Avojalka | Page 3

kuultuaan niin mahtavan talollisen olevan heid?n holhojansa; sen kautta olivat he mielest?ns? jotakin erinomaista, melkein herrasmaista. He seisoivat joskus tuon suuren talon edustalla ja katselivat haluavin silmin yl?s, ik??nkuin odottaen jotakin, mit? eiv?t itsek??n tienneet; ja ?esten ja aurain luona riihen ladon vieress? istuivat he usein ja lukemistaan lukivat raamatun-sanat talon p??ll?. Talo se ainakin puheli heid?n kanssansa, joshan ei kukaan muukaan.
Pyh?in miesten p?iv?n edellisen? sunnuntaina olivat lapset taaskin leikkim?ss? lukitun kotitalonsa edustalla -- he olivat kuni lumotut siihen paikkaan --; silloin tuli sinne rusthollin-em?nt? Hochdorffista p?in; h?nell? oli suuri punainen sateenvarjo kainalossa ja musta virsikirja k?dess?. H?n oli nyt viimeist? kertaa k?ym?ss? synnyinseudullaan, sill? jo eilen oli renki nelivaljaisilla rattailla vienyt kaikki talon kalut kyl?st? ja huomenaamulla varhain aikoi h?nkin miehinens? ja kolmen lapsensa kanssa muuttaa heid?n vasta ostamalleen tilalle kaukaisessa Allg?u'ss?. Jo hyv?n matkan p??st?, pellavaloukun kohdalla nyyk?ytti h?n p??t??n lapsille, sill? kun tiell??n ensiksi lapsia kohtaa, niin ennustaa se onnea matkalle, mutta lapset eiv?t voineet n?hd? sit?, enemp?? kuin surumielisyytt?k??n em?nn?n kasvoilla. Tultuaan lasten kohdalle, h?n sanoi: "Terve, lapset! Mit?s te t??ll? n?in varhain teette? Kenenk?s lapsia te olette?"
-- "Josenhansin lapsia tuolta noin", vastasi Amrei, viitaten taloon.
-- "Voi lapsi parkoja!" huudahti em?nt?, ly?den k?si??n yhteen. "Olisihan minun pit?nyt tuntea sinut, tytt?ni; aivan tuon n?k?inen oli ?itisikin, kun ennen yhdess? koulua k?ytiin. Me olimme hyv?t yst?v?t, ja onhan is?nne palvellut minun serkullani, uudistalokkaalla. Kaikki min? teist? tied?n. Mutta kuules, Amrei, miks'ei sulla ole kenki? jalassa? Sano sin? Marannalle, ett? rusthollin em?nt? Hochdorffista k?ski sanomaan, ettei h?n tee hyvin, kun antaa sinun juoksennella tuolla lailla. Mutta ei, ei sinun huoli sanoa, kyll? ma puhun itsekin h?nelle. Mutta Amrei, sinun pit?? nyt olla suuren ja ymm?rt?v?isen ja ottaman vaarin itsest?si. Ajatteles, mit?h?n ?itisi arvelisi, jos tiet?isi sinun juosta lirputtelevan avojaloin t?mm?isen? vuoden aikana"! -- Lapsi katsahti suurin silmin vaimoon, ik??nkuin tahtoen sanoa: eik?s ?iti sitten tied? sit?? Mutta em?nt? jatkoi: "Se se surkeinta on, ett'ette edes tied?, kuinka kelpo ihmisi? vanhempanne olivat; i?kk??mp?in ihmisten pit?? siis sanoman se teille. Muistakaas se, ett? sitten vasta vanhempanne oikein autuaita ovat, kun tuolla taivaassa kuulevat ihmisten t??ll? maan p??ll? puhuvan: Josenhansin lapset ne ovat kaiken hyv?n esikuva, heiss? vasta selv?sti n?kee kelpo vanhempain siunauksen".
Vaimon puhuessa viimeisi? sanoja, vieriv?t kyynelet nopeasti h?nen poskilleen. Surullinen liikutus h?nen sielussaan, johon viel? oli ollut aivan toisellainen syy, puhkesi n?iden ajatusten kanssa esteett?m?sti esiin, ja omat sek? muiden murheet valuivat yhteen. H?n laski k?tens? tyt?n p??n p??lle, ja tytt?, n?hty??n vaimon itkev?n, rupesi itkem??n katkerasti h?nkin; h?n tunsi kai, ett? hyv? sielu k??ntyi h?nen puoleensa, ja h?m?r? aavistus alkoi h?ness? nousta siit?, ett? h?n tosiaankin oli vanhempansa kadottanut.
