Aili | Page 8

oven lukkoon panit?
EMMA.
En minä -- -- sitä kiinni pannutkaan. Herra luutnantti sen taisi panna.
AILI.
Vai niin. Kenen kanssa sinä puhuit täällä.
EMMA.
Herra luutnanttihan se -- --
AILI.
Rauhallisesti.
Vai niin, vai niin. Minä jo ajattelin.

Emma ottaa tarjottimen, menee.
AHRÉN.
Itsekseen.
Kas vaan Gryhlingiä.
XX:s KOHTAUS.
Aili, Ahrén.
AILI.
Kas niin! Täällä on paljon hauskempi olla. Eikö niin? -- Ethän sinä
suuttunut minuun ole, Vilhelm.
AHRÉN.
Mitä vielä. Minä vaan kummastelen sinua. Olethan kuin tuulen
pyörtämä.
AILI.
No, kun minä nyt olen sellainen.
AHRÉN.
Sanoppas oikein, mistä se pisti päähäsi, ett'et tahdokaan konserttiin
mennä.
AILI.
Tahdotko sen tietää.
AHRÉN.
No?

AILI.
Tuumailee.
Mitenkä sen selittäisinkään. No, en keksi sopivaa vertausta. Mutta etkö
sinä käsitä, että se harmittaa, kun minut käsketään konserttiin, jossa
alinomaa saa käydä -- siksi, että minä tahdoin teatteriin päästä. Minä en
saa syödä, mitä tahdon, vaan minulle puretetaan niinkuin pienokaiselle.
AHRÉN.
Hm! -- No, millä nyt rupeamme itseämme huvittelemaan.
AILI.
Tuleeko sinulle täällä ikävä?
AHRÉN.
No, ei juuri ikävä.
AILI.
Mene sinä vaan toveriesi luoksi, kyllä minä kotona toimeen tulen. On
minulla tekemistä.
AHRÉN.
No mitä? Jos saan luvan kysyä.
AILI.
Mitäkö?
Hämillään.
Minä, -- minä -- soitan, laulan, luen -- tahi -- tahi --
XI:s KOHTAUS.

Edelliset, Sirkku.
Sirkku tulee verannan ovelle, niijaa nöyrästi.
AHRÉN.
Joka paikkaan ne kerjäläiset! Mitä sinä tahdot?
SIRKKU.
Vähän leipää.
AHRÉN.
Kyökistä sellaista pyydetään.
AILI.
Lähestyy Sirkkua.
Voi sinä pikkuinen olento! Mikä sinun nimesi on?
SIRKKU.
Sirkku.
AILI.
Kenen tyttö sinä olet?
SIRKKU.
Äitini.
AILI.
Eikö sinulla isää ole?
SIRKKU.

Ei!
AILI.
Onko äitisi köyhä?
SIRKKU.
On.
AILI.
Onko sinulla nälkä?
SIRKKU.
On.
AILI.
Itsekseen.
Voi, millainen suloinen olento tuollaisissa repaleissa.
Ääneen.
Tuleppas tänne.
Taluttaa Sirkun tuolin luo, käy itse istumaan.
Tahtoisitko sinä tulla rikkaaksi?
SIRKKU.
Katselee pelottomasti ympärilleen.
Mitä?
AILI.

Tahdotko sinä rikkaaksi tulla?
SIRKKU.
En.
AILI.
Etkö? No, miksikä et?
SIRKKU.
Rikkaat ovat pahoja ihmisiä.
AILI.
Kuka sinulle niin on sanonut?
SIRKKU.
Äiti.
AILI.
Mutta pyydäthän sinä kuitenkin leipää rikkailta,
SIRKKU.
Kun täytyy.
AILI.
Mitä sinä tekisit, jos kuitenkin saisit paljon rahaa?
SIRKKU.
Katsoo suurin silmin Ailiin.
Minä, minä ostaisin leipää äidille, Ellille, Jukalle, Matille ja, ja Viitasen
Maikille ja Pekalle ja --

AILI.
Nauraa herttaisesti.
Voi sinä pikku enkeli!
Ottaa rahaa kukkarostaan.
Vie nyt tämä äidillesi ja pyydä häntä ostamaan ruokaa.
SIRKKU.
Kiitoksia! Voi, voi! Näin paljon! Minä menen äidin luo.
Juoksee pois.
AILI.
Vaipuu ajatuksiin.
Kuinka en ole ennen tuollaisia olentoja huomannut! Tiedätkö, Vilhelm,
mitä aion?
AHRÉN.
No?
AILI.
Minä rupean köyhiä lapsia hoitamaan. En tahdo enää toimettomana
olla.
AHRÉN.
Uusi päähänpisto!

