Alla kasvon kaikkivallan | Page 2

minuutensa.
Tahdoin kuulla, mit? se kumahteli. Ja pian muuttuivat sen s?velet sanoiksi sielussani:
--Ole tosi! Ole aivan tosi! ?l? tingi oikeaan ?l?k? vasempaan! Jos sin? olet kerran uskaltanut kielt?? Jumalan, silloin kun et ole tuntenut H?nt?, totta uskaltanet H?net my?skin tunnustaa, jos tunnet joskus H?nen henkens? liikkuvan l?hell?si.
Tietysti! ajattelin min?. Tietysti, vaikka murtuisi koko entinen minuuteni! Tietysti, vaikka menisi raunioiksi koko henkinen el?m?nikin eik? minusta j?isi j?ljelle enemp?? kuin savu, joka ilmaan katoaa, tai kupla, joka s?rkyy ensimm?isen tuulen tullen.
Olihan ihmisen ylin velvollisuus olla itselleen uskollinen. Ja olinhan itse kannattanut halki el?m?ni t?t? yksil?n suvereenista oikeutta, jonka vaatimisesta--t?t? velvollisuutta, jonka t?ytt?misest?--vasta seurasivat kaikki h?nen muut oikeutensa ja velvollisuutensa.
Niin vannoin, etten vavahtaisi, mik? ikin? kohtaisi minua t?ll? uudella tiell?, jolle tunsin astuvani.
Tahdoin pit?? p??ni kirkkaana ja syd?meni pelottomana. Enk? kielt?? taikka my?nt?? mit??n, jota ei kielt?nyt tai my?nt?nyt sisin tajuntani, enk? antaa itsest?ni pois mit??n, jonka tunsin elimellisesti kuuluvan siihen.
Lupasin itselleni olla vain suora ja rehellinen, en muuta.
Vannoin olla voimieni mukaan vain puolueeton, lahjomaton totuuden-etsij?, joka ei tunnustaisi muille muuta kuin mit? h?n on itse havainnut omassa sis?isess? tai ulkonaisessa tajunnassaan eik? v?istyisi sitten siit? hiuskarvaakaan, ei henkisen, viel? v?hemm?n aineellisen hy?dyn vuoksi, ei t?hden ihmisten ilojen tai surujen, viel? v?hemm?n heid?n tuomionsa tai arvostelunsa, ei my?sk??n oman sis?isen onnensa tai onnettomuutensa, nautintonsa tai k?rsimyksens?, t?ss? taikka tulevaisessa el?m?ss?!
S?ik?hdin heti tuon valan tehty?ni. Olisiko minussa miest? my?s sit? pit?m??n?
Mutta kuparikello soi ja soi. Tunsin, ett? se vaati vastausta.
Ja niin tunnustin min? alla taivon t?htikirjan kuin Kaikkivaltiaan kasvojen edess?:
--Olen Sinut aina aavistanut. Luulen, ett? olen joskus saanut my?s jonkun viestin Sinulta, vaikka vain silm?nr?p?yksitt?in ja kuin ohimennen.
Tuo on tapahtunut hiljaisimpina hetkin?ni.
Uskon, ett? olen ollut silloin itselleni rehellisempi kuin koskaan muulloin, sill? se on tapahtunut juuri niin? tuokioina, jolloin ei ulkonaisen el?m?n pauhu eiv?tk? sis?iset tunnemyrskyt ole henkist? havaintoani sumentaneet.
Noita tuokioita on ollut tuiki v?h?n minulla. Eiv?t ole levon lempe?t immet minun k?tkyell?ni istuneet.
Ne ovat olleet minun el?m?ss?ni vain kuin v?lk?hdys, kuin helk?hdys.
Kuin kiit?v? p?iv?nkilo laineilla, joita myrsky laulattaa, tai kesken katkeava huuto syys-y?ss?, josta ei tied?, kuka se on ja mit? se on. Niin ovat olleet rauhan hetket minun rinnassani.
Sitten on kaikki taas ollut vain pelkk?? tulta ja tulikive?.
Siksi olen pit?nyt noita hetki? vain pelkk?n? harhakuulona, harhan?kyn?.
Jos se olit Sin?, Kaikkivaltainen, miksi ei tuo huuto jatkunut? Jos se olit Sin?, Kaikkitietoinen, miksi ei tuo pyh? v?lke j??nyt ainaiseksi eloni tiet? valaisemaan?
T?hdet korkeat! Eik? H?n voi tai eik? H?n tahdo tehd? itse??n meille t?ysin tiett?v?ksi?--
Huomasin heti noin puhuttuani pilkanneeni Jumalaa, herjanneeni H?nt?, joka ei salli itse??n herjattavan. Sill? kuulin ??nen kuin kaikkien aurinkokuntien ukkonen olisi jyr?ht?nyt p??ni p??ll?:
--Vain t?ydellisille voi H?n ilmoittaa itsens? t?ydellisen?.
