Aseet pois! | Page 7

nimet! -- -- Se oli yht? j?nnitt?v? kuin arpajaislistan tarkastaminen toivossa ett? on voittanut, mutta p?invastaisessa tarkoituksessa. Mit? t?ss? listassa etsii, -- on kiitollinen Jumalalle, jos ei sit? l?yd?.
Kun ensi kerran luin sellaista listaa, en ollut silloin saanut mit??n tietoja nelj??ntoista p?iv??n -- ja kun huomasin, ettei nimi ?Arno Dotsky? ollut luettelossa, panin k?teni ristiin ja huokasin ??neen: ?Jumalani, min? kiit?n sinua!? Mutta tuskin olin t?m?n sanonut, ennenkuin tunsin ik??nkuin vihlovan ep?soinnun kiitoksessani. Otin listan uudelleen k?teeni ja luin j?lleen siin? olevat nimet. Siis senvuoksi, ett? Adolf Schmidt ja Karl M��ller sek? moni muu, -- mutta *ei* Arno Dotsky, -- oli j??nyt taistelutantereelle, olin min? kiitt?nyt Jumalaa. Sama kiitos olisi samalla oikeudella kohonnut taivasta kohden niiden syd?mmist?, jotka olivat olleet levottomia Schmidtin ja M��llerin t?hden, jos ne olisivat n?iden nimien sijasta lukeneet nimen Dotzky. Ja miksi olisi juuri minun kiitokseni taivaalle miellytt?v?mpi kuin heid?n? Minun ylpeilev? uskoni, ett? Arno olisi tullut pelastetuksi minun t?hteni ja itsekk?isyyteni, ett? kiitin Jumalaa siit?, ett? en *min?*, vaan Schmidtin ja M��llerin vaimot vuodattivat katkeroita kyyneli? lukiessaan t?t? listaa, -- niin, juuri tuo oli se ep?sointu, jonka tunsin vihlovan syd?nt?ni kiitosta lausuessani.
Samana p?iv?n? sain j?lleen kirjeen Arnolta.
?Eilen oli kiivas ottelu. Valitettavasti, valitettavasti jouduimme tappiolle. Mutta ole huoletta, rakas Martha, ensi taistelussa me kyll? voitamme. T?m? taistelu oli ensimm?inen suuri tulikoetukseni. Min? seisoin keskell? tihe?? kuulasadetta -- -- omituinen tunne -- -- kyll? se kuitenkin on hirvitt?v??. Mies raukat, jotka kaatuilevat ymp?rill?, ja joiden t?ytyy antaa maata siin? huolimatta heid?n valituksistaan ja voivotuksistaan -- -- *c'est la guerre!*[1] Mutta, voi hyvin niin kauvan, lemmittyni! Kun me kerran Turinissa teemme rauhanehtoja, silloin tulet sin? minua sielt? hakemaan. T?ti Maria on varmaankin niin hyv? ja hoitaa sill? aikaa meid?n pient? korpraaliamme.?
[1] T?m? on sota! Suomentaja.
Jos sellaiset kirjeet tuottivatkin valon hetki? el?m??ni, niin olivat y?t el?m?ni mustia varjopaikkoja. Kun silloin her?sin suloisista unelmista, jotka hetken lohduttivat minua surussani, muistin taaskin kauhean todellisuuden kaikkine mahdollisuuksineen, ja min? jouduin niin hirve??n ep?toivoon, etten voinut uudelleen nukkua useaan tuntiin. En voinut saada mielest?ni sit? ajatusta, ett? Arno kenties juuri t?ll? hetkell? lep?si valittaen ja kuolemaisillaan jossain haudassa, haluten pisaran vett? ja kaipauksella huutaen minua. Ja ainoastaan siten, ett? koetin kaikin ajatuksineni mietiskell? h?nen takaisin tuloansa tyynnyin vihdoinkin. Olihan paljo luultavampi, ett? h?n tulisi takaisin, kuin ett? h?n kuolisi, ja min? kuvittelin mieless?ni pienimpiin yksityiskohtiin asti j?lleenn?kemisen onnen.
