ei lapsia suinkaan sovi noin umpimähkään lähettää
tuon miehen kanssa Amerikaan".
-- "Mutta hän on heidän ainoa lihallinen sukulaisensa, Josenhansin
veli".

-- "Olkoon vaan, mutta tähän asti hän ei ole sanottavaksi näyttänyt
sukulaisuuttaan, eikä minun mielestäni tässä käy menetteleminen ilman
kunnanneuvostoa, eikä edes sekään yksinään sitä saata. Lapsilla on
täällä kotioikeus, ja sitä ei heiltä voi poisottaa heidän maatessaan, sillä
eiväthän lapset vielä osaa sanoa, mitä he tahtovat. Sehän olisi viedä
heidät nukkuvina pois".
-- "Amrei tyttöni on tarpeeksi paljon valveilla, hän on nyt kolmeatoista
vuotta vanha, mutta on ymmärtävämpi kuin moni kolmenkymmenen
iässä, kyllä hän tietää, mitä tahtoo", sanoi musta Maranna.
-- "Teistä olisi pitänyt kummastakin tehdä kunnanneuvoksia", sanoi
uudistalokas; "mutta sitä minäkin, ettei lapsia käy vieminen kuin
vasikoita: pistä nuora kaulaan ja kuljeta pois. Niin. Antaa sedän itsensä
puhua heidän kanssaan, perästä sitten nähdään, mitä on tehtävä; hän on
kerran heidän luonnollinen suojelijansa ja saapi ruveta heille isän
sijaiseksi, jos tahtoo. Kuules nyt, mene sinä nyt veljesi lasten kanssa
kappale matkaa ulos kylästä, ja te akat jääkää tänne, heitä ei saa kukaan
kiihoittaa eikä estellä".
Setä otti lapsia kädestä kiinni ja läksi ulos tuvasta ja talosta.
-- "Minnes mennään?" kysyi hän lapsilta kujalla.
-- "Jos tahdot olla isänämme, niin lähde kotiin; tuolla on meidän talo",
sanoi Dami.
-- "Onko se auki?" kysyi setä.
-- "Ei, mutta Sysi-Matilla on avain; vaan meitä hän ei ole vielä
milloinkaan päästänyt sisään. Minä juoksen edeltä ja noudan avaimen".
Ja sukkelasti tempasi Dami kätensä irti ja juoksi tiehensä.
Amreista tuntui, kuin olisi hän ollut kahlittuna sedän käteen, ja
puhelihan tämä hänelle nyt ystävällisesti ja sydämmellisesti, hän kertoi
melkein kuin puolustukseksensa, että hänellä itsellään on suuri perhe,
niin että hän vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa hät'hätään tulee
toimeen. Mutta nyt saa hän eräältä mieheltä, jolla on suuria metsiä

Amerikassa, matkarahat sinne mennäkseen ja viiden vuoden kuluttua,
kun hän saa metsän raivanneeksi, suuren tilan ja mitä paraimmat
peltomaat vapaaksi omaisuudekseen. Kiitokseksi Jumalalle, joka lähetti
hänelle ja hänen lapsilleen tämän hyvän, päätti hän paikalla tehdä
hyvän työn ja ottaa veljensä lapset mukaansa; mutta hän ei tahdo heitä
pakoittaa, vaan ottaa heidät vain yleensä kerallaan, jos he kaikesta
sydämmestään häntä rakastaisivat ja pitäisivät toisena isänään. Amrei
katsahti häneen nyt suurin silmin. Voi