Anna Liisa; Kotoa pois | Page 7

h?n vied??n nyt jo. Ensi pyh?n? kuulutetaan.
MIKKO. Paljon mahdollista.
KORTESUO. T?h?n Johannekseen, n?es.
MIKKO. Johannekseen? T?h?n parrattomaan Johannekseen? Sit? min? en usko.
JOHANNES. Eip?h?n se mik??n uskonkappale lienek??n, mutta voi se silt? tapahtua.
MIKKO. Ei taivaan p?ivin?. Anna Liisako nyt menisi tuommoiselle piim?suulle?
JOHANNES. Mit?h?n sin? oikeastaan tarkoitat, mies? Minusta tuntuu, ett? sin? kaiken aikaa olet tahtonut minua t?ss? ?rsytell?.
KORTESUO. No, no--ei riidell?.--Mikko laskee vaan leikki?.
MIKKO. En, jumaliste, min? laske leikki?.
KORTESUO. Saat sitten n?hd? ensi sunnuntaina. Tervetulemasta t?nne silloin kuulisiin.
MIKKO. T?st? on viel? aikaa sunnuntaihin.
RIIKKA. Ei tarvitse odottaakaan niin kauvan. Onhan Anna Liisa l?sn?, sanokoon itse, onko asia tosi vai ei.
JOHANNES. Niin, sano Anna Liisa.
ANNA LIISA (toiselta puolen luomapuita). Uskoneeko h?n minuakaan?
MIKKO. Enp? paljon. Nuoren tyt?n mieli on kuin vesi kaukalossa, se h?ilyy sinne ja t?nne. Anna Liisankin ajatukset voivat muuttua viel? toisaanne p?in, ennenkuin h?n t?st? on niin pitk?lle p??ssyt, ett? kuulutetaan.
ANNA LIISA. Ei muutu. Ole varma siit?: minun ajatukseni eiv?t muutu.
JOHANNES. Mit?s sanot siihen?
MIKKO. Niin siihenk?? Sanon, ett? ellei Anna Liisan mieli muutu, niin-- muuttuu sinun mielesi.
JOHANNES. Sen valehtelet!
MIKKO. Min? valallani vannon: ellei muutu Anna Liisan mieli t?st? sunnuntaihin, niin muuttuu sinun mielesi.
RIIKKA. Elk??, hyv?t ihmiset, kinailko suotta. Pianhan sen n?kee.-- Antakaa kun kaadan teille kahvia v?h?n lis??. Viel? t??lt? pannusta heruu.
PIRKKO (menee Anna Liisan luokse). Anna Liisa, kuules, kun min? en saa n?it? silmi? yl?s.
ANNA LIISA. Toimita tuo mies t??lt? ulos, Pirkko. Keksi joku keino.
PIRKKO. Niin Mikkoko?
ANNA LIISA. H?n juuri. Toimita nyt heti.
PIRKKO. Kudotko sin? sitten minun sukkani valmiiksi?
ANNA LIISA. Kudon, kudon!
PIRKKO. Hyv? juttu! (Pist?? sukankutimen Anna Liisan k?teen, puikkelehtii salavihkaa ovelle ja hiippasee ulos.)
KORTESUO. Niin,--min? sanon samaa kuin Riikkakin, mit? tuosta suotta kinailette, pianhan se n?hd??n.
JOHANNES. T?ss? on Mikolla jotain takana.
KORTESUO. Viel? vain! Mit? se voisi olla? Pient? pilaa vaan kaikki, tai--korkeintaan joku tukkimiehen tapainen koiranjuoni.
RIIKKA. Niin, eih?n siin? muuta voi olla. Nelj? vuotta h?n on ollut poissa, tulee vasta t?nne--ei, ilman se Mikko vaan moskaa, sinua kiusottaakseen.
PIRKKO (rep?isee oven auki). Mikko, hevonen karkasi!
MIKKO (hypp?? yl?s). Minunko hevoseni?
PIRKKO. Niin, sinun, sinun! Joudu sukkelasti!
MIKKO. Kuka hemmetiss? sen p??sti irti?
PIRKKO. Min?h?n ne ohjakset otin tikapuista,--ajattelin vaan pikkuisen koetella sit?, mutta sill? kertaa se l?ksi. (Mikko ja Kortesuo rient?v?t ulos.)
RIIKKA. Aina sin? olet pahan teossa. (Tukistaa Pirkkoa.) Kyll? min? sinua opetan.--?l?j?h?n siin? viel?,--selk??si saat. (Kiiruhtaa miesten j?lkeen.)
PIRKKO (huutaa t?ytt? kurkkua suu v??r?ss?, tyyntyy sitten ?kki?). Mutta muistakin, Anna Liisa, ett? neulot koko sukan valmiiksi. (Juoksee ulos.)
ANNA LIISA. Johannes--eth?n ole minulle vihanen?
