Aksel ja Valpuri | Page 7

Vaan Vendiä se koski.
Kujeilla Sai Fredrik hänet vietellyks St. Jean de Laune'ii, siellä häntä
suostuttaakseen. Kaikk' keisar' Punaparran juonta nauroi. Mut
Valdemar niin arvoss' oli Saksass', Ett' äitit häntä vastaan vaelsivat

Kaupunkein porteille ja pyysivät Lapsiinsa hänet koskemaan, ne että
Kurissa, kasvannossa karttuisivat. Ja maamies pyysi hänet ottamahan
Jyviä kouraansa ja pellolle Ne heittämään, ett' oiva sato saatais.
HAKON. Ja moista keisaria palvelit sa?
AKSEL. En; Saksin herttuata palvelin Ma, suurta Henrik Leijonaa.
HAKON. Niin, suurta! Mä äsken kuulin hänest' esimerkin, Mi mulle
mieleen on, mi näyttää, ett'ei Vaan uljas, voimakas hän ole urho, Vaan
tunnollinen kristittykin: hän On vaimostaan Klementiasta itsens'
Erottanut sen vuoks, ett' toisillensa Sukua liian läheistä he ovat.
AKSEL. Se perisyy ei ollut. Sotilas On Henrik, Leijona; hän
mahdikkahan Kuningassuvun tahtoo perustaa; Ei vaimons' saanut hälle
poikia, Se pääsyy oli. -- Ett' tuo toimi mulle Ei mieleen ole, varmaan
arvaat, Hakon Kuningas, koska tiedät Valpuria, Mun sukulaistani, mun
rakastavan; Ett'et sä esteit' onnellemme tee, Ma toivon.
HAKON. Onko mahdollista? Vielä Et tuota hulluutt' ole unhottanut?
AKSEL. Niin vähän, että Valpurin, jos sallit, Ma morsiona vielä tänään
veisin Luo alttarin.
HAKON. Hei, Aksel, hätäinen Sa oletkin.
AKSEL. Ei hätäinen se sulho, Jok' uskollisna viisi pitkää vuotta Odotti
morsiantaan.
HAKON. Morsiantaan? Ja onko toden varma, että Valpur Sua lempii?
AKSEL. Katso, nimiemme ympär' On seppele; sen sitonut on Valpur.
Viis kesää kaikin päivin kukkiaan Maa moiseen antoi seppeleeseen,
jonka Mun Valpurini somat sormet sitoi.
Tuon nimimerkin?
AKSEL. Piirtänyt on Aksel.

HAKON. Tuon seppelehen?
AKSEL. Sitonut on Valpur.
HAKON. Haa. --
AKSEL. Kuule, Hakon! Silmäs palavan Mä näen ja sydämesi tilan
tunnen. Rehellisesti, Norjalaisen tavoin, Mielemme asioista
puhukaamme. Mä teeskennell' en tahdo. Valpuria Ma rakastan ja
Valpur minua. Kas, Hakon! Kuningas sa olet, suuren Ja uljaan
uroskansan kuningas; Rehelliseltä langoltas nyt voitko Omaansa ainoaa
sa ottaa -- hänen Morsiantansa? Kunnia sua kutsuu. Sun syntyperäs
urotöihin, toimiin Sua viittaa. Viel' ei lemmenhetki tullut. Sen
Onnettares oivaltaa ja kutsuu Sua uljaan Urottaren kisoihin. No niin!
Sen kutsua sa seuraa; voimin Vihollistasi vastaan varustau, Tee tuuma
tyhjäks, sun jok' aikoo syöstä Istuimeltas. Mon' uljas mies sua seuraa,
Ja viime verenpisaraan on Aksel Hyvyytes maksava, jos Valpurin Sä
hälle annat.
HAKON. Lanko! Selvästi Sa tilas ilmi tuot, ja tuokiossa Sun
sydämestäs tulvaa tunteita Mit' erilaisimpia. Tyttöä Sa kosit samassa
kuin sotaurhoks Sa kuninkaalles tarjout; mua neuvot, Varoitat ukon
lailla samassa Kuin kiivaan nuorukaisen tavoin turvaat Mun sydämeni
hyvyyteen. Suo, että Vakaasti, arvolla ja järjin Hakon Sun puhees
sekasotkuun vastaa. Oikein Jos ymmärsin, niin Trondilaisena Minulle,
Trondilaisten kuninkaalle, Uskollisuuttasi ja puolustustas Sa tarjoit
vastaan Erling Kalttoa.
AKSEL. Niin ihan vilpittömästi ma tarjoon.
HAKON. Ja hyvän tarjosi ma otan vastaan Samalla lailla.
AKSEL. Tämä kädenlyönti Mun tekee uskolliseks urhoksesi.
HAKON. Mä kiitän sua ja tunnustan sun arvos. -- Mut mitä tuohon
toiseen seikkaan tulee, Sun muka vainumaasi lemmenliekkiin Ja
julmuuteen ja muuhun, jota pelkäät, Niin täytyis ylhäisyyten' katsoa Sit'
arvonannon puutteeksi, jos en Ma kiihkostasi tietäis. Valpur impi On

