Aseet pois! | Page 8

mies, ja
minulla on ihanaisin poika!» Ja nyt? Olihan minulla tosin vielä mies --
-- kuka tiesi sitäpaitsi? Lenteleehän siellä alituisesti tulipommeja ja
kranaatteja, olenhan voinut juuri nyt tällä viime hetkellä jäädä leskeksi.
-- -- Rupesin katkerasti itkemään vanhan rouvan oven takana -- -- nyt
olin juuri oikeassa mielentilassa sinne mennäkseni. Soitin, kukaan ei
avannut. Soitin uudelleen. Ei vieläkään.
Silloin pisti eräs nainen päänsä toisesta ovesta samassa porstuassa:
-- Soitatte turhaan, neiti, asunto on tyhjä.
-- Mitä? Onko rouva von Ullsmann matkustanut pois?

-- Hänet vietiin hulluinhuoneeseen kolme päivää takaperin. -- Ja
samassa paukahti ovi kiinni.
Pari minuuttia seisoin siinä kuin kivettyneenä. Sisällisen silmäni edessä
näin ne kohtaukset, joita täällä oli taisteltu. Kuinka äärettömästi
vanhusparka on saanut kärsiä, ennenkuin hänen tuskansa muuttui
hulluudeksi.
Ja isäni tahtoi, että sota kestäisi kolmekymmentä vuotta -- maan
hyväksi! Kuinka monta sellaista epätoivoista äitiä silloin olisikaan
Itävallassa?
Kovin liikutettuna laskeusin portaita alas. Päätin samalla kertaa käydä
tervehtimässä erästä ystävätärtäni, jonka mies samoin kuin minunkin
oli sodassa.
Matkallani kuljin sen rakennuksen ohitse »Herrengassenilla», jossa
»isänmaallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen» huoneusto oli. Siihen
aikaan ei ollut vielä olemassa »Genèver-liittoa» eikä »Punaista ristiä»,
mutta näiden ihmisystävällisten yhdistysten edeltäjäksi oli perustettu
tämä yhdistys, jonka tehtävänä oli vastaanottaa ja sotatanterelle
toimittaa kaikki ne raha-, liinavaate-, liinannukka-, ja side-lahjat, jotka
haavoitetuille annettiin. Kaikilta haaroilta tulvasi sellaisia lahjoja, joita
varten suuria makasiineja täytyi vuokrata. Ja tuskin olivat vanhat
tavarat tulleet lähetetyiksi, ennenkuin uusia heti kokoontui
makasiineihin.
Astuin sisään. Tahdoin jättää toimikunnalle sen rahasumman, joka oli
kukkarossani. Kenties voisi se tuottaa jollekin sotamies-raukalle
huojennusta ja apua, ja varjella hänen äitiänsä tulemasta hulluksi.
Tunsin johtajan persoonallisesti. -- Onko ruhtinas C. täällä? -- kysyin
portinvartijalta. -- Ei tällä hetkellä, mutta varapuheenjohtaja, parooni S.
on tuolla ylhäällä. -- Hän näytti minulle tien siihen huoneeseen, jossa
rahalahjoja otettiin vastaan. Kuljin monen salin lävitse, jossa pitkät
pöydät olivat tavarain peitossa; siinä oli kokoja liinavaatteita, sikaareja,
tupakkaa, ja varsinkin suuria vuoria liinannukkaa. Minua värisytti.
Miten paljo verta täytyikään vuotaa taistelutanterella, että kaikki tuo

