Aseet pois! | Page 2

Ja voidaksensa karaista h?nen aistiansa sit? luontaista inhoa vastaan, jota sodan kauhut ehdottomasti her?tt?v?t, puhutaan niin huolettomasti kuin mahdollista mit? hirveimmist? verit?ist?, niinkuin jostain v?ltt?m?tt?m?n tarpeellisesta, jostain aivan tavallisesta ja koetetaan niin paljo kuin mahdollista tuoda esiin sodan ihanteellista puolta -- jos edes sellaisesta voipi puhua. T?ll? tavoin onnistutaan kasvattamaan taistelunhaluinen ja sotaisa suku.
Tyt?t, joiden ei tarvitse ?sotaan l?hte??, saavat historialliset tietonsa aivan samoista kirjoista kuin pojatkin. Siten muodostuu naispuolisessa nuorisossa aivan sama k?sitys, joka ilmenee sotilass??dyn ihailuna ja kateellisena tunteena siit?, ettei voi taisteluihin osaa ottaa. Mit? hirmuisia kuvauksia kaikenlaisista tappeluista, punilaisista ja makedonialaisista, aina kolmekymmenvuotisiin ja napoleonilaisiin sotiin asti meille kerrottiinkaan, meille pienille, hell?syd?misille ja hennoille neitosille, joita kaikessa muussa kehoitettiin hiljaisuuteen ja lempeyteen. Kuinka saimmekaan n?hd? kaupunkien palavan, asukkaiden joutuvan hirmuisen murhan ja silpomisen uhriksi ja kuinka saimmekaan tiet?? vankien julmasta r??kk?yksest?! Kun n?in n?kee julmuutta julmuuden p??lle, tylsistyy luonnollisesti tunne huomaamaan sit? julmuudeksi. Kaikkea, mik? koskee sotaa, ei katsellakaan en?? inhimilliselt? n?k?kannalta, ja saapi se sen vuoksi jonkinlaisen erikoisen salaper?is-historiallis-valtiollisen merkityksen. Sota t?ytyy olla olemassa! Se on korkeimpien arvonimien ja korkeimman kunniansaannin l?hde. Sen k?sitt?v?t tyt?t mainion hyvin, ja niin perustuu aikaisin se k?sitys, joka muinoin loi spartalaiset ?idit ja meid?n aikoinamme luo mit? lapsellisimman miekkaa kantavien urhojen ihailun ja erikoislemmen.
* * * * *
Minua ei ole, niinkuin monia minun s??tyyni kuuluvia naisia kasvatettu luostarissa, vaan olen tullut kasvatetuksi lapsuuteni kodissa, jossa sit? varten pidettiin opettajattaria ja opettajia. Jo aikaisin j?in ?iditt?m?ksi. ?idin sijassa oli minulla ja kolmella nuoremmalla sisarellani er?s t?ti, muuan vanha aatelisneiti. Talvikuukaudet asuimme Wieniss?, mutta kes?ll? olimme sukukartanossamme Ala-It?vallassa.
Muistan tuottaneeni opettajilleni paljo iloa, sill? minulla oli hyv? muisti ja min? olin ahkera sek? varsinkin kunnianhimoinen oppilas. Kun min? en voinut tyydytt?? kunnian himoani rient?m?ll? Valkyrian tavoin sotatantereelle, niin sain tyyty? siihen, ett? hankin itselleni hyvi? arvosanoja opinnoissani ja ahkeruudellani voitin ymp?rist?ni ihailun. Ranskan ja englannin kielen opin melkein t?ydellisesti; maantieteess? ja t?htitieteess? omistin sellaiset tiedot, kuin ohjelman mukaan naisen kasvatukselle oli tarpeellista, mutta historiassa opin paljo enempi kuin minulta vaadittiin. Min? otin esille paksuja historiallisia teoksia is?ni kirjastosta ja luin niit? vapaahetkin?. Ja joka kerta kun painoin mieleeni jonkun vuosiluvun tahi tapauksen, pidin itse?ni kappaleen viisaampana entist??n.
Kasvatusaineisiini kuului my?skin pianonsoitto, mutta sit? vastustin ankarasti. Minulla ei ollut taipumusta eik? halua soitantoon ja sit?paitsi tunsin, ett? en sill? alalla voisi voittaa laakereita. Min? rukoilin ja pyysin niin kauvan, ett? saisin j?tt?? joutavan kilkuttamisen ja k?ytt?? aikani muihin opinnoihin, ett? hyv? is?ni vihdoin vapautti minut soitannollisesta pakkoty?st?. T?m? oli kuitenkin suureksi suruksi t?dilleni, jonka mielest? nuorta tytt??, joka ei osannut soittaa pianoa, ei voinut pit?? ?sivistyneen??.