Is?ni oli hyvin alakuloinen. Surusanoma saapui toisensa j?lkeen. Ensin Montebella, sitte Magenta. Mutta ei ainoastansa h?n, koko Wien oli alakuloinen. Oli toivottu niin varmasti, ett? saataisiin ainoastaan voitonsanomia, joiden johdosta vietett?isiin juhlia lippujen liehunnalla, ja laulettaisiin kirkoissa Te Deumia.[1] Ja sen sijaan olikin Turin se paikka, jossa liput liehuivat ja papit lauloivat: Herra Jumala, ylist?mme sinua siit?, ett? olet auttanut meit? voittamaan ilkeit? *Tedeschi?*.
[1] Kiitos- ja ylistysvirsi?. Suomentaja.
-- Etk? luule is?, ett? tehd??n rauha, jos meik?l?iset viel? joutuvat tappiolle? -- kysyin min?. -- Siin? tapauksessa min? melkein toivoisin ett? -- --
-- Etk? h?pe? puhua sellaista! Mieluummin tulkoon seitsenvuotinen, niin, kolmenkymmenvuotinen sota, kunhan me vaan lopuksi voitamme ja saamme m??r?t? rauhan ehdot. Mit? varten sin? luulet sotaan ment?v?n, jos niin pian kuin mahdollista tahtoisi sielt? palata? Silloinhan voisi yht? hyvin olla sotaan l?htem?tt?.
-- Se olisikin paras, -- sanoin min? huoaten.
-- Mit? pelkurimaisia olentoja te, naiset, kumminkin olette! Ja sin?kin, joka olet kasvatettu sill? tavoin, ett? sinulla olisi hyv?t k?sitykset is?nmaanrakkaudesta, ja kunniantunnosta, olet nyt aivan allap?in ja asetat yksityisen rauhasi korkeammalle, kuin maan kunnian ja menestyksen. Rakkaus puolisoon ja perheeseen on tosin hyvin hyv?, mutta sen t?ytyy tulla vasta toiseen sijaan.
-- T?ytyyk? sen!?
Kaatuneitten luettelossa oli jo ollut useitten minun tuttujeni upseerien nimi?. Muiden muassa er??n minulle rakkaan vanhan naisen poika -- ainoa poika.
Er??n? p?iv?n? tahdoin menn? rouva-parkaa tervehtim??n, vaikka se tuntuikin kiusalliselta ja vaikealta. Lohduttaa en h?nt? varmaankaan voinut, mutta olihan se sent??n rakkaudenvelvollisuus -- ja min? menin.
Kun saavuin rouva Ulsmannin asunnolle, ep?ilin kauvan ennenkuin soitin ovikelloa. Kun viimeksi olin t?ss? paikassa, oli t??ll? pienet, hauskat tanssiaiset. Rakastettava, vanha em?nt? oli silloin itse ilo. Illan kuluessa sanoi h?n kerran minulle: ?Martha, me molemmat olemme koko Wienin kadehdittavimmat naiset: sinulla on komein mies, ja minulla on ihanaisin poika!? Ja nyt? Olihan minulla tosin viel? mies -- -- kuka tiesi sit?paitsi? Lenteleeh?n siell? alituisesti tulipommeja ja kranaatteja, olenhan voinut juuri nyt t?ll? viime hetkell? j??d? leskeksi. -- -- Rupesin katkerasti itkem??n vanhan rouvan oven takana -- -- nyt olin juuri oikeassa mielentilassa sinne menn?kseni. Soitin, kukaan ei avannut. Soitin uudelleen. Ei viel?k??n.
Silloin pisti er?s nainen p??ns? toisesta ovesta samassa porstuassa:
-- Soitatte turhaan, neiti, asunto on tyhj?.
-- Mit?? Onko rouva von Ullsmann matkustanut pois?
-- H?net vietiin hulluinhuoneeseen kolme p?iv?? takaperin. -- Ja samassa paukahti ovi kiinni.
Pari minuuttia seisoin siin? kuin kivettyneen?. Sis?llisen silm?ni edess? n?in ne kohtaukset, joita t??ll? oli taisteltu. Kuinka ??rett?m?sti vanhusparka on saanut k?rsi?, ennenkuin h?nen tuskansa muuttui hulluudeksi.
Ja is?ni tahtoi, ett? sota kest?isi kolmekymment? vuotta -- maan hyv?ksi! Kuinka monta sellaista ep?toivoista ?iti? silloin olisikaan It?vallassa?
Kovin