Aseet pois! | Page 4

?kunnia palkitsee kaikki?. -- ?Mutta kuinka silloin k?y, jos vihollinen saapi voiton?? -- kysyin kerran ??neen upseerituttavieni seurassa. -- ?Shh!? Minua kehotettiin kiihke?sti vaikenemaan. Jo v?hinkin ep?ilys meid?n aseittemme voimattomuudesta pidettiin arkuutena ja ep?is?nmaallisuutena. Sotamiehen velvollisuuksiin kuuluu, ett? t?ytyy aina olla vakuutettu armeijansa voitosta. Kenties se kuuluu my?skin lainkuuliaisen luutnantin rouvan velvollisuuksiin.
* * * * *
Mieheni rykmentin olopaikka oli Wieniss?. N?k?ala kodistamme oli Praternille[1] p?in, ja kun astuin avonaisen akkunan luo, hyv?ili poskiani lempe?, lupauksista rikas kes?inen tuuli. Kev?t oli ihmeellisen ihana. Ilma oli leuto ja t?ynn? kukkien tuoksua, ja puut olivat tavallista aikaisemmin pukeutuneet vaaleanviheri??n verhoonsa. Iloitsin syd?mess?ni ajatellessani kohta alkavia ajeluretki? Praternilla. Sit? tarkoitusta varten olimme hankkineet pienet, somat ajopelit, joihin kuului siev?t vaunut ja tulinen, unkarilainen nelivaljakko. Jo nytkin huhtikuulla ajelimme joskus Praternin puistossa, mutta se oli vaan esimakua niist? suurista nautinnoista, joita toukokuulla saisimme kokea. Oi, jollei vaan sota jo silloin syttyisi! -- --
[1] Wienin komein puisto.
-- No, Jumalan kiitos, nyt vihdoinkin tulee loppu t?st? ik?v?st? ep?tiedosta, huudahti mieheni tultuaan kotia sotaharjoituksista aamusella 19 p?iv? huhtikuuta. -- Loppuehdotus on annettu. --
-- Min? s?ik?hdin. -- Mit? sin? tarkoitat -- loppuehdotus?
-- Niin, toisin sanoen, meid?n valtiomiehemme ovat nyt vihdoinkin sanoneet viimeisen sanan niiss? keskusteluissa, jotka sodan julistuksen edell? ovat tarpeelliset. Meid?n loppuehdotuksessamme vaadimme, ett? Sardinia riisuu aseet, jota se luonnollisesti ei tee, ja sitte marssimme rajan yli.
-- Suuri Jumala, mutta kenties ne sent??n riisuvat.
-- No, silloin peruutetaan sota, ja rauha tulee julistetuksi.
Min? lankesin polvilleni -- muuta en voinut.
Sanatonna ja kuitenkin huudon kaltaisena kiiti rukoukseni: rauha! rauha! syd?mest?ni taivasta kohti.
Arno nosti minut yl?s.
-- Mit?s teet, mielet?n lapsi?
Kiersin k?teni h?nen kaulaansa ja aloin itke?. Se ei ollut surun itkua, sill? eih?n asia viel? ollut ratkaistu, mutta hermoni olivat kauhean uutisen vuoksi niin kiihoittuneet, ett? niiden t?ytyi saada tyynty? kyynelvirran avulla.
-- Martha, Martha, sin? saatat minut suuttumaan -- sanoi Arno nuhdellen. -- Oletkos sin? sotilaan uljas vaimo? Unohdatko, ett? olet kenraalin tyt?r, luutnantin vaimo ja -- lis?si h?n hymyillen -- korpraalin ?iti?
-- En, Arno, en -- mutta min? en k?sit? itse?ni -- tulin vaan niin liikutetuksi, mutta se on jo ohitse. Ihailen itse niin suuresti sotilaskunniaa -- mutta en tied?, miten se tuntui niin kummalliselta -- kun sin? ?sken sanoit, ett? kaikki riippuu yhdest? sanasta, joka nyt pian lausutaan -- my?nnytys tahi kielto tuohon niin sanottuun loppuehdotukseen tulee ratkaisemaan tuhansien kuoleman ja verenvuodatukset, -- niin tuntui minusta kuin rauhansana *t?ytyisi* tulla lausutuksi, ja min? en voinut muuta tehd? kuin langeta polvilleni ja rukoilla -- --
-- Ilmoittaaksesi hyv?lle Jumalalle asioiden tilasta, sin? pieni hupakko.
