Aseet pois! | Page 3

t??ll?h?n l?yd?n kuitenkin iloisen muistoonpanon. Tammikuun 1 p?iv?n? 1859 (sep? oli uudenvuoden lahja, joka kelpaa!) syntyi ensim?inen poikamme. T?m? tapaus her?tti meiss? ylpeytt? ja h?mm?styst? aivan kuin olisimme me olleet ensim?iset, joille jotain sellaista tapahtui.
Siit? mahtoi olla seurauksena sekin, ett? min? taas rupesin muistamaan p?iv?kirjaani. T?m? merkillinen tapaushan piti kaikella muotoa saada j?lkimaailman tiett?v?ksi. Meid?n rakas, pieni Rurumme oli meid?n silmiss?mme merkillisin kaikista maailman ihmeist?. Me ajattelimme ja toivoimme h?nelle mit? suuremmoisinta tulevaisuutta. Mik? h?nest? tulisi? T?m? kysymys, joka tosin ei viel? tarvinnut olla hyvin kiireellinen, lausuttiin kuitenkin usein Rurun k?tkyen ??ress?, ja vastaus oli aina sama: sotilas. Joskus rohkeni h?nen ?itins? panna heikon vastalauseen: mutta ajatteles, jos h?n kaatuisi sodassa! T?lle arvelulle ei tietysti kukaan korvaansa kallistanut.
* * * * *
Huhtikuun ensim?isen? p?iv?n?, siis kolme kuukautta t?ytetty??n, yleni Ruru korpraaliksi. Mutta samana p?iv?n? tapahtui jotain ik?v?t?, jotain, joka teki syd?meni raskaaksi ja joka kehoitti minua uskomaan synk?t ajatukseni punaisten vihkojen huostaan.
Jo kauvan aikaa oli valtiollisella taivaalla n?kynyt musta pilkku, jonka johdosta keskusteltiin mit? vilkkaimmin sanomalehdiss? ja seuroissa. T?h?n asti en ollut siihen paljo huomiotani k??nt?nyt; -- vaikkakin mieheni tahi is?ni usein olivat minun kuulleni sanoneet: ?pian tulee Italia n?kem??n toista?, niin en kuitenkaan ollut sit? tullut erityisesti huomanneeksi. Ja olisko minulla ollut aikaa valtiollisia asioita ajattelemaan? Miten innokkaasti ymp?rill?ni keskusteltiinkin Sardinian asemasta It?valtaan eli Napoleon III:een, jonka avun Cavour oli hankkinut itselleen, ottamalla osaa Krimin sotaan, miten paljo puhuttiinkin siit? j?nnityksest?, joka t?ten oli syntynyt meid?n ja italialaisten naapuriemme v?lille, -- en min? kuitenkaan ollut pannut n?ihin keskusteluihin suurempaa arvoa. Mutta yll?mainittuna huhtikuun 1 p?iv?n? sanoi mieheni t?ydell? todella minulle:
-- Tied?tk?s, aarteeni, pian se syttyy.
-- Mik? se on, joka syttyy? -- kysyin min?.
-- Sota Sardinian kanssa.
Min? s?ik?hdin. -- Jumalan t?hden -- seh?n olisi hirmuista! Ja t?ytyyk? sinunkin mukaan?
-- Sit? varmasti toivon.
-- Kuinka voit sellaista sanoa? -- *Toivot*, ett? sinut otettaisiin vaimoltasi ja lapseltasi?
-- Kun velvollisuus kutsuu -- --
-- Silloin voit sanoa, ett? sinun t?ytyy seurata velvollisuuden k?sky?. Mutta *toivoa* -- seh?n on sama kuin haluta, ett? niin kova onni kohtaisi sinua.
-- Kova onni? Sellainen raitis, iloinen sota t?ytyy olla jotain ihanaa! ?l? unohda, Martha, ett? olet sotilaan vaimo.
Vaivuin h?nen kaulaansa.
-- Ole rauhallinen, Arno, min?kin voin olla urhokas. Kuinka usein olenkaan kadehtinut historian sankareja ja sankarittaria, ja miten ihanaa mahtaneekaan olla rient?? taisteluun. Jos vaan saisin sinua seurata ja voittaa tai kaatua sinun rinnallasi.
