Aseet pois! | Page 9

käypi liikkeenne huonosti? -- kysyin minä ääneen.
-- Oo, ei ainoastaan minun vaan kaikkien, melkein kaikkien, -- vastasi
kirjakauppias. -- Poikkeuksena ovat ne kauppiaat, jotka toimittavat
armeijalle tarpeelliset varat, mutta kaikille muille tuottaa sota
sanomattoman vahingon. Kaikki pysähtyy: työ tehtaissa, työ vainioilla,
lukematon joukko ihmisiä jää työttömäksi. Arvopaperit kadottavat
arvonsa, korko kasvaa, kaikki työnhalu veltostuu, lukuisat liikemiehet
tekevät vararikon -- -- lyhyesti, kaikkialla on kauhea kurjuus.
Ja minun isäni tahtoisi -- -- uudistin itsekseni jättäessäni kirjakaupan.
* * * * *
Tapasin ystävättäreni kotona. Kreivitär Lori Griesbach oli enempi kuin
yhdessä asiassa toverini onnettomuudessa. Kenraalin tytär, niinkuin
minäkin, upseerin vaimo, niinkuin minäkin, ja nyt »elävän miehen
leski», niinkuin minäkin. Yhdessä suhteessa voitti Lori minut, hänellä
ei ollut sodassa ainoastaan miehensä, vaan myöskin kaksi veljeänsä.
Mutta hän ei ollut niin hätäinen luonteeltaan. Hän oli täydellisesti
vakuutettu, että hänen rakkaansa olivat erään, hänen hyvin
kunnioittamansa pyhimyksen suojeluksen alla, ja toivoi heitä siis
varmasti takaisin.
Hän otti minun vastaan avoimin sylin.
-- No, Jumala siunatkoon sinua, Martha, olipa se kiltisti, että tulit
minua tervehtimään! Mutta sinä näytät niin kalpealta ja riutuneelta, et
suinkaan liene saanut ikäviä tietoja sodasta?
-- En, Jumalan kiitos, mutta onhan kaikki niin surullista.
-- Niin, minä ymmärrän, sinä tarkoitat tappioita. Mutta ei ole syytä
surra sitä aivan paljo, ensi sanoma voipi tuoda tiedon voitosta.
-- Voitto taikka tappio, -- onhan sota itsestänsä jo niin hirvittävä. Eikös
olisi parempi, jos ei sotia olisi lainkaan?

-- Mitävarten olisi sitte sotilaita?
Mietin hetkisen. -- Niin, silloin ei niitä varmaan olisikaan.
-- Miten lapsellisesti sinä puhut? Sepäs olisi suloista elämää. Vaan
siviiliä, hui, minua värisyttää, kun sitä ajattelen. Mutta se on onneksi
mahdotonta!
-- Mahdotonta? Niin, sinä olet varmaankin oikeassa, *tahdon* sen
uskoa. Muutoin en voisi käsittää, miksi se ei olisi tapahtunut jo kauan
takaperin.
-- Mikä olisi tapahtunut?
-- Sodan poistaminen. Mutta -- -- yhtä hyvin voisin puhua
maanjäristyksien poistamisesta.
-- En ymmärrä sinua. Mutta itse puolestani olen iloinen tämän sodan
syttymisestä, koska toivon Ludvigin saavan siellä tilaisuutta kunnostaa
itseänsä. Ja veljillenikin on se hyvä asia. Olen aivan tyyni heidän
puolestaan; heillä on kaikilla kolmella siunattu lumouskalu -- -- äiti on
itse ripustanut ne heidän kaulaansa.
-- Millaiseksi sinä sitte ajattelet tuollaista sotaa, Lori? Uskotko, että, jos
jokaisella miehellä on lumouskalu, kuulat, jotka molemmilta puolin
ammutaan, katoavat pilviin, tekemättä mitään vahinkoa?
-- En ymmärrä sinua. Sinä olet niin laimea uskossasi, sitäpä täti
Mariakin valittaa -- --
-- Miksi et vastaa kysymykseeni?
-- Siksi, että se sisältää ivaa sellaisista asioista, jotka ovat minulle
pyhiä.
-- Ivaa? Kaukana siitä. Tahdon vaan, että ottaisimme asian
mietittäväksi järkevästi.
-- Mutta sinä tiedät kyllä, että on synti antaa järjen tuomita sellaisissa

