Aili | Page 4

mutta hän pani ehdoksi, että jos te tulisitte myöskin, niin
hän kyllä --
AILI.
Voi äiti kulta! Mennään.
HARTIN.

Se riippuu siitä, millainen tuo kappale on.
KARHI.
Rouva Edgren ruoskii siinä mestarillisesti nykyaikaista
epäsiveellisyyttä.
HARTIN.
Vai niin!
KARHI.
Vaikka se meidän oloillemme liioitetulta tuntuukin, on sen merkitys
täälläkin suuri.
HARTIN.
Sääli, ettei Aili voi tulla sitä katsomaan.
KARHI.
Miksikä ei?
HARTIN.
Eihän ne sellaiset sovi nuorelle neitoselle.
KARHI.
No mutta --
HARTIN.
Minä pyydän, ei siitä sen enempää. Jotta Ailin mieli ei pahaksi kävisi,
voisitte te nuoret mennä esimerkiksi -- --
AHRÉN.

Populäärikonserttiin.
HARTIN.
Aivan niin!
HELLI.
Kyllä minä teatteriin menen.
AHRÉN.
Minä puolestani lähden paljon kernaammin konserttiin, sillä en ole
juuri mikään teatterimies.
HELLI.
Mitä sillä tarkoitatte?
AHRÉN.
Mitäkö tarkoitan. Että käyn harvoin teatterissa.
KARHI.
Ohhoh!
AHRÉN.
Mikä painava "ohhoh."
AILI.
Sulhoni on, näet, ollut niin ahkerissa lukuhommissa näihin aikoihin asti,
ettei hän ole joutanut juuri -- -- --
HELLI.
Sen verran on jokaisella aikaa.

AHRÉN.
On muutamilla,
Vilkasee Karhiin.
mutta ei kaikilla.
HARTIN.
No mutta painakaa puuta, hyvät vieraat. Olipa hauskaa, että tekin herra
Karhi kerran taasen meille tulitte. Erittäin hauskaa.
KARHI.
Ainakin minulle.
HARTIN.
Taidatte tekin olla kovissa lukuhommissa.
KARHI.
Tavallani.
HARTIN.
Mitä tarkoitatte?
KARHI.
Minä tutkin innolla nykyaikaista kirjallisuutta, mutta vähemmän olen
pitänyt lukua yliopistoluvuista.
AHRÉN.
Tuo on yleinen vika nuorissa ylioppilaissa. Kulutetaan kallista aikaa
kaikellaisiin tarpeettomiin lukuihin ja --

HELLI.
Tarpeettomiin?
AHRÉN.
Niin! Tarpeettomiin niille, jotka pitävät tutkintonsa suorittamista
pääasiana.
KARHI.
Hymyillen.
Minäpä en pidäkään tutkintojen suorittamista pääasiana.
AHRÉN.
Ettekö?
Ivallisesti.
No mitä sitten?
KARHI.
Minä luen, opiskelen tuntemaan niitä nykyajan tärkeitä "kysymyksiä",
jotka virtana vierivät sivistyneen maailman läpi, yhteiskuntaamme sen
ytimiin asti kosketellen.
AHRÉN.
Mihinkä luulette niillä tiedoilla pääsevänne?
KARHI.
En leivän ääreen, mutta sitäpä varten en ole yliopistoon tullutkaan.
Olisin minä leipää tarpeikseni saanut renkinäkin.
AHRÉN.

Nauraa pilkallisesti.
Vai niin!
AILI.
Vilhelm älä naura. Herra Karhi voi olla hyvinkin oikeassa.
AHRÉN.
Niin sitä luulisi puusta katsoen. Mutta nuo ovat sellaisia nuoren miehen
mielikuvituksen tuotteita, joille todellisuus pian tekee surkean lopun.
Te tunnette kai, herra Karhi, tuollaisia arvoisia, vanhoja siiviksiä, joita
löytyy kutakin osakuntaa koristamassa.
KARHI.
Kiivastuen.
Niitä on monellaisia! Älkää sekoittako laiskureita, juoppoja ahkeriin
vilpittömiin työntekijöihin.
AHRÉN.
Hartiniin kääntyen.
Minulla on tuttava, joka tuli ylioppilaaksi samana vuonna kuin minäkin.
Hän sai jo ensi lukukautena päähänsä, ettei muka professorien
luennoista ole mitään hyötyä, koska kirjoista muka saapi paljon
selvemmin ja mukavammin samat tiedot, mitä yliopiston opettajat
kuivasti esittävät.
KARHI.
Minä yhdyn häneen täydellisesti -- ainakin jos hän on filoloogi.
AHRÉN.
Hän on ylioppilas vieläkin, tulematta koskaan miksikään.