Porstuvan kelloa soitettiin. Min? kuivasin nopeasti kyyneleeni. Kukahan n?in aikaisin mahtoikaan tulla? Se oli is?ni.
-- No, lapseni -- huudahti h?n heng?styneen?, heitt?ytyen nojatuoliin. -- Oletteko jo kuulleet suuren uutisen -- loppuehdotus?
-- Kyll?, olen juuri kertonut kaikesta Marthalle.
-- Sano, is?, luuletko sodan siten tulevan ehk?istyksi? -- kysyin min? vavisten.
-- En ole koskaan kuullut, ett? sota olisi tullut loppuehdotuksen kautta ehk?istyksi -- sanoi is?ni tyynnytt?en. -- Vaikka kyll?h?n kirottujen italialaisten heitti?iden puolelta olisi viisainta my?nty?, eik? antautua uudelleen Novaran -- -- -- Voi, kunhan ei is? Radetsky olisi kuollut viime vuonna! Olen varma siit?, ett? h?n, huolimatta yhdeks?st?kymmenest? ik?vuodestaan, viel? olisi asettunut armeijansa etunen??n, ja totisesti olisin min?kin l?htenyt mukaan! Meh?n olemme molemmat jo kerran ennen n?ytt?neet miten italialaista roistov?ke? kohdellaan, mutta ne eiv?t n?y viel? saaneen kylliksi. Kernaasti minun puolestani. Meid?n lombardilais-venetialainen kuningaskuntamme tulee saamaan sangen kauniin lis?n piemontilaisesta alueesta. Jo n?en ajatuksissani, miten sotajoukkomme marssivat Turiniin.
-- Mutta, is?, sin? puhut aivan kuin sota olisi jo p??tetty ja aivan kuin iloitsisit siit?? Mutta ajattelepas jos Arnonkin t?ytyy l?hte? sotaan. -- Ja silm?ni t?yttyiv?t kyyneleill?.
-- Tietysti h?nen t?ytyy, kadehdittavan miekkosen.
-- Mutta minun tuskani -- vaara --?
-- Loruja, vaara! Sodastakin tullaan takaisin, siit? olen min? todistuksena. Min? olen ottanut osaa useampaan kuin yhteen taisteluun ja tullut, Jumalan kiitos, haavoitetuksikin joskus, mutta t?ss? olen kuitenkin hengiss?, koska kerran oli m??r?tty, ett? saisin el??.
-- Mutta ajatteles, jos ei minun rykmentti?ni komennettaisikaan sotaan -- sanoi Arno.
-- Oi, todellakin -- keskeytin h?nt? iloisesti -- siin?h?n on viel? toivoa j?lell?!
-- Silloin haen, jos mahdollista on, siirtoa.
-- Hyv?. Hess saapi ylip??llikkyyden, ja h?n on hyv? yst?v?ni.
Syd?meni oli ep?toivoa t?ynn?, enk? kuitenkaan voinut olla ihailematta noita molempia miehi?. Mill? ilolla he puhuivatkaan tulevasta sotaretkest?, -- aivan kuin tavallisesta k?velymatkasta. Urhoollinen Arnoni tahtoi viel?, jollei velvollisuus h?nt? kutsuisi, l?hte? sotaan vapaaehtoisena, ja minun ylev?mielinen is?ni piti t?m?n aivan luonnollisena. Koetin rohkaista mielt?ni. T?ytyih?n minun nyt n?ytt?yty? rakkaitteni arvoisena eik? ajatella muuta kuin: mieheni on sankari.
Nousin reippaasti ja ojensin h?nelle molemmat k?teni:
-- Arno, olen ylpe? sinusta!
H?n painoi k?teni huulillensa, sitte k??ntyi h?n is??n p?in ja huudahti ilosilmin:
-- Sen tyt?n olet kasvattanut hyvin, appivaari!
* * * * *
Loppuehdotus hylj?tty! Se oli tapahtunut Turinissa huhtikuun 26 p?iv?n?. Arpa oli siis heitetty -- sota julistettu.
Jo viikon ajan olin valmistautunut siihen, mit? nyt oli tapahtunut, mutta kuitenkin kohtasi sanoma minua kuin kova isku. Kun Arno ilmoitti sen minulle, heitt?ysin itkien sohvalle ja k?tkin p??ni tyynyihin.
H?n