jäänyt orvoksi, mut häll' on turva Mun kuninkaallisessa voimassani. Jos
kaunoisen tän armaan ottamalla Mun kuningattareksen' siveyttä Ma
palkitsisin, ihanuutta, jok' On kruunun arvoinen; jos siten voisin Ma
tukehuttaa lemmen tuon, min kirkko Sanoopi synniks, saisin
hellyydellän' Hält' unhotuksiin moisen sulhon, joka Viis vuotta
tietymättömiss' on ollut -- Se rikos oisko?
AKSEL. Jalo Hakon! Nyt mä Tajuan sinut: tahdoit kuninkaana,
Isällisenä hyväntekijänä Hänt' ihanaista hellien suojella, Keventää
hänen elämäänsä. Sin' et Rakastanut, -- ja niin on kaikki hyvin. Se sama
hyvyys, sama ystävyys, Sua joka Valpuria puolisoksi Kehoitti ottamaan,
nyt aikeestas Sun luovuttaa, kun kosija on täällä Ja Valpur immen
onnen ehtona On pyhä liitto tää.
HAKON. Sä yhä puhut Kuin juopunut. Mä enkö rakasta? Ja miks en?
Mistä olet nähnyt sen? Sinäkö vaan voit nähdä ihanuutta, Suloa
Valpurin? Ja eikö urho Vois rakkautta tuntea, vaikk' ei Hän sinun laillas
huiman hurja ois?
AKSEL. Sa rakastat siis Valpuria?
HAKON. Niin Kuin mies ja niin kuin kuningas. Mä hälle Suon hyvää;
tahdon, että naimisensa Perustuu puhtaisuuteen, laillisuuteen. Ma
muuten voinen tehdä elämänsä Yht' onnelliseks, riemuiseks kuin sinä.
AKSEL. Elämän onnen rakastava näkee Vaan valitussa armaassaan.
HAKON. Sä siis Se onnellinen olet valittu.
AKSEL. Välimme tämän Valpur ratkaiskoon. Jalona sankarina naisen
mieltä Sa kunnioita, kuninkaana pidä Myös arvoss' alamaises oikeutta
Ja kristittynä pyhä taru muista Nabothin viinamäestä!
HAKON. Omin valloin En tahdo tässä tehdä; mut ei Valpur Saa
väliämme päättää. Impyelle Lain mukaan holhoja on pantu; itse Ei
asioitaan saa hän hoitaa, päättää. Välimme pyhä kirkko ratkaiskoon.
AKSEL. Mä siihen tyydyn.

HAKON. Ällös luulko, että Tyranniks Hakon aikoo, ällös myös, Ett'
onnestaan hän syyttä suotta luopuu, Kun kirkon laki sinut sulki pois.
AKSEL. Se tosiaikees onko?
HAKON. Olavi, mun Valittu pyhimykseni, sen kuuli.
AKSEL. Miel'alaa moista rehellinen älköön Pelätkö, rakastava älköön
surko. Sun luottaa vaatimukses kristityn Velvollisuuteen; niinhän
Akselinkin. Sen vuoksi juur' ei Valpur häntä nähnyt Ei moneen
ikävöintävuoteen eik' Ois, jalo Hakon, nähnyt milloinkaan, Joll' ei se
Jumala, jok' uskollisen