Aksel ja Valpuri | Page 5

Dromundiin. Siit' ottelusta Hän päätään vielä pitää
kallellaan Ja Erling Kaltoks sanotaan.
HAKON. Me koemme Toiselle puolen häntä sivaltaa, Niin kaatuu,
arvaan.
SIGURD. Jumala sen suokoon! Mut, herra, ukon rohkeutta siedä. Sä
mitä toimit hautain keskellä? Ja miksi huokailet kuin heikko nainen?
Verekset kasvos miks on vaalenneet? Miks silmäs palavat kuin
juopuneen? Oi, Hakon, voiko nainen häirähyttää Urhoollisuuttasi ja
reippauttas? -- Maakunta kaipaa kunnon valtiasta, Joss' urheasti
Haarderaaden voima Ja Maunon mieli yhdistyvät. Sun nyt On Norjan
valtaistuin, kaatuneet On vallanperijät, ja oikeus On valtikkasi omistava
sulle Viimeisnä Harald Gillen jälkeisenä. Nyt toinen suku taasen sodall'
aikoo Sisällisellä verta vuodattaa; Kas, Hakon, Norjan toivo vaan on
sinuun! Tanskassa Valdemar jo näytti, kuinka Pian urho riidan
sovinnoks voi muuttaa.
HAKON. Vihollisestan' esikuvaa mulle?
SIGURD. Sa kunniassa ole vertaisensa, Vioissa ällös! Näiden
kiviseinäin, Tuon Augustinon ylpeyden merkkein Sisällä ällös enää
haaveksiko. Hän toisia nyt Bergenissä tekee Sua vastaan Erling Kalton
hyväksi.
HAKON. Äläspä huoli, Sigurd! Kaipuuni Jo pian saa tyydykkeen.
SIGURD. No, joudu siis! Mut toimi lyhimmästi. Halus häädä, Ravista
rakastaja pois ja sulho, Ja sankarina tule urhoin joukkoon.
HAKON. Niin, sankarina Erling Kalttoa Me vastustamme.

SIGURD. Kylläp' on jo aika Sit' aatella; ken sulle takaa, ett' Ei Erling
päälles karkaa? Kokoo laivas Ja sodan merkki soitata jo tänään!
Kovasti saata sotatorvi soimaan! Pue sotapuku päällesi ja näytä, Ett'
olet sotakelpoinen ja valmis Kavaltajia vastustamaan.
HAKON. Huomenn', -- Niin, Sigurd, huomenna! Vaan tänään on Mun
mahdoton.
SIGURD. Mut huomenna on ehkä Mahdottomampi vielä, Erling yöllä
Jos hyökkää päällemme. Äl' unhota --
HAKON. Äläkä unhota sa kunnioitusta.
SIGURD. Uskollisuudest' yksinkertaisesta Vaan olen haastanut. Se
mua kiusaa, Ett' Erling Kalton juoruj' uskotaan, Kun eräs seikka niitä
vahvistaa. Kas, kansantaru kertoo Harald Gillen Vilpillä Norjan
valtaohjat saaneen, Ja että rangaistukseks siitä kuin Myös julmuudesta
Mauno Blindeä Ja Reinald piispaa kohtaan käy niin pahoin Nyt
jälkeisilleen, että koko Gillen Suvulla menestystä, onnea Ei ole
missäkään sen hankkeissa. Niin kansa kertoo. Mua se kiusaa.
HAKON. Tarut Senlaiset vanhaa ämmää kiusatkoot, Ei vanhaa urosta!
SIGURD. Mut arvoisuutta Ja enteitä on kansan taruissa.
HAKON. Ja taikauskoisuutta. Tuolla tulee Knuut veli.
SIGURD. Siin' on epäuskoisuutta, Mut arvoisuutta ei. Se viekastelija!
Ma moista inhoon mustaa etanaa. Nyt tule, Hakon! Mato madelkoon.
HAKON. Kuninkaan rippi-isäst' arvoin puhu.
SIGURD. Sun rippi-isästäs? -- No, Herran nimeen.
HAKON. Mull' asiaa on hälle tärkeää.
SIGURD. Sun asiaas siis Jumal' armahtakoon! Hyvästi! Hevin juur' en
pakoon pötki, Mut moista mustaa pirua ma pelkään.