-- Hyvin puhuttu, rakkahani, mutta lapsellisesti! Sinun paikkasi on poikamme luona, josta my?s t?ytyy kasvaa is?nmaan puolustaja. Sinun paikkasi on kotilietemme luona. Suojellaksemme t?t? kotiliett? vihollisten hy?kk?yksilt?, suojellaksemme kotejamme ja naisiamme, -- sen vuoksi t?ytyy meid?n miesten menn? sotimaan.
En tied?, miksi n?m?t sanat, joita niin usein ennen olin kuullut ja lukenut, t?ll? kertaa kuuluivat turhilta korulauseilta. Eih?n ollut mit??n vaaran uhkaamaa liett? puolustettavana, eih?n porttiemme ulkopuolella seisonut mit??n barbari-joukkioita. T?ss? oli vaan valtiollinen j?nnitys kahden hallituksen v?lill?. -- -- Jos siis mieheni sellaisella innolla halusi sotaan, niin ei se ollut etup??ss? sen vuoksi, ett? h?n tahtoi suojella vaimoaan, lapsiaan ja is?nmaatansa, vaan mieluummin sen vuoksi, ett? h?n rakasti sotilasel?m??, joka on niin vaihteluista ja seikkailuista rikas, -- ett? h?n toivoi mainetta, halusi ylennyst?. No niin, *kunnianhimoa* se on -- lopetin ajatukseni -- jaloa ja oikeutettua kunnianhimoa ja halua n?ytt?? urhoollisuuttansa ja t?ytt?? velvollisuutensa is?nmaata kohtaan.
Se oli h?nelle kunniaksi, ett? h?n voi olla iloinen, koska h?nen nyt kerran t?ytyi l?hte? sotaan, mutta viel? ei ollutkaan mit??n varmasti p??tetty. Kenties ei sota lainkaan syttyisi, ja jos niinkin k?visi, miksi juuri Arno tulisi sinne komennetuksi. Ei, t?m? niin kokonainen ja t?ydellinen onni, jonka kohtalo oli minulle suonut, ei varmaankaan voinut niin t?ydellisesti murtua. -- --
N?it? ja samankaltaisia ajatuksia sis?lt?? p?iv?kirjani n?ilt? p?ivilt?.
Mutta siit? l?htien muutamia aikoja eteenp?in sis?lsiv?t punaiset vihkoset joukon valtioviisastelua: Ludvig Napoleon on juonittelija -- -- It?valta ei voi en?? tyyty? p??lt? katsomaan -- -- sota tulee syttym??n -- -- Sardinian t?ytyy masentua ylivoiman alle -- -- rauha pysytet??n -- --. Vaikka ihailinkin menneiden aikojen taisteluja, oli kuitenkin nyt hartain toivomukseni, ett? rauha pysytett?isiin, mutta mieheni toivomukset olivat selv?sti p?invastaiset. H?n ei tosin sit? suoraan sanonut, mutta kaikki tiedot, joita h?n sai tuon mustan pilkun kasvamisesta, kertoi h?n minulle loistavin silmin, jota vastoin h?n aina jonkinlaisella tyytym?tt?myydell? huomasi silloin ja t?ll?in esiintyv?t rauhansanomat.
Is?nikin oli tulisesti ihastuksissaan sodan syttymisest?. Piemontilaisten voittaminenhan olisi vaan lastenleikki?, ja t?t? todistaakseen antoi h?n taas tulvailla Radetsky-historioita. Kuulin uhkaavasta sotaretkest? puhuttavan vaan sodan johdannolliselta eli strateegiselta kannalta, nimitt?in milt? n?k?kannalta voitto oli mahdollinen, miss? ja miten vihollinen tulisi voitetuksi, ja ja mit? etuja t?m? sota meille tuottaisi. Mutta inhimilliselt? kannalta, silt?, ett? jokainen taistelu, jos siin? saadaan voitto tai tappio, tuottaa paljon veren ja kyynelten vuodatusta, ei asiaa koskaan katseltu. N?m? kysymyksess? olevat harrastukset pantiin niin paljo ylemm?ksi yksityisi? harrastuksia, ett? oikein h?pesin ahdasmielisyytt?ni, kun mieleeni tulivat t?llaiset ajatukset: ?voi, mit? hy?dytt??k??n voitto kuollut-raukkoja, leski? ja haavoittuneita, jotka kenties koko el?m?kseen j??v?t vaivaisiksi?. -- Vastaukseksi n?ille arkaileville kysymyksille juolahti mieleeni sellaiset vanhat koulukirja-dityrambit kuin