JOHANNES. En, herran t?hden. Mist? syyst? olisin sinulle vihanen?
ANNA LIISA. Min? vaan ajattelin--kun olet niin totisen n?k?inen.
JOHANNES. Mikko minua v?h?n harmitti--mokomakin reuhaaja.--Mutta ei se mit??n. Tulehan pois t?nne. Sin? kun olet luona, niin v?leen ne semmoiset mielest? haihtuvat.
ANNA LIISA (tulee h?nen luokseen). Yht? min? sinulta pyyt?isin, Johannes. Voi, jos sen lupaisit!
JOHANNES. No, lupaan--lupaan jo edelt?p?in, ellei se mit??n mahdotonta ole.
ANNA LIISA. Ei ole mahdotonta. Min? vaan pyyt?isin sinua--niin, Johannes, min? niin hartaasti pyyd?n: v?lt? Mikkoa. El? antaannu h?nen seuraansa, el? salli h?nen tulla likellek??n! El?k? ole kuulevinasi, jos h?n sinulle jotakin sanoo, ja koeta, mink? suinkin voit, ettei h?n p??sisi sinua ollenkaan tapaamaan. Teetk? sen, Johannes? Rakas kulta, teetk? sen, sano?
JOHANNES (hymyillen). Mutta Anna Liisa, sin?h?n olet kuin hengen h?d?ss?. H?n taisi sinut s?ikytt?? pahanp?iv?isesti?
ANNA LIISA. H?n on ilke? ihminen. Voi, sin? et tied?k??n, kuinka ilke? h?n on.
JOHANNES. Kyll? min? uskon, ett? h?n on ilke?. Mutta mink?p? h?n ilkeydell??n meille voi?
ANNA LIISA. Eih?n sit? tied?. Ei tied?, mik? h?nen p??h?ns? pist??. Mutta lupaathan pysy? h?nest? erill?si, Johannes?
JOHANNES. Pelk??tk?, ett? meille syntyisi riitaa--ja kenties tappeluakin?
ANNA LIISA. Pelk??n. Pelk??n sit?kin.
JOHANNES. Ja luulet varmaan, ett? min? siin? tapauksessa joutuisin alakynteen?
ANNA' LIISA. Saattaisi k?yd? niinkin. Mikko on v?kev?, tarttuisi ehk? puukkoon.
JOHANNES. Mikko ei ole v?kev?mpi kuin min?k??n, vaikka h?n minua haukkui poikanulikaksi. No, no. Ei suuret sanat suuta halkaise.
ANNA LIISA. Parasta kumminkin h?nt? v?ltt??, eik? niin, Johannes? Huomaathan sen itsekin.
JOHANNES. Enp?h?n oikein tied?.
ANNA LIISA. Sin? jo puoleksi lupasit. Ellei se ole mit??n mahdotonta, sanoit. Eik?h?n t?m? ole mahdotonta, sen voit niin helposti tehd?, jos vaan tahdot.
JOHANNES. Niin, niin. Mutta siin? on sent??n er?s seikka. H?n saattaisi pian luulla, ett? min? h?nt? pelk??n.
ANNA LIISA. Antaa luulla, mit? se meit? liikuttaa. Emme v?lit? siit?.
JOHANNES. Ja tekisi minun, sit? pait', mieleni kurittaa h?nt? v?h?isen ?skeisist? puheistaan. Sen h?n hyvin siet?isi.
ANNA LIISA. Silloin olemme onnettomia! Voi Johannes, kun sin? et minua usko--
JOHANNES. No, enh?n min? muuta kuin n?ytt?isin, ettei minun kanssani ole niin juuri leikkiminen.
ANNA LIISA. Ja sen vuoksi panet kaikki alttiiksi! Voi, Johannes, ensi kerran min? sinulta jotain pyyd?n--etk? sin? tahdo tehd? minulle mieliksi.
JOHANNES. Minusta sin? olet lapsellinen, kun panet sille niin suurta merkityst?.
ANNA LIISA. Siit? riippuu koko meid?n onnemme. Min? tied?n sen.
JOHANNES. Eik?s mit?!--Mutta koska sin? sit? niin v?ltt?m?tt? tahdot, niin voinhan min? pysy? h?nest? erill?nikin.
ANNA LIISA. Sin? lupaat?
JOHANNES. No, lupaan, lupaan. Sinulle mieliksi. Oletkos nyt tyytyv?inen?
ANNA LIISA (lankee h?nen kaulaansa). Olen. Kiitoksia, Johannes,--syd?men pohjasta sinua kiit?n!
JOHANNES. Oma kultani! Rakastatko sin? minua?
ANNA LIISA. Rakastan! Sinua rakastan yli kaiken.

TOINEN N?YT?S.
(Sama tupa, samassa asussa. Luomapuut ovat jo kuitenkin poissa.
Riikka keitt?? perheelle ruokaa,