Se oli totuus, joka musersi minut niinkuin suuri kallio heikon hein?nkorren musertaa.

3.
En ymm?rr?, kuinka el?n viel?. Mutta se mahtaa johtua tavallista paatuneemmasta ja itsepintaisemmasta henkisest? olemuksestani.
Palasi j?rki p??h?ni, ajatus aivoihini. Mutta tuskin olivat kaikki tavalliset sielunkykyni j?lleen k?sin k?ytelt?vin?ni, kun min? suuresti suutuin ja h?pesin itse?ni.
Ja min? annoin itselleni aika ripityksen.
--Mik? olen min?, sanoin, min?, v?h?p?t?inen mikroskooppi-olio, joka en taida selitt?? edes ensimm?isen el?v?n solun syntymist?, saati sitten oman pienen itseni arvoitusta, arvaamaan H?nen arvoitustaan ja H?nen henkist? olemustaan, jonka t?ytyy olla rajaton niinkuin on H?nen luomakuntansa ja ajaton kuin on t?htitaivaiden iankaikkisuus?
Min?, min?, kiit?v?n hetken ilmi?, pyrin muka t?ysin tuntemaan jumalaa! Seh?n on hullunkurista.
Ja vaikka min? olisin pysyv?isempikin ilmi? kuin itse otaksunkaan, vaikka minun henkinen min?ni olisi kuolematon kuin H?nen henkens? ja min? el?isin H?nen kerallaan iankaikkisesti, t?ytyisih?n kaiken j?rjen nimess? sen olla vain kuin pieni kipin? verrattuna maailmanpaloon, turha tomuhiukkanen, suuren py?rremyrskyn kuljettama!
Eih?n H?n muuten Jumala olisikaan. Kuuluuhan H?nen rajattomuutensa ja minun rajallisuuteni jo itse k?sitteeseen.
Ja jos minulla olisikin valta ja voima tulla H?net t?ysin tuntemaan, mit? tekisin min? poloinen tuolla tiedollani? Kest?isink? min? sit?? Jaksaisinko min? kantaa tuota tunturien painoista taakkaa edes tuokion, edes niin kauan kuin silm? r?v?ht?? tai s?hk? vaatii aikaa maapallon ymp?ri matkatakseen?
Eik? se ennemmin olisi omiaan vain minut maahan murtamaan ja musertamaan?
Enk? jo ?sken murtunut tuosta yhdest? totuudesta, joka muistutti mieleeni omaa ep?t?ydellisyytt?ni? Kuinka tuhatkertaisesti murtuisinkaan sitten koko maailmantotuuden painosta, jos se siin? silm?nr?p?yksess? laskettaisiin hartioilleni?
Ja eik? se j?lleen tuhatkertaisesti olisi omiaan minua juuri omasta pienuudestani ja ep?t?ydellisyydest?ni muistuttamaan?
Minua, joka en saata katsoa silmiin edes keskip?iv?n aurinkoa! Minua, jonka p??t? huimaa jo ensimm?inen Eiffel-torni!
Ja kuitenkin t?ytyy H?nen olla kirkkaampi kuin kaikki, mit? ihmissielu saattaa valkeudesta aavistaa, ja korkeampi kuin kaikki, mit? ihmismieli voi ylh?isint? kuvitella.
T?hdet ij?iset, tyydyn osaani siis. Mutta tahtoisin kuitenkin tehd? teille yhden kysymyksen:
Kuinka paljon saattaa tiet?? Jumalasta niin ep?t?ydellinen olento kuin se, jonka t?ss? n?ette?
Soinnahtivat ??net lempe?mm?t p??ni p??ll?:
--Kaikki, mink? itse kykenet H?nest? aavistamaan.
--Siis vain muruja! huokasi henkeni hiljaisesti.
--Niin, mutta muruja kultaisia, kuiskivat korvaani taivas-??net. Muruja niin kirkkaita ja h?ik?isevi?, ett? jokainen niist? jo riitt?? sinut loistollaan sokaisemaan.
J?lleen sai kiivauden ja k?rsim?tt?myyden henki vallan minussa.
--Tahdon tuntea H?net! huudahdin nopeasti. Nyt heti! Miss? H?n on? Mist? l?yd?n H?net?
Vastasivat t?hdet tyynesti p??ni p??lt?:
--Kukin l?yt?? H?net siit? parhaasta ja ylevimm?st?, mihin H?nen henkens? katse on