Alla kasvon kaikkivallan | Page 3

kannattanut.
Henkeni salpautui. Jaksoin tuskin en?? pysy? jaloillani.

4.
Vieri kotvanen, ennen kuin j?lleen tohdin hengitt??.
T?m? totuus ei ollut omiaan minua musertamaan, vaan p?invastoin t?ytt?m??n riemulla ja pyh?ll? py?rtymyksell?.
--Onhan H?n tuossa! huusin itselleni haltioituneena. Onhan H?n tuossa melkein kuin k?den kuroteltavissa!
Kuka sitten?
H?n, H?n, Jumala! H?n, H?n, ij?inen, H?n, ??ret?n, H?n, ihmeellinen, halki el?m?n etsim?ni, kaikkialla kaipaamani! H?n, jonka avulla kaikki salaisuudet selvi?isiv?t ja jonka edess? ei olisi mit??n muuta ihmett? en??!
Sill? tied?nh?n min?, mik? on minun parhaani! Onhan niin p?iv?nselv??, miss? min? olen pyhint? pyyt?nyt ja tavoitellut!
Siksi olikin vastaukseni voitonvarma, kun sain sanoiksi huohottaen:
--Minun parhaani on aavistus ja mielikuvitus.
Eik? taivas langennut. Eiv?tk? taivaan t?hdet tuosta radoiltaan j?rk?ht?neet.
Haastoivat vain yht? tyynesti ja levollisesti:
--Siisp? saapuu H?n sinun luoksesi henkesi haltioitumisessa.
Niink?? Sit?k? se olikin vain?
Tunsin itseni tuiki pettyneeksi. Sill? tiesinh?n, etten voinut haltioitua muuta kuin runoilijana.
Siis vain sit? tavallista!
Sit? tavallista hurmiotilaa, jota olin tuntenut tuhannet kerrat. Sit? tavallista kaikkien hermokykyjen ??rimmilleen j?nnitt?mist?, joka kuului melkein kuin minun ammattiini.
Mutta enh?n min? ollut tullut t?nne runouden jumalaa etsim??n.
Olinhan joutunut juuri sille el?m?n jyrk?nteelle, miss? taide ja estetiikka eiv?t yksin riit? en??, mist? etiikka alkaa ja miss? suuret maailman-arvoitukset vaativat itsekunkin omaa henkil?kohtaista ratkaisua.
Ei niin, ett? mill??n tavalla olisin runoutta tuominnut tai tuntenut sille turhaan parhaat vuoteni uhranneeni. T?ytyih?n minun p?invastoin olla sille suuressa kiitollisuuden velassa. Sill? olihan se juuri varjellut minua niin paljosta pahasta, niin monista rikoksista ja k?rsimyksist?, joista olin s??stynyt el?m?ll? ne pelk?st??n mielikuvituksessa.
Ja runoilemalla ne pois itsest?ni. Niin monta surua, tuskaa ja kaihomielt?.
Ep?ilem?tt? mahtoi siin?kin siis olla jotakin jumalallista. Mutta eih?n se ollut Jumala, eih?n se ollut H?n itse.
Eih?n se ollut H?n, vaan Min?!
Oma heikko, v?h?p?t?inen minuutenihan siin? vain turhaan kalisteli kahleitaan. Pyrki pois maan tomusta, koetti tuntea edes jonkun itse??n korkeamman el?v?n hengen l?heisyytt?.
Tahdoin kyll? aavistuksen ja mielikuvituksen siivin H?nt? l?hesty?. Mutta tiesin korkeimmillenikin kohotessani tuota tiet? kohtaavani vain itseni ja sit? ymp?r?iv?n tyhj?n ??rett?myyden.
Sit?paitsi riippuu runollinen haltioituminen vain hetken mielialasta.
Saattoiko niin l?yh?lle perustalle niin korkeata, niin taivasta tapailevaa pylv?st? pystytt??? Ei ikin?!
Siksi vastasinkin vain vitkaan ja surumielisesti:
--Minun tunnelmani l?ikkyv?t ja v?ikkyv?t kuin aava merenselk?. Mist? tied?n niiden kuohuja halkoessani lujan kallion silmiini sinert?v?n?
Kuului kuiskaus kuin outojen, sinert?vien salojen humina:
--Lempe?n luokse H?n tulee kuin lauha l?nsituuli. Mutta uhmaaja saa tuta H?net myrskyss? ja ukkosessa.
Tuo vastaus tyydytti minua t?ydellisesti.
Niinh?n se oli, niinh?n sen t?ytyi olla. Eih?n Jumala voinut jokaista samalla tapaa l?hesty?. T?ytyih?n tulla huomioon otetuiksi kunkin syvin yksil?llisyys ynn? heid?n henkil?kohtaiset kokemuksensa.
Kullakin ihmisell? oli siis tavallaan ik??nkuin oma Jumalansa.