?kki?p? selkeniv?t vaimon kasvot. H?n kohotti silm?ns?, joissa viel? kyyneleit? kimalteli, taivaasen p?in ja virkkoi: "Hyv? Jumala, sen johdatit sin? mieleeni". K??ntyen lapseen jatkoi h?n sitten: "Kuules, min?p? otan sinut mukaani. Liisa tytt?reni otti Jumala minulta pois sinun i?ss?si. Tahdotkos tulla kerallani Allg?u'hin ja j??d? luokseni?"
-- "Tahdon", vastasi Amrei p??tt?v?sti.
Silloin tunsi h?n jonku ottavan h?nt? kiinni takaap?in ja ly?v?n h?nt?.
-- "Et saa menn?", huudahti Dami, syleillen siskoaan: koko h?nen ruumiinsa vapisi.
-- "Ole rauhassa", lohdutti Amrei, "hyv? em?nt? ottaa sinutkin mukaansa. Eik?s niin? Tuleehan Damikin kerallamme?"
-- "Ei, lapseni, se ei k?y laatuun, poikia on minulla kyll?".
-- "Sitten en mene min?k??n", virkkoi Amrei ja tarttui veljens? k?teen.
L?ytyy v?ristys, jossa kuume ja kylme taistelevat kesken?ns?, pelko ensin ja ilo sitten. Samoin oli tuo vieras em?nt?kin s?ik?ht?nyt, ja nyt katsoi h?n lapseen jollakin helpoituksen tunteella. Tunteiden ylenpalttisuudessa, puhtaimman hyv?ntekev?isyyden aikeessa oli h?n ollut ottamaisillaan huoleksensa er??n ty?n ja velvollisuuden, jonka raskautta ja merkityst? h?n ei ollut kyll?ksi miettinyt: mit? muka h?nen miehens?, jolta h?n ei ollut ensin neuvoa kysynyt, asiasta sanoisi. Mutta kun nyt lapsi itse kielt?ytyi, niin toipui h?n tunteistaan ja kaikki tuli nyt h?nelle selv?ksi; senp? vuoksi h?n tavallansa helpoitettuna suostui luopumaan aikeestansa. H?n oli syd?mmens? tyydytt?nyt yrityksen aikomisella, ja nyt, kun esteit? ilmautui, tunsi h?n jonkinlaisen mielihyv?n siit?, ett? se j?i sikseen, h?nen itsens? ottamatta sanaansa takaisin.
-- "Tee tahtosi", lausui em?nt?. "Min'en tahdo sinua houkutella. Kenties on parempi, ett?s ensin kasvat suureksi. Hyv? on, ett? nuorena opitaan puutosta k?rsim??n, parempaan pian perehtyy; ken nuorena ollessaan on saanut vaivaa n?hd?, siit? on tullut kelpo ihminen. Ole vain kiltti tytt?. Mutta panepa mieleesi, ett?, kun vaan olet hyv? lapsi, niin vanhempaisi t?hden aina saat turvan luonani, niin kauan kuin vaan Jumala minulle elonaikaa suo. ?l? unohda, ett'et ole yksin?si maailmassa, kun sulle pahoin k?y. Muistapa vain talon-em?nt?? Allg?u'in Zusmarshofenissa. Ja viel? er?s asia. ?l? puhu tuolla kyl?ss? mit??n siit?, ett? tahdoin ottaa sinut mukaani; ihmiset n?et rupeaisivat vain moittimaan sinua, miks'et muka mennyt. Mutta hyv? se n?inkin on. Maltas, ma annan sinulle jotakin muistiksi". H?n kopeloi taskuissaan, mutta ?kki? nosti h?n k?tens? kaulalleen ja sanoi: "Otahan vaan t?m?". H?n puhalsi usean kerran kohmettuneihin hyppysiins?, ennenkuin sai teht?v?ns? tehneeksi, sill? h?n kehitti kaulaltaan pois viisinkertaisen granaatinauhan, jossa riippui rei?ll? varustettu Ruotsin kultaraha, ja heitti koristeen