Avojalka | Page 4

näinkin on.
Maltas, ma annan sinulle jotakin muistiksi". Hän kopeloi taskuissaan,
mutta äkkiä nosti hän kätensä kaulalleen ja sanoi: "Otahan vaan tämä".
Hän puhalsi usean kerran kohmettuneihin hyppysiinsä, ennenkuin sai
tehtävänsä tehneeksi, sillä hän kehitti kaulaltaan pois viisinkertaisen
granaatinauhan, jossa riippui reiällä varustettu Ruotsin kultaraha, ja
heitti koristeen lapsen kaulalle, suudellen häntä. "Sinulle ei minulla
valitettavasti ole mitään", sanoi emäntä Damille, joka kiskoeli
hyppysillään varpua yhä pienemmiksi sirpaleiksi, "mutta mä lähetän
sinulle Johannes poikani nahkahousut, ne ovat vielä vallan hyvät. Ja
jääkää nyt Jumalan rauhaan, armaat lapset. Jos mahdollista, niin pistäyn
vielä luonasi, Amrei. Sanopa kaikissa tapauksissa, että Maranna tulisi
kirkkoon, niin siellä tapaan hänet. Pysykää hyvinä lapsina, älkäättekö
unohtako, että teillä on suojelijoita taivaassa sekä maan päällä".
Emäntä, joka käynnin helpoitukseksi oli kohottanut päällysnuttunsa,
laski sen, kylään tullessaan, jälleen alas; nopein askelin meni hän
kylään eikä enää kääntynyt taakseen katsomaan.
Amrei nosti kätensä kaulalleen, taivutti päätään alaspäin ja tahtoi
katsella muistorahaa, mutta se ei oikein onnistunut. Dami purra
natusteli varpunsa viimeistä puikkoa, ja kun sisarensa nyt katsahti
häneen ja näki kyyneleitä hänen silmissään, niin sanoi tyttö;
-- "Saas nähdä, sinä saat kauniimmat housut koko kylässä".
-- "Mutta min'en huoli niistä", sanoi Dami ja sylkäsi samassa puikon
pois suustaan.
-- "Kyllä mä pyydän hänen ostamaan sinulle puukonkin. Minä olen

tänään koko päivän kotona, kyllä hän vielä meille tulee".
-- "Vaikka jo olisi siellä!" vastasi Dami, tietämättä itsekään, mitä hän
sanoi; suuttumus ja sivulle sysätyn tunne ne vain panivat hänen
suuhunsa tämän epäilevän moitteen.
Kirkonkello soitti jo ensimmäistä kertaa; lapset riensivät kylään
takaisin. Amrei kertoi lyhyesti Marannalle, miten hän oli koristeen
saanut, ja eukko virkkoi:
-- "Katsos sitä onnenlasta! Minä panen sen sulle hyvään talteen. Nyt
kirkkoon aika kyytiä".
Jumalanpalveluksen aikana katsoivat lapset lakkaamatta rusthollin
emäntään ja uloslähdettäissä odottivat he ovella, mutta tuon arvokkaan
emännän ympärillä oli niin paljon ihmisiä, jotka kaikki häntä
puhuttelivat, että hänen täytyi alinomaa pyörähdellä, vastatakseen
milloin tuolle milloin tälle. Lasten odottavat silmäykset ja alituiset
nyykytykset eivät saaneet hänen huomiotaan puoleensa.
Talon-emäntä piti kädestä kiinni uudistalokkaan nuorinta tytärtä
Roselia; hän oli vuotta vanhempi Amreita, ja tämä oli kauempana
seisoessaan aina lykkivinään jotakin edestään, ikäänkuin pitäisi hänen
sysätä pois tuo kärkäs, joka oli hänen sijallaan. Vai tunsiko tuo arvokas
emäntä Amreita ainoastaan tuolla viimeisen talon kohdalla
yksinäisyydessä, vaan täällä ihmisten joukossa ei tuntenutkaan?
Huoliiko hän ainoastaan rikkaiden lapsista, sukulaisten lapsista? Amrei
säikähti, kuultuaan tämän hiljaa syntyvän ajatuksen äkkiä äänessä
lausuttavan, sillä Dami sen oli lausunut; mutta seuratessaan veljensä
kanssa hyvän matkan päässä tuota suurta ryhmää, joka oli
rusthollin-emännän ympärillä, koetti hän puhumalla poistaa veljestään
ja samassa itsestäänkin tuon pahan ajatuksen. Talon-emäntä katosi
viimein uudistalokkaan taloon, ja lapset palasivat hiljaa takaisin, jolloin
Dami äkkiä sanoi:
-- "Jos hän tulee sinun luoksesi, niin sanohan, että hän menisi
Korppi-Sakarinkin luokse ja käskisi hänen olemaan hyvän minua
kohtaan".