(Menee.)
HAKON. Mokomin kuntoineen ja voimineen Hän suututtaapi.
Ikikurittaja. Kuink' on tok' itseviisaan mieleen laittaa, Ojentaa toisen
haluja, joit' ei Häll' itsell' ole. Sodass' sinä vaan Ilosi löydät; sikspä
Hakoninkin Pitäisi siinä riemuns' saaman. Sinun On lemmenliekkis
sammuttanut vanhuus, Siks Hakoninkin sydämensä liekki Pitäisi estää.
Kuinka järkevää! Jäin, lumin talvi soimaa kevättä Sen kukkimisesta. Ei,
rakastaa Ma tahdon, rakastaa mun sydämeni Nuoruuden kyllyydellä.
Sinust' olkoon Kuningaskuntanani Nidaros Ja Bergen, Vigen, mikä
hyvänänsä; Minusta on se sydän Valpurin; Sit' ei voi mikään Erling
multa ottaa, Kun armahasti lempeni on ensin Sen sulokruunun mulle
valloittanut.
(Munkille, joka kunnioittavasti seisoo syrjempänä.)
Knuut veli, tule, tule lähemmäksi; Jo vanhus meni.
KNUUTI. Hämmästyin kun hänet Näin täällä kirkoss'; ensikerran
kahteen Vuos'kymmeneen!
HAKON. No, löysit Valpurin? Sa puheell' älyisellä koetitko --
KNUUTI. Vai koetitko? Voi, teidän armonne! Älyinen puhe kyllä
muuten paljon Saa aikaan; mutta täss' on puhe turhaa, Kun päälle
päätteeks --
HAKON. Mitä?
KNUUTI. Vanhat houreet, Unohtumaton lempi, tiedättenhän!
HAKON. Ja etkö voi niin hornan hirveäksi Kuvailla sitä, että säikähtyis
hän? Pait sitä, etkö kaikin mokomin Voi näyttää hälle todeks, että
moinen Kosija, jok' on ihan kadonnut, On joko uskoton tai kuollut!
KNUUTI. Turha On, herra, naisten kanssa kiistellä, Etenkin kun ne
innoin rakastavat. Ne mitään perusteit' ei ota lukuun, Ei aikaa, eikä
paikkaa. Rakkaansa On aina heidän luonaan, itse vaikka Varjaagein

kanss' se oisi Kreikan maalla Kyrialaksin väessä; --
HAKON. Kova onni!
KNUUTI. Sit' enemmän, kun se yht'äkkiä On Nidarosissa.
HAKON. Kuin, mitä?
KNUUTI. Sanon: Sit' enemmän, kun se yht'äkkiä On Nidarosissa.
HAKON. Kuin, Nidarosiss'?
KNUUTI. Siks Olav' Trygvenpoik', es'isänne, Tän hyvän
kaupunkimme nimitti.
HAKON. Haa, munkki!
KNUUTI. Anteeks! Varmaan luulin teille Jo sanotuksi, että palannut
On Aksel Thordinpoika.
HAKON. Palannut?
KNUUTI. Vai ette tiedä? Suokaa anteeks, että Mä syytön ensin sanan
teille saatan Noin vastenmielisen.
HAKON. Vai Aksel täällä?
KNUUTI. Hän teitä, herra, joka paikass' etsii.
HAKON. Ovatko vallat kaikki liittoon käyneet? Vai Aksel täällä?
Valpuriin häll' onko Viel' aatteet samat?
KNUUTI. Aatteet? Hyvä herra! Milloinka rakastaja aattelee? Kuin
Hekla hänen hehkuu mielensä Syleilemähän mielitekoistaan.
HAKON. Saas nähdä, kumpi tässä shakkipeliss' Saa voiton!
KNUUTI. Varjelkaatte, herra hyvä, Kuningas juoksurilta. Maltilla ja
Älyllä pelin voittaa voi ja pitää Myös kuningattaren. Mun sallittenko

Vapaasti puhua?
HAKON. No, puhu!
KNUUTI. Aksel On uneksija nyt kuin ennenkin. Hän Saksass' aika
ajoin ajelehti Ja Henrik Leijonan on retkill' yhtä Ja toista onnenkauppaa
koetellut. Tuon Saksan rahtinahan joku sana On poikamiehen mieltä
kiihottanut. Hän itseluottamuksesta nyt kuohuu Ja luulee itselleen
kaikk' onnistuvan. Tuo vanha paavi, pyhä