asioissa, jotka ovat niin paljoa ylempänä meitä.
-- Sinä voit olla oikeassa, Lori, ja minä vaikenen. Mitä auttaakaan
tuumaileminen ja miettiminen. Joku aika sitte on epäilyksiä entisten
vakaumusteni oikeudesta ruvennut tulemaan mieleeni ja ne ovat
tuottaneet minulle kärsimyksiä. Jos en enää voisi uskoa sitä, että tämän
sodan aloittaminen oli välttämättömän tarpeellista ja edullista, niin en
voisi koskaan antaa anteeksi niille, jotka -- -- --
-- Sinä tarkoitat Ludvig Napoleonia -- niin, hän on tosiaankin aika
vehkeilijä!
-- Hän, taikka joku muu, sehän on aivan yhden tekevä. Mutta minä
tahtoisin olla varmasti vakuutettu siitä, etteivät ylipäänsä ihmiset ole
alkaneet tätä sotaa, vaan että se on puhjennut itsestään -- -- niinkuin
lavantauti tahi tulirokko -- --
-- Kuinka kiihoittunut sinä olet, ystäväni. Puhelkaamme järkevästi, ja
kuuntele sinä nyt tyynesti minua. Sota on pian lopussa, ja silloin tulevat
meidän miehemme takaisin ratsumestareina. Ja minä aijon houkutella
Ludvigin tulemaan minun kanssani johonkin kylpylaitokseen, se tekee
hänelle hyvää kestettyjen vaivojen perästä ja minulle myös pitkän
ikävän ja epätoivon jälkeen. Sillä älä luulekaan, etten minä olisi levoton
ja epätoivossa. Voisihan Jumala tahtoa, että joku rakkaistani kaatuisi, --
ja jos se onkin ihana ja kadehdittava kuolema -- kunnian tanterella --
keisarin ja isänmaan edestä -- --
-- Sinähän puhut niinkuin paras armeijakäsky.
-- Niin olisi se kuitenkin hirmuista. Ajatteleppas vähän äiti-raukkaa, jos
Kustaalle tai Kaarlelle jotain tapahtuisi -- -- mutta älkäämme puhuko
enää siitä. Siis virkistyäksemme kaikista rasituksista, koetan saada
toimeen hauskan kylpyretken johonkin -- mieluimmin Karlsbadiin -- --
Tässä tulimme keskeytetyksi. Palvelija tuli sisään tuoden kirjeen.
-- Kustaalta! -- huudahti Lori iloisena, rikkoen sinetin.

Luettuaan muutaman rivin huudahti hän tuskan murtamana, kirje putosi
hänen kädestään, ja hän heittäysi itkien kaulaani.
-- Lori, ystäväni, mitä on tapahtunut? -- kysyin liikutettuna. -- Miehesi?
--
-- Oi Jumalani, Oi Jumalani! -- valitti hän. -- Lue itse!
Otin ylös kirjeen ja aloin lukea. Voin aivan tarkalleen kertoa sen
sisällön, sillä joku aika myöhemmin pyysin Lorilta kirjeen lainaksi
saadakseni mukailla sen päiväkirjaani.
-- Lue ääneen -- pyysi Lori -- minä en ole vielä lukenut loppuun.
Tein niinkuin hän käski.
Kirje kuului:
»Rakas sisar! Eilen oli tulinen ottelu, siitä tulee pitkä tappiolista. Mutta
että äiti ja sinä ette vasta siitä saisi tietää, mikä vahinko meitä on
kohdannut, ja että sinä vähitellen