5.
--Mik? siis on minun syvin yksil?llisyyteni? kysyin itselt?ni. Eih?n se voi olla runous, sill? seh?n on aaltoja, joita tuuli ajelee, muotoja, joita niiden alla asuva henki nostaa pinnalleen.
Minun t?ytyi my?nt??, ett? niin paljon kuin olin koettanut itse?ni tutkiakin, min? en tiennyt sit?.
--Kukin palvelee siis Jumalaa omalla tavallaan, sanoin itselleni. N?yr? n?yryydell?, uhmaaja uhmallaan, korven jalopeura pelj?tt?v?ll? kiljunnallaan, lempe?n lehdon hirvi hiljaisella ylevyydell??n.
Ja kukin tunnustaa H?net omalla tavallaan. Ja kukin tuntee H?net sellaisena kuin on H?nen oma ij?isin olemuksensa.
Niinh?n se on, niinh?n sen t?ytyy olla. Eih?n Saulus voi tuntea Jumalaa samoin kuin Paulus, eih?n Abaelard samoin kuin Fransiskus Assisilainen.
Eik? vanha V?in?m?inen palvella H?nt? samoin kuin Kullervo Kalervon poika.
Mutta miten palvelen min? Jumalaa? Miten?
Tiesin itse omien mielialojeni m??r?tt?myyden.
Ja my?skin mielikuvieni. Niill? aloilla ei mik??n inhimillinen ollut vierasta minulle, ei alin eik? ylin, ei synkin eik? aurinkoisin.
Kenties palvelin min? juuri niiden kautta jotakin tuntematonta Jumalaa?
--Mist? l?yd?n niiden yhteissumman? kysyin viel? itselt?ni. Olisiko se Jumala, minun Jumalani?
Vai olisiko niiden takana ehk? jotakin paljon ij?isemp?? ja ihanampaa, jota ne vain ovat omiaan minulta piment?m??n niinkuin pilvet aurinkoa?
Minun t?ytyy siis ennen kaikkea p??st? itseni perinpohjin tuntemaan. Vain sit? tiet? voin saada jotakin tietoa Jumalasta.
Ja oppia H?nt? oikein palvelemaan.
Sill? enh?n min? voi palvella sit?, josta min? en tied? mit??n, enk? polvistua sen eteen, josta niin monet k?sitykset maailmassa vaihtelevat ja vallitsevat. T?ytyyh?n olla minullakin oma Jumalani.
Mutta miten oppia tuntemaan itse??n? Eik? vain vertailemalla? Eik? vain niiden vertailup??telmien nojalla, joita muiden ihmisten ajatukset ja mietiskelyt ehk? olisivat omiaan minussa her?tt?m??n?--
Tunsin tuntevani liian v?h?n ihmisi?.
Monelta taholta olin tosin heit? kautta el?m?ni tarkastellut, mutta en t?lt?. Monessa tilanteessa olin tullut l?helle heit? ja oppinut paljon heid?n sisint? sielunel?m??ns? tuntemaan, mutta en koskaan siin?, miss? nyt itse olin.
Mit? mahtoivat he tiet?? Jumalasta? Miten mahtoivat he yleens? suhtautua H?neen, miten palvella H?nt??
Ja mik? muodosti heid?n syvimm?n mahtipontensa? Tuon, jonka pohjalta he toimivat ja ty?skenteliv?t ja jonka voimalla he yleens? jaksoivat el?? maailmassa?
Vai oliko sit? heill? edes ollenkaan? Kenties eliv?tkin he kaikki vain tyhj?n varassa ja sattumalta?
P??tin ottaa selon tuosta, sill? tiesin sen vaikuttavan v?kev?sti my?s omaan ymm?rrykseeni Jumalasta.
J?tin t?hdet. L?ksin ihmisten lasten luo.

IHMISET.

PAJAVIRSI.
--Sepp?, joka seisot siin? alasimesi ??ress?! Mit? tied?t Jumalasta?
--Miksi h?iritset minua? Minun on kiire! Sit?paitsi minulla on ollut niin v?h?n aikaa H?nt? ajatella.
--Kuinka? Ei aikaa? Ei aikaa t?rkeimp??n? Miten se on ymm?rrett?v??
--Minulle t?rkein on ty?ni. Vain sen kautta voin el?? ja el?tt?? my?s vaimoani ja lapsiani.
--Ja tuoko riitt?? sinulle? Eik? sinulla siis ole mit??n korkeampia, henkisempi? tarkoitusperi??
--En tied?, mit? tarkoitat niill?. Mutta ty?ni odottaa minua. Olet