KARHI.
Saisiko tietää, ketä tarkoitatte?
AHRÉN.
Miksei. Se on Pekka Toivonen.
KARHI.
Mies, jolle ei vedä vertoja yksikään noista vix-maistereista, jotka
suurimman viftinsä muistoksi kultasormusta etusormessaan
pyörittelevät. Hänestä toivon minä paljonkin. -- Perin syvämietteinen,
sivistynyt mies.
AHRÉN.
Se riippuu siitä ketä sivistyneenä pidetään.
KARHI.
Pistävästi.
Ei sitä ainakaan titteli tee.
AHRÉN.
Mutta kuitenkaan ei pääse minnekään ilman tuota -- titteliä.
HELLI.
Surkeasti kyllä.
AHRÉN.
Mutta tuo syvämietteinen sivistynyt mies on nyt korviinsa asti veloissa
ja voipi joutua milloin hyvänsä hunnikolle, deekikselle, kuten sanotaan.
KARHI.

Rikkaalla on rahaa, köyhällä velkoja. -- Oletteko te, herra varatuomari,
rikas?
AHRÉN.
En suinkaan!
KARHI.
Teillä on sitten velkoja.
HARTIN.
No, no herrat! Älkää kiivastuko!
AHRÉN.
Menee Ailin luo, hiljaa.
Epähieno keltanokka.
Menevät verannalle ja siitä puutarhaan.
HARTIN.
Minä pidän tuollaisista väittelyistä, kunhan ei mennä liiallisuuksiin.
Vasemmalta kuuluu asteitten rämäys, niinkuin joku lasiastia olisi rikki
mennyt.
Herranen aika!
Rientää vasemmalle.
XI:s KOHTAUS.
Helli, Karhi.
HELLI.

Kuinka itserakas tuo herra.
KARHI.
Hän varatuomari, minä vaan ylioppilas.
HELLI.
Kosketittepa kipeään kohtaan.
KARHI.
Kiivastuuhan sitä vähemmästäkin.
HELLI.
Hyvää se tekee, kun nolaa tuollaisia herroja.
KARHI.
Pahaksi onneksi sellaiset eivät juuri ymmärrä nolausta. He ovat niin
varmat sanojensa erehtymättömyydestä, ettei heidän itseluottamustaan
millään saa järkähtämään.
HELLI.
Se se juuri kiusallisinta.
KARHI.
Tässä kohden ovat teoloogit ja juristit samallaisia. Molemmat ovat he
yhtä vakuutettuja itsensä kuin toiset raamatun, toiset lain
erehtymättömyydestä.
HELLI.
No, no. Älkää nyt ruvetko liioittelemaan.
KARHI.

Hm. Tietääpähän silloin ainakin koko totuuden sanoneensa, jos vähän
enemmänkin.
HELLI.
Aina te osaatte itseänne puollustaa.
KARHI.
Ja aina te minua ymmärrätte.
Menevät myöskin puutarhaan.
XII:s KOHTAUS.
Gryhling, Emma.
GRYHLING.
Tulee oikealta.
No minne ne vieraat niin äkkiä haihtuivat. Taikka menkööt minun
puolestani. En minä kuitenkaan heidän seurassaan menestyisi.
Emma tulee vasemmalta, tuoden tarjottimella karafiinin viiniä ja useita
lasia.
Viiniä! Sepä hyvä.
Lähestyy Emmaa.
No mitä se pikku sirkku niin alas katselee?
Taputtaa poskelle.
EMMA.
Herra!

GRYHLING.
Oho! Oletko äkänen -- -- No, en minä enää!
Taputtaa taasen.
EMMA.
Stasrotinna tulee.
XIII:s KOHTAUS.
Edelliset, Hartin, Karhi, Helli, Aili, Ahrén.
HARTIN.
Tulee.
No missä vieraat?
GRYHLING.
Ottaa viiniä.
Minä juuri ajattelin, että tekisipä hyvää lasi viiniä.
Lähtee menemään omalle ovelleen päin.
HARTIN.
Älä nyt pakene taasen.
GRYHLING.
Osh!
Käy istumaan.
HARTIN.

Menee verannalle.
Missä ne nuoret?
Huutaa.
Kuulkaa, hyvät vieraat! Aili ja Vilhelm! Tulkaa viiniä ottamaan, olkaa
hyvät!
Itsekseen.
Kuinka hauskaa nähdä nuo molemmat niin onnellisina. Kun kerran
heidät saa rinnatusten nähdä polvillaan alttarin edessä, silloin tuntunee,
kuin olisi elämäni työ