Aili | Page 5

lopussa. Jospa kaikki äidit panisivat niin paljon
huolta tyttäriensä kasvatukseen. Mutta ei moni viitsi, usea ei voikaan.
Helli ja Karhi tulevat, tervehtivät Gryhlingiä.
KARHI.
Harvinaisen kaunis puutarha teillä.
HELLI.
Ja tuo ihana näköala sitten.
Aili ja Ahrén tulevat juoksien sisään.
HARTIN.
Kas vaan kuinka keveä se Vilhelmikin vielä on.
AHRÉN.
Rakkaus tekee nuoreksi.
HELLI.
Niinkö te arvelette. Minä luulisin päinvastoin.

KARHI.
Samaa mieltä olen minäkin.
AHRÉN.
Silittää Ailin kättä.
Sanotte niin siksi, että ette ole tunteneet vielä todellista rakkautta.
KARHI.
Kun nuorukainen tuntee rakkauden siteillä itsensä toiseen liitetyksi,
alkaa hän paljon vakavammin katsomaan eteensä, rupeaa paljon
enemmän vaatimaan itseltään. Onko se lapsellinen tunne?
AHRÉN.
Jokainen ihminen katsoo eteensä, vaatii itseltään sen enemmän, minkä
vanhemmaksi tulee. Siihen ei rakkautta tarvita. Rakkauden maukas
neste sulostuttaa, keventää elämää, saattaa lapsen tavoin unohtamaan
kaikki huolet ja vastoinkäymiset. Eikö niin Ailiseni?
Silittää Ailin kättä.
AILI.
Kyllä se niin on.
AHRÉN.
Me tiedämme mikä rakkaus on, me! Etsiä saapi kihlatuita, jotka ovat
niin onnellisia ja samalla niin varmoja toistensa ikuisesta rakkaudesta,
kuin me.
HELLI.
Itsekseen.

Kuka tietää!
Ääneen.
Tänään on kaunis ilma.
HARTIN.
Niin on. Kaunis on kevät.
AHRÉN.
Minä en muista koskaan näin varhaista kevättä olleen. Tavattoman on
kaunis ja lämmin.
HELLI.
Itsekseen.
Sitä odotinkin.
Ääneen.
Kun ei vaan tulisi takatalvi kevään urpuja jäädyttämään.
AHRÉN.
Vielä mitä. Nytkö enää talvi voisi tulla. Olkaa nyt!
HELLI.
Omituisella painolla.
On tapahtunut joskus, että kevään surkealla tavalla katkasee
odottamaton takatalvi, jolloin kevätpäivän lämpimään tottuneesta
ihmisestä se tuntuu kahta kamalammalta. Ei saa olla mistään ihan
varma!
AILI.

Hellille.
Minä ymmärrän tarkoituksesi. Ei se voi olla mahdollista.
Gryhling nousee, aikoo lähteä.
HARTIN.
Kuule Kaarlo! Etkö lähde meidän kanssamme teatteriin?
GRYHLING.
Niin minäkö?
HARTIN.
Sinä juuri.
GRYHLING.
Mitä minä siellä teen.
HARTIN.
Annetaan "Todelliset naiset."
GRYHLING.
Hymyilee.
Mitäpä minä niistä.
HELLI.
Kuinka te niin voitte sanoa?
GRYHLING.
Minä olen saanut tarpeekseni niistä jo muutenkin.

HARTIN.
Oletpa kohtelias.
AILI.
Ehkä enolla on siihen syytäkin.
HELLI.
Mutta ettehän te toki kokonaan teatterin hyödyllisyyttä kieltäne?
GRYHLING.
Mitäpä hyötyä siitä on sitten?
HELLI.
Se luopi eteemme eläviä kuvia ihmiselämästä.
GRYHLING.
Minä näen niitä mielestäni aivan kyljikseni teatterin ulkopuolella, ja
paljon paremmin todellisuudessa näytellään kuin näyttämöllä.
AHRÉN.
Tuo ei ole hullusti sanottu. Ja jos siellä sitten esitettäisiin vaan kauniita
kuvia ihmiselämästä, mutta ei. Etsitään alinomaa mitä likasimpia ja
rumimpia.
KARHI.
Se, joka ei näe kuvan varjopuolia, ei käsitä valoisiakaan.
AILI.
Niinkö arvelette?

HARTIN.
Jopa te olette väärällä tolalla. Sen mukaan pitäisi johdonmukaisesti
nuorille tytöille opettaa kaikki rumimmatkin asiat maailmassa.
KARHI.
Luonnollisesti.
HARTIN.
Ailille.
Mene nyt pukeutumaan, lapsukaiseni, pian on lähdettävä.
AILI.
Tule, Helli, sinä minun kanssani.
HELLI.
No -- tuota -- voinhan minä --
HARTIN.
Menkää te tytöt vaan rupattelemaan siellä rauhassa asianne. Me täällä
väittelemme vähän vielä, koska --
Hymyilee.
herra Karhilla näkyy niin hyvä halu olevan.
AILI.
Sinä Helli, näyt niin mielelläsi ottavan osaa keskusteluun. Jää sinä
tänne vaan.
Katkerasti.

Minä menen yksin.
Menee.
XIV:s KOHTAUS.
Edelliset, paitsi Aili.
KARHI.
Aili neiti näkyy niin vastenmielisesti luopuneen keskusteluamme
kuulemasta.
HARTIN.
Minä en tahdo hänen lapsellista mieltään häiritä millään oudoilla
asioilla. -- Se on minun kasvatustapani. Pysyköön hän viattomassa
tietämättömyydessään, niin kauan kuin se on mahdollista. -- Niin! Minä
pyytäisin selitystä äsköiseen kummalliseen väitteeseenne. Tulisiko
meidän äitien puhua suoraan tyttärillemme mitä epäsiveellisimmistä
asioista, vai mitä tarkoitatte?
KARHI.
Juuri äidin velvollisuus on selittää ne perin pohjin tyttärilleen, vieläpä
pojilleenkin.
HARTIN.
Kuinka luulette te luonnollisen häveliäisyyden sitä sallivan?
KARHI.
Se tapahtukoon askel askeleelta neitosen kasvaessa niin, ettei hän
täysikäiseksi tultuaan tiedä milloin se on tapahtunutkaan.
GRYHLING.
Miksei kerrassaan!

AHRÉN.
Kylläpä te näytte suurta arvoa antavan immen puhtaudelle,
häveliäisyydelle, joka kuitenkin on neidon paras koristus.
KARHI.
Mitä oli Eevan häveliäisyys, ennenkuin hän oppi synnin tuntemaan.
Yhtä vähän voi puhua pienokaisen lapsen kuin Eevan häveliäisyydestä
ennen syntiinlankeemusta. Te tahdotte, ettei nuori neito tietäisi mitään
niistä asioista, joitten suhteen hänen pitää häveliäs olla, ja kuitenkin
pidätte häveliäisyyttä hänen parhaana koristuksenaan. Hänelle ei sanota,
mikä synti on, mutta kielletään syntiä tekemästä. Pitäähän meidän
tuntea vihollisemme voidaksemme häntä välttää, vastustaa.
HARTIN.
Hellän äidin on mahdotonta sellaisilla asioilla puhtaan lapsen sielua
tahrata. Jos hän kerran miehelään joutuu selviävät ne asiat kaikessa
tapauksessa.
GRYHLING.
Nauraen.
Eiköhän!
HARTIN.
Siksipä jätämmekin nuo asiat miesten selitettäviksi.
HELLI.
Mutta kuinka käy tavallisesti noitten puhtaitten sielujen, jos minunkin
sallitaan mielipiteeni lausua? Saatuaan ensikerralla äidiltä vastauksen,
joka ei tytärtä tyydytä, käyttää hän tilaisuutta uudelleen kysyäkseen,
mutta saa tietysti samallaisen vastauksen. Vaikkapa hän ei saisikaan
äidiltään tuota varomatonta muistutusta "ettei sellaisia asioita saa
kysellä", huomaa hän asian arkuuden ja tulee uteliaaksi. Nuoren

vilkkaalla mielikuvituksella luulottelee hän asiata kahta kamalammaksi,
pyrkii kuuntelemaan vanhempien, kokeneempien toveriensa sopotuksia,
nuuskii salaa luvattomia romaaneja, joista hän nuoren intohimolla imee
itseensä kaiken tuon kelvottoman, siten todellakin tahraten puhtaan
sielunsa. Onko tuo nyt parempi kuin että äiti luontoperäisellä
hienotunteisuudellaan samat asiat ajoissa hänelle selittäisi sen sijaan,
että hän koettaa asioita kiertelemällä ja vääristelemällä vieläpä
valheillakin ulkokultaista puhtautta säilyttää?
GRYHLING.
Bravo!
KARHI.
Ja luuletteko te, että miehestä tuntuu paremmalta saada haltuunsa
koskematon orvokkia kasvava niitty tahi rikkaruohojen täyttämä