liinannukka tulisi käytetyksi! Ja minun isäni tahtoisi -- ajattelin minä
jälleen -- että sota kestäisi kolmekymmentä vuotta. Maan hyväksi?
Kuinka monen, maan parhaan pojan, onkaan silloin täytynyt kuolla
haavoihinsa?
Parooni S. otti kiitollisuudella vastaan lahjani ja vastasi kysymyksiini
yhdistyksen vaikutuksesta. Juuri meidän keskustellessamme tuli eräs
mies sisään ilmoittaen, että maaseudulta oli juuri tulossa kaksi kuormaa
lähetyksiä. Istahdin odottamaan näiden tuloa.
Samassa astui huoneeseen eräs hyvin vanha herra ja pani pöydälle
sadan guldenin setelin. -- Sallikaa minunkin antaa vähäinen korteni
jaloon toimeenne, herra parooni. Olen itse vanha sotilas ja tiedän sen
vuoksi kuinka siunausta tuottava teidän apunne on noille mies-paroille.
Otin osaa sotaretkiin vuosina 9 ja 13; silloin ei ollut vielä olemassa
mitään isänmaallista hyväntekeväisyysyhdistystä, silloin ei lähetetty
täysiä kirstuja sidevaatetta ja liinannukkaa haavotetuille. Kuinka monen
täytyikään silloin, sittekuin välskärien varastot loppuivat,
verenvuodosta kuolla! Te ette itse tiedä, miten paljo hyvää teette. -- Ja
kaksi suurta kyyneltä vierähti vanhuksen valkoiselle parralle.
Ääniä ja astuntaa kuului toisesta huoneesta, ovet avattiin, ja eräs
kaartilainen ilmoitti: hänen majesteettinsa keisarinna.
Varapresidentti riensi ulos, tavallisten juhlamenojen mukaan vastaan
ottamaan korkeata vierasta portaiden edessä. Syrjäisestä paikastani voin
nähdä tuon nuorekkaan vartalon, joka yksinkertaisessa
kävelypuvussaan näytti vieläkin suloisemmalta kuin loistavissa
hovijuhlien puvuissa.
-- Olen tullut tänne, -- sanoi hän kääntyen parooni S:n päin, -- koska
keisari on minulle kertonut kuinka hyödyllisiä ja tervetulleita teidän
yhdistyksenne lahjat ovat olleet. Tahdoin itse saada tietoja yhdistyksen
toiminnasta sekä sitäpaitsi tuoda sille ilmi keisarin kiitollisuuden.
Sen jälkeen antoi hän presidentin selittää itselleen tarkoin yhdistyksen
toiminta-tavan, ja katseli sitte tavaraläjiä.

-- Katsokaapas vaan, kreivitär, -- sanoi hän ylihovimestarinnalle, joka
häntä seurasi, -- miten kunnollinen ja hyvin ommeltu tämä paita on. --
Hän puheli tyytyväisesti kaikesta, ja pois mennessä kuulin hänen
sanovan: Se on kaunis, isänmaallinen yritys, joka sotamiespoloisille --
-- --
Loppua en voinut kuulla. »Sotamies-poloisille», ne sanat kaikuivat
kauan korvissani, hän oli lausunut ne niin lämpöisellä osanotolla. Niin,
todellakin *poloiset*! Ja kuta enempi heidän kohtaloansa koeteltiin
huojentaa, sitä parempi. Mutta -- välähti päähäni ajatus -- jollei noita
teurastusuhri-poloisia ollenkaan lähetettäisi taisteluun, eikö *se* olisi
vielä parempi?
Karkoitin tämän ajatuksen mielestäni -- -- senhän täytyy niin olla.
Eihän ole olemassa mitään muuta puolustusta sodan kauhuja vastaan
kuin tuo pieni sana »täytyy».
Sanoin jäähyväiset ja menin. Sivumennen pistäysin yhteen kirja- ja
taidekauppaan ostaakseni itselleni uuden Pohjois-Italian kartan. Paitsi
minua oli puodissa paljo muita ostajia, jotka kaikki halusivat karttoja ja
kuvia sotakentältä ja muuta sellaista. Nyt tuli minun vuoroni.
-- Kenties tekin haluatte sota-alueen karttaa?
-- Olette arvannut oikein.
-- Eipä se olekaan vaikeata. Ihmiset eivät osta nykyään juuri mitään
muuta. -- Ja kääntyen erääseen herraan päin, joka seisoi minun
vieressäni, sanoi hän: -- Nyt on huonot ajat kaikilla kustantajilla ja
kaunokirjailijoilla, ei kukaan huoli tiedollisista toiminnoista. Nyt on
huonot ajat kirjailijoilla ja kirjakauppiailla.
-- Ja kansalla myös, -- lisäsi puhuteltu, -- jolle tuollainen
välinpitämättömyys tuottaa henkisen rappiotilan -- -- --
Ja minun isäni tahtoisi, -- ajattelin kolmannen kerran, että sota kestäisi
kolmekymmentä vuotta maan hyväksi!

-- Siis