Agnes | Page 6

kaivanneetkaan. Ja kohtahan sinne nyt p??sin.
Lapset olivat tyyntyneet, ja alkoivat k??nt?? huomionsa leikkikaluihin, Mari palasi kotiin. P??sin siit? taaskin selvenem??n onneksi ja tulin samassa paremmalle tuulelle.
Olin valmis menem??n sis??n ja pyysin rouva Hartmania sinne my?skin, sill? Mari jo otti Lyylin huostaansa.
Mutta h?n kielt?ytyi.
--En min? tule, en osaa olla semmoisten hienojen parissa, h?n sanoi ja l?ksi pois.
Aivan oikein! Ei oltu minua pahasti kaivattu, koska tuskin huomasivat, kun sis??n tulin, niin kiinni he olivat keskustelussaan.
Puhuivat musiikista. Agnes ihaili oopperaa. Se ei ollut yksipuolinen, siin? yhtyiv?t useammat taiteet, baletti, musiikki ja runous, harmoonilliseksi kokonaisuudeksi. Aaria oli musiikin korkein kukoistus, se oli s?velten s?vel, joka suloisesti hiveli korvaa ja sai tunteet ja mielikuvituksen eleille.
Antti vastusti h?nt?. Oopperan aika on ollut ja mennyt. Eik? se ollut mik??n onnistunut taiteiden yhdistys. Se vaan yllytti eri taiteen haaroja luonnottomiin liiallisuuksiin. Baletti oli syrj?ht?nyt taiteen rajojen ulkopuolelle, oli muuttunut hienon maailman ylellisyyshuvitukseksi. Aaria taas oli korumusiikkia, rakennettu pelk?lle effektille, ilman l?mp??, ilman sis?lt??, aarian koko merkitys oli siin?, ett? laulajat p??sev?t n?ytt?m??n kurkkunsa kyky? ja kest?vyytt?. Saattaa joskus ep?m??r?isesti vaikuttaa tunteihin, mutta ei j?rkeen, eik? se liioin ylent?nyt mielt?, ei jalostanut henke?. Mutta silloin se ei ole tosi-taidetta, sill? tosi-taiteen t?ytyy tyydytt?? koko olemustamme.
--Ja runoutta, sanoitte?--Antti alkoi oikein kiivastua.--Voiko tosiaan v?itt??, ett? nuo mit?tt?m?t, mauttomat ooppera-tekstit ovat runoutta?
--Armoa, armoa, keskeytti h?nt? Agnes nauraen, te olette aivan julma!
--No niin, min? tosiaankin vihaan noita bravuurikappaleita ja tuota tulehtunutta taidemusiikkia, jonka ylimysvallan turmeltunut aisti on asettanut kunniasijalle, vaan jolla ei ole mit??n juurta, koska silt? puuttuu kokonaan kansallinen pohja.
--Mutta jos te olettekin leppym?t?n entiselle oopperalle, niin t?ytyy teid?n kumminkin antaa tunnustusta Wagnerin musiikille. Siin? on voimaa, el?m??, passioonia--
--Ja onko siin? mit??n uutta--?
--Kuinka te voitte kysy?! Eik? siin? ole kaikki se uutuus, mik? nykyisess? vuosisadassa on ilmestynyt muillakin aloilla, filosofiassa, kirjallisuudessa, yhteiskunnallisissa ja valtiollisissa pyrinn?iss?? Demokraattina teid?n ainakin pit?isi olla siihen innostunut.
--Demokraattina juuri min? en olekaan tyytyv?inen, ennenkuin kansan laulu tulee asetetuksi sille sijalle, miss? aaria nyt on.
Agnes nauroi.
--Oikeinko te puhutte t?ytt? totta?
--Tietysti.
Ja Antti n?ytti niin vakavalta, ettei siit? ollut ep?ilemist?k??n.
--Ettek? my?skin lis??: suomalainen kansanlaulu?
--Suomalainen muiden rinnalla.
--Sanokaa: ensimm?isen?, yksin tein.
--Kenties ensimm?isen?. Suomalainen s?veltaide ei viel? ole ehtinyt luotavaansa luoda. Mutta tulevaisuudessa se sen tekee