Anna Liisa; Kotoa pois | Page 2

Ei. Enk? min? p??st? niit? sen koomin tulemaan, en vaikka! (Sieppaa h?net syliins?.) Kas noin! Istu siin? nyt kauniisti, ett? saan katsella sinua. Herran terttu, kuinka ihana sin? olet! Aivan tekisi mieli pusertaa sinut--m?s?ksi.
ANNA LIISA. No, no, Johannes--tyydyh?n sent??n v?hemp??n.
JOHANNES. Kuulepas, Anna Liisa, kun kysyn sinulta jotain.
ANNA LIISA. No, mit?h?n tuo olisi?
JOHANNES. Pid?tk? sin? minusta oikein, oikein paljon?
ANNA LIISA. Taas tuota samaa. Kuinka monasti sit? oletkaan jo kysynyt?
JOHANNES. En kysy en?? kuin t?m?n kerran.
ANNA LIISA. Ja jos nyt vastaisin, ett? en pid?, niin mit? sitten?
JOHANNES. Niin min? en sinua uskoisi, kun silmist?si luen toista.
ANNA LIISA. Miksi sitten aina kyselet, koska hyvin tied?t muutenkin.
JOHANNES. Kun niin mielell?ni tahtoisin kuulla sen omasta suustasi uudelleen ja yh? uudelleen.--Mutta oikeastaan minun pitikin kysy? nyt v?h?n toisin. Min?, n?es, olen niin usein miettinyt sit?, ett? oletkohan sin? koskaan pit?nyt muista kuin minusta? Vai olinko min? ensimm?inen mies, johon sin? rakastuit?
ANNA LIISA. Oletko kuullut jotain semmoista?
JOHANNES. En ole kuullut, muuten min? vain.
ANNA LIISA. Muutenko sin? vain? Ilman mit??n aihetta?
JOHANNES. Niin--eih?n minulla ole aihetta v?h??k??n. Mutta sittenkin--! Sittenkin olen utelias tiet?m??n, kuinka sen asian laita oikeastaan on? Minulla, n?es, mahtaa olla v?h?n taipumusta mustasukkaisuuteen. En soisi, ett? kukaan muu mies sinua miellytt?isi.
ANNA LIISA. Ei miellyt?k??n. Ei nyt, eik? edesp?in, saat luottaa siihen.
JOHANNES. Mutta aikaisemmin? Ennen minua? Miellyttik? silloin?
ANNA LIISA. Silloin olin vaan lapsi. Ymm?rt?m?t?n lapsi. Vastahan min? hiljan t?ytin kaksikymment? vuotta.
JOHANNES. Niin, se on totta. Lapsi sin? olit silloin viel?. Hiljainen, vakava, ajatteleva lapsi, et mik??n tavallinen tytt?huitukka, jonka tunteet lehahtelevat sinne t?nne. Minua sin? vaan olet rakastanut, et ket??n muuta! Se tieto tekee niin hyv??. Uskotko, ett? olen nyt kahta vertaa onnellisempi?
ANNA LIISA (levottomana). Niin, Johannes--
JOHANNES. Mit? sin? kiemurtelet siin?? Uskotko, sano?
ANNA LIISA. Kyll?--mutta p??st? minut jo pois, p??st?, hyv? Johannes.
JOHANNES. Mihin sinulla on kiire?
ANNA LIISA. Kangasta luomaan. Eih?n tule vihkim?leninki valmiiksi t?ll? tavoin.
JOHANNES. Niin, vihkim?leninki! Ajatteles, ett? meill? kolmen viikon per?st? on h??t! Kuuletko, kolmen viikon per?st?, siihen ei ole kuukauttakaan en??. Ei, ei, min? en laske sinua pois, ennenkuin kiedot k?tesi kaulaani ja puristat oikein kovasti. Sin? et koskaan minua hyv?ile, Anna Liisa, mutta nyt sinun t?ytyy, ei auta muu.
ANNA LIISA. Johannes--voi, mink?lainen sin? olet!
JOHANNES. Niin, niin, k?si kaulaan, et siit? v?hemm?ll? p??se. Ja toinenkin k?si, noin ik??n. Ja purista nyt kovasti--muuten puristan min? sinua niin ett? ?l?hd?t. Kolmen viikon per?st? min? sinut vien omaan kotiini--uskotko sen!
HUSSO (rep?isee oven auki, seisahtuu kynnyksen taakse. H?n on vanha, tummanverinen nainen huonoissa vaatteissa. Pienen huivirepaleen alta n?kyy paksu, musta, kampaamaton tukka). Voi, surma, sit? rakkautta!
ANNA LIISA (hyp?ht?? s?ik?htyneen? yl?s). Husso!
HUSSO. Niin, Hussohan min? olen.
JOHANNES. Mit? te siell??
HUSSO. En muuta kuin katselen ja ihmettelen.
JOHANNES. Menk?? tiehenne! Teill? ei ole t??ll? mit??n tekemist?.
HUSSO. Mist? sen tied?t?
JOHANNES. No--arvaanhan min?.
HUSSO. Erehdyt.--Minulla on t?rke?t? puhuttavaa t?lle nuorelle morsiamelle.
ANNA LIISA. Minulle? Mit? sitten?
HUSSO. Semmoista vaan kahdenkeskist?.
JOHANNES. Voitte heitt?? toiseen kertaan. Anna Liisalle ei nyt sovellu.
HUSSO. Jospa kuitenkin soveltuisi? Niinkuin sanoin: minulla on t?rke?t? puhuttavaa.
JOHANNES (Anna Liisalle). Ajanko min? h?net ulos?
HUSSO. Minutko ulos?--Ehei!--Vai mit? sanoo siihen Anna Liisa?
JOHANNES. Min? sen teen!
ANNA LIISA. El?, Johannes, el?. Voinhan ensin kuulla, mit? h?nell? on asiaa.
HUSSO. Siin? kuulit! Jopa min? tuon noin arvasin.
ANNA LIISA. K?yk?? sis??n. Mit? seisotte siell? ovessa?
JOHANNES. Niinp? l?hden min? sill? v?lin puhuttelemaan vanhempiasi. Mutta laitakin, ett? tuo akka pian hupenee tiehens?.
HUSSO. Kuinka sanoit?
JOHANNES. Syrj??n siit?! (T?ytt?? h?net tielt??n ja menee.)
HUSSO. El? ylpeile liiaksi. V?hiss? musta sika sy? sinulta ev??t.
ANNA LIISA. Husso,--mit? t?m? tiet???
HUSSO (l?henee h?nt?; viekkaasti). Min? tuon sinulle terveisi?.
ANNA LIISA. Kenelt??
HUSSO. Viel? h?nt? kysyy.--Mikolta tietysti.
ANNA LIISA. Ne terveiset olisitte huoletta voinut heitt?? toiseen kertaan.
HUSSO. Odotahan, kun kuulet. Siin? on viel? muutakin.
ANNA LIISA. Mit? muuta?
HUSSO. Mikko palajaa t?nne kotipuolelleen tuossa paikassa.
ANNA LIISA. Palajaako h?n t?nne? Ja t?h?n aikaan! Miksi juuri t?h?n aikaan?
HUSSO. Niin, arvaappas miksi juuri t?h?n aikaan.
ANNA LIISA. Kaiketi vaan sattumalta. Eik?s niin?
HUSSO. Ehei! Ei ensink??n sattumalta. Sinua h?n tulee perim??n, ennenkuin muut ehtiv?t vied?.
ANNA LIISA. Minua perim??n? Nytk? vasta!
HUSSO. Kun ei ole soveltunut ennemmin. Nytkin h?n l?ksi sielt? kesken parhaan tukkiliikkeen.
ANNA LIISA. Eik? h?n tied?, ett? olen menossa naimisiin toisen kanssa?
HUSSO. Tiet??, tiet??! Min?h?n siit? toimitin h?nelle sanan. Sen vuoksi h?n juuri kiirehtiikin.
ANNA LIISA. Turhaa! Se on nyt liian my?h?ist?.
HUSSO. My?h?ist?? Kuinka niin? Et sin? viel? ole vihill? ollut.
ANNA LIISA. Min?p? olen tehnyt lujan liiton Johanneksen kanssa. Eik? sit? en?? pureta.
HUSSO. Aikaisempi liitto sinulla oli Mikon kanssa. Ja sen laatuinen, ett? sen pit?isi kest?? l?pi koko el?m?n. Tuskin lienetk??n t?ss? toisessa viel? niin pitk?lle mennyt. Vai kuinka?
ANNA LIISA. Hiljaa! Jos teill? ei ole muuta sanottavaa, niin--(K??ntyy harmistuneena pois.)
HUSSO. Min? vaan kysyn. Eih?n sinun ole siihen pakko vastata, ellet tahdo. Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. H?n pit?? kiinni entisist? lupauksistasi.
ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin t?ydellinen lapsi, ainoastaan viidentoista vuotias. Mit? niist? en?? puhuukaan.
HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pit?? sinusta yht? paljon kuin ennenkin.
ANNA LIISA. Siit? pit?misest? ei kannata kehua.
HUSSO. Herra varjele, eik? kannata kehua? Mikko, joka oli rakastunut sinuun yli silmien ja korvien. Muistat kai sen itsekin.
ANNA