Maaliskuun 10 p?iv?n? 1857 t?ytin seitsem?ntoista vuotta. ?Jo seitsem?ntoista vuotta!? ovat ensimm?iset sanat, jotka sin? p?iv?n? kirjoitin p?iv?kirjaani. Tuo sana ?jo? on koko pieni runoelma. Siihen ei tosin liity mit??n selityksi?, mutta selv?? on, ett? sill? tahdoin sanoa: ?Ja viel? ei ole mit??n tehty kuolemattomuuttani varten.? Nuo pienet punaiset vihkoset ovat minulle nyt, kun aijon kirjoittaa muistojani, sanomattomasta arvosta. Niist? olen tilaisuudessa saamaan tietoja entisist? tapahtumista pienimpiin yksityisseikkoihin asti ja kertomaan kokonaisuudessaan kauan sitte unohdettuja ajatuksia ja keskusteluja.
Seuraavana karnevaaliaikana tuli minun astua seurael?m??n. T?m? ajatus ei tarjonnut minulle, niinkuin nuorille tyt?ille tavallisesti, mit??n erityist? iloa. Henkeni pyrki johonkin parempaan kuin tanssisalin voittoihin, mutta *mihin*, sit? en voinut sanoa.
T?n? kes?n? m??r?si l??k?ri t?tini Mariebadiin kylpem??n, ja t?tini n?ki hyv?ksi ottaa minut mukaansa. Vaikka p??semiseni suureen maailmaan pitikin tapahtua vasta seuraavana talvena, sain kuitenkin luvan ottaa osaa muutamiin pieniin iltamiin kylpylaitoksessa voidakseni edelt?p?in tottua tanssiin ja keskusteluun, ett? en esiintyisi vallan ujona ja k?mpel?n? ensim?isen? karnevaalikautena.
Mutta mit? tapahtuikaan ensim?isess? iltamassa, jossa olin. Niin, ei mit??n sen v?hemp??, kuin ett? rakastuin silmitt?m?sti. Tietysti oli rakkauteni esine er?s husaariluutnantti! L?sn?olevat siviiliherrat n?yttiv?t sotilasten rinnalla samanlaisilta kuin luusiivet perhosien rinnalla. Sotilaspukuihin puettujen seassa olivat husaarit komeimpia ja husaarien seassa oli kreivi Arno Dotsky kaikista komein. Yli kuusi jalkaa pitk?, musta kihara tukka, yl?sp?in taivutetut viikset, valkoiset hampaat ja tummat silm?t -- no siis, h?nen kysyess??n: ?Onko teill? kotiljonki vapaana, kreivit?r?? tunsin, ett? on olemassa muitakin yht? ylevi? voittoriemuja, kuin Orleansin Neitsyen miekan tai Katariina II:sen valtikan pitely.
* * * * *
Yhdeks?nten?toista syntym?p?iv?n?ni olivat h??ni kreivi Arno Dotskyn kanssa. Sit? ennen olin jo astunut suureen maailmaan ja tullut keisarinnalle esitellyksi kreivi Dotskyn morsiamena. H?ittemme j?lkeen teimme matkan Italiaan, jota tarkoitusta varten Arno oli ottanut pitemm?n aikaa virkalomaa. Sotapalveluksesta eroamisesta ei ollut koskaan ollut kysymyst?. Olin ylpe? kauniista husaariupseeristani ja toivoin ilolla sit? aikaa jolloin h?n korkenisi ratsumestariksi -- everstiksi -- ja vihdoin kenraaliksi. Kukapa tiesi -- kenties oli h?n m??r?tty joksikin viel? korkeammaksi, kenties tulisi h?nen nimens? kerran loistamaan muiden suurien sotap??llikk?jen nimien seassa is?nmaan historiassa. -- --
Se oli onnellinen aika, sill? me rakastimme toisiamme sanomattomasti. Kuitenkaan ei minun punainen kirjani siit? mit??n kerro. Suruilleni en l?yt?nyt kylliksi sanoja ja valitusvirsi?, ne t?ytyi s?ilytt?? j?lkimaailmalle. Mutta minun uhkuvan nuoruuteni raitis onni ei saanut sijaa p?iv?kirjani punaisien kansien sis?ll?. Se paikka j?i pitk?ksi aikaa unohduksiin.
Mutta odotas: