Amalia ystävämme | Page 6

nyt enemmän
Amaliaan, tuohon ilkeään kielikelloon, kuin omaan mieheesi ja hänen
vakavaan sanaansa?
BERTHA. En viitsi kuunnella lorujasi -- -- (Aikoo mennä).
AKSEL. No, odotahan vähäisen, niin kerron sinulle koko tuon suuren
salaisuuden.
BERTHA (pysähtyy odottamaan).
AKSEL (hetken mietittyään): Tahi olkoon, en virka vielä mitään.
Hupaisempi on, kun kerron sen vasta iltapäivällä.
BERTHA. No, syytä sitten itseäsi -- --
(Menee kiivaasti oikealle).

KYMMENES KOHTAUS
AKSEL. No, ei hätää, kyllä hän mielensä malttaa, kun hetken saa
yksinään olla. (Kävelee edestakaisin lattialla) Vai niin, vai niin,
neitiseni, vai olette te sitä lajia! Vai kurkistelette te minun kirjoituksiani,
luette minun kirjeeni, ettekä ollenkaan epäile pannessanne vaimolleni
kokoon tuommoisia hulluja juttuja parin viattoman rivin nojalla! Minun
hyväluontoiselle Berthalleni, joka minulle ennen aina osoitti täydellistä
luottamusta! Tämä tosiaan jo menee liian pitkälle. Rankaisematta en
voi häntä päästää asiasta; nyt on jo kärsivällisyyteni lopussa.

YHDESTOISTA KOHTAUS
Aksel. Amalia.

AMALIA (pistää päänsä peräovesta): Oletko täällä, Bertha? (Huomaa
Akselin) Ah!
(Sulkee nopeasti oven).
AKSEL. Kuka siellä? (Aukaisee) Neiti Amalia! Vai niin! Tulkaa sisään,
olkaa hyvä!
AMALIA (ovessa kursaillen): Oi ei, ei se ollut tarkoitukseni. Minulla
oli vain Berthalle vähän puhuttavaa. Unohdin äsken --
AKSEL. No noh, tulkaa sisään vaan!
AMALIA (tulee kursaillen sisään): Mutta oikein olen tosiaankin
hämilläni. Mitä te, herra Heino, minusta ajattelettekaan, kun näin usein
teitä vaivaan? Eihän teillä minun seurastani kumminkaan mitään iloa
ole.
AKSEL. Eipä sitä niin varmaan tiedä. Istukaa!
AMALIA (erikseen): Kuinka hän näyttää vihaiselta! Bertha on
luultavasti hänelle jo sanonut -- -- (Ääneen) Paljon kiitoksia, mutta
minulla ei tosiaankaan ole aikaa. Berthaa vaan tahdoinkin tavata.
AKSEL (käskevästi): Istukaa, sanon teille!
AMALIA. Herra varjelkoon!
(Istuu pelästyneenä).
AKSEL (hetkisen äänettömyyden perästä): Mitä minuun noin tuijotatte?
Pelkäättekö minua?
AMALIA. Niin -- minä en tiedä -- en ymmärrä -- -- --
AKSEL. Olenko mielestänne kamalan näköinen?
AMALIA. Olette -- niin kummallisen -- niin juuri kuin -- -- --

AKSEL. Kuin mies, joka on valmis tekemään -- mitä hyvänsä --
AMALIA (aikoo hyökäistä ylös): Taivaan tähden! Älkää minulle vain
pahaa tehkö!
AKSEL (ottaa häntä käsivarresta): Hiljaa, hiljaa, neitiseni. Ei mitään
kiirettä! Minulla on teille vähän puhuttavaa.
AMALIA (jää istumaan): Minulle?
AKSEL. Niinpä niin, juuri teille. (Erikseen tavallisella äänellään) Mitä
hänelle nyt oikeastaan sanoisin? (Ääneen, entisellä synkeällä äänellään)
Niinkuin sanoin, on minulla teille vähän puhuttavaa. (Panee käsivarret
ristiin rinnalleen ja katselee häntä hetken synkästi) Minä -- -- minä teitä
kiitän!
AMALIA. Kiitätte? Mistä sitten?
AKSEL. Siitä, että luitte kirjeeni, ja siitä erinomaisesta ystävyydestä,
jonka minulle osoititte kertoessanne sen sisällön vaimolleni.
AMALIA (innokkaasti): Minkä kirjeen? Minä vakuutan -- minä en
suinkaan --
AKSEL (samalla juhlallisella tyyneydellä): Älkää valhetelko -- se on
turhaa! Tiedänhän kumminkin kaikki. Kiitän teitä vieläkin kerran siitä,
että vaimoni silmät avasitte.
AMALIA. Hänen silmänsä avasin! Mitä tarkoitatte?
AKSEL. Teidän terävä järkenne on ainoalla katsahduksella käsittänyt
sieluni sortuneen tilan. Te olette kauan tietänyt asioita, joista Berthalla
ei ole aavistustakaan ollut; teille ei hirmuinen, vastustamaton
pelaamisenhimoni ole mikään salaisuus ollut.
AMALIA. Hyvät ihmiset! Se on siis totta!
AKSEL. Te olette kuitenkin niin kauan kuin mahdollista peittänyt
vikaani, sillä tiedänhän sen, te ette ole mikään kielikello, mutta

ystävyytenne Berthaan pakoitti teitä viimeinkin puhumaan -- ja asia on
nyt siis ilmi tullut.
AMALIA. Mutta minä vakuutan, en koskaan ole kuullut --
AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää
paranisi. Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja -- ja
mikä on kamalinta kaikista, -- -- eilen hävitin kaiken omaisuuteni
kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.
AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai --?
AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!
AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko
asiasta!
AKSEL. No, nyt tiedätte sen!
AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit
päivittelevät, kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka,
mitä hän sanoo?
AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen
vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.
AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?
AKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton häntä
kasvattamaan.
AMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna
ikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte
heitä paitse elää ja toimeen tulla?
AKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken
olevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt
saatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti
Amalia, onhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?

AMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!
AKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota teiltä
nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä elämässä
vaivaan.
AMALIA. Viimeinen hyvä työ?
AKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on
minulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää
pulverin) Tässä se on.
AMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?
AKSEL (tyynesti): Myrkkyä.
AMALIA (kirkasee): Myrkkyä!
AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin
pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja
jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa
minulle nyt viimeinen hyvä työ ja