TOINEN NÄYTÖS.

Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä. Vasemmalle vievän,
takimaisen oven vieressä olevalle tuolille on heitetty päällysnuttu.
I:n KOHTAUS.
Aili yksin.
AILI.
Istuu kiikkutuolissa, kirja kädessä.
Kuka tätä viitsii lukea. Mokomaa löröä! Valitsee se äitikin aina
viisaudessaan juuri sellaisia kirjoja, jotka minua ei enää huvita. Antaisi
edes lukea kelpo kirjoja, kun ei tässä muullakaan saa aikaansa
kulumaan. Kun katselee köyhiä, jotka hommaavat ja työtä tekevät
leipänsä tähden, niin oikein kateeksi käypi; kun näkee nuorien miehien
lukevan ja virkoihin pääsevän, en voi muuta kuin surra, ett'en ole
mieheksi luotu. Miksi pitää meidän ylhäisten naisten näin työttöminä,
aivan ilman mitään innostuttavaa tointa olla. Tuleehan rikkaus ja
sivistys täten vaan kiroukseksi. -- -- Niin, niin! Kummallinen tämä
maailma sentään on. Kaikellaisia kysymyksiä hyörii alinomaa kuni
pyörteenä aivoissani. Jos vaikka keneltä kysyn, kaikki he vastaavat
samalla tapaa: "Ette te sellaisia asioita ymmärrä." "Te olette vielä liian
nuori." Miks'en minä ymmärtäisi niinkuin muutkin. Olenhan huomenna
jo 19 vuotias. Mutta lapsi vielä kuitenkin. -- Siksikö että olen naimaton
neitonen. Jos olisin poika tahi rouva, en olisi enää lapsi. -- -- Äiti, äiti!
Miksi tahdot sinä välttämättä minua lapsena pitää, vaikka en enää lapsi
ole. Lapsena opetit minut jo täysi-ikäisten tavoin käyttäytymään! Nyt
olen todella täysi-ikäinen, ja sinä tahdot minua lapsena pitää. Mikä
ristiriitaisuus! -- Kun minä kylven, et uskalla sisään tulla, sillä
häveliäisyyteni, hienotunteisuuteni ei muka sitä salli. Minä omaa äitiäni
häpeäisin! Niin! Ja kuitenkin on enon albumi täynnä alastomien naisten
kuvia. Sitten vasta saan oppia noita heidän salaisuuksiansa tietämään,
kun naimisiin pääsen. Niinhän he aina sanovat! Hm! Mitä tekevät sitten
mies ja vaimo sellaista, ettemme me tytöt sitä tietää saisi. --
Rippikoulussa selitti kirkkoherra puoli tuntia kuudetta käskyä, enkä
kuitenkaan ymmärtänyt siitä sanaakaan. -- Oh, kuinka minun mieleni
tekisi repiä rääsyiksi tuo kiusallinen verho. Miksi emme me tytöt sen

taakse katsoa saa, kun naimattomat miehet saavat. Minä tahdon tästä
päästä. Tahdon lentää vapauteen, vaikka siivet taittuisivat. Tahdon
tietää kaikki, kaikki. Tahdon oppia tuntemaan maailman, jotta voisin
sitten sen kimppuhun käydä.
II:n KOHTAUS.
Edellinen, Helli.
HELLI.
Tulee juoksujalassa.
No terve tullut takasin kaupunkiin.
AILI.
Helli!
Heittäytyy kaulaan.
Voi kuinka minä olen sinua kesäaikana ikävöinyt. Minä tarvitsen sinua
lähelläni.
HELLI.
Mikä sinua vaivaa?
AILI.
Tyhjyys rinnassa, kahleet jaloissa!
HELLI.
Aili parka! Sinä et ole onnellinen. Kasvosi sen todistavat.
AILI.
En!

HELLI.
Etkö rakasta sulhoasi?
AILI.
Katsoo suurin silmin Helliin.
Ky--yllä!
HELLI.
No, miksi sitten onneton olet?