Amrei nyykäytti päätään, ja lapset erosivat; kukin meni siihen taloon,
jossa se oli suojan saanut.
Pilvistä, jotka aamulla olivat hajonneet, tuli puolenpäivän aikana
rankkasade.
Rusthollin-emännän suuri punainen sateenvarjo liikkueli sinne tänne
kylän kujalla, ja tuskinpa ihmistä sen alta näkyikään. Musta Maranna ei
ollut tavannut talon-emäntää ja sanoi kotiin tultuaan: "Saattaahan hän
tännekin tulla, minulla ei ole hänelle mitään asiaa". Lapset läksivät
jälleen synnyintalolleen ja istuivat kyyristyneinä kynnyksellä eivätkä
puhuneet tuskin sanaakaan. Taaskin näkyivät he aavistavan, etteivät
vanhemmat enää takaisin tulekaan, ja Dami oli ruveta lukemaan,
kuinka monta pisaraa putoaa katon räystäältä; mutta liian sievään se työ
häneltä sujui, hän ei huolinut pitkistä puheista, vaan huudahti: "tuhat
miljonaa!"
-- "Tästä hän menee ohi kotimatkallaan", sanoi Amrei, "ja sitten
huudamme häntä; huuda vaan lujasti sinäkin, ja sitten kyllä puhelemme
pitemmältä asiasta hänen kanssaan". Niin sanoi Amrei, sillä lapset
odottivat täällä vielä rusthollin-emäntää.
Kuuluipa ruoska roiskahtavan kylässä. Kuului myös pirskuva hevosen
juoksu vetiseltä tieltä, ja rattaat lähenivät.
-- "Saas nähdä, niin tulee isä ja äiti vaunuilla meitä noutamaan",
huudahti Dami.
Amrei katsahti surullisesti veljeensä ja sanoi: "Älä lörpötä niin paljoa".
Käännyttyänsä huomasi hän rattaiden olevan varsin lähellä, joku sieltä
viittasi punaisen sateenvarjon alta, ja kolisten ajoivat rattaat ohitse, ja
ainoastaan Sysi-Matin Merkki haukkui hetkisen niiden perässä, ja
tahtoi ikäänkuin hampaillaan pidättää puolapuut; mutta lammin
kohdalta se kääntyi takaisin, haukahti vielä kerran oven suusta ja
pujahti sitten taloon.
-- "Helei! siinä sitä mentiin!" sanoi Dami ikäänkuin riemuiten;
rusthollin-emäntähän siinä ajoikin. "Etkös tuntenut uudistalokkaan

hevosia? Ne hänet kiidättivät. Älähän unohda minun nahkahousujani!"
huusi hän vielä kaikin voimin, vaikka rattaat olivat jo kadonneet
laaksoon ja nyt jo nousta kiipesivät ylös Holdervasenin pientä mäkeä.
Lapset palasivat hiljaa kylään.
Kuka sen tietää, kuinka tämä tapaus on hienona juurena sisällisessä
olossa ja mitä siitä saattaa vesota?
Aluksikin peittää toinen tunne ensimmäisen katkeran pettymisen
tunteen.

3. Puusta synnyintalon luona.
Kolminaisuuden päivän aattona sanoi musta Maranna lapsille:
-- "Tuokaas nyt kauniisti pihlajanmarjoja, niitä tarvitsemme huomenna
hautausmaalla".
-- "Minäpä tiedän, mistä niitä saa", sanoi Dami oikein halukkaalla ilolla
ja juosta vilisti ulos kylästä, niin että Amrei tuskin jaksoi perässä pysyä,
ja hänen tultuaan synnyintalolle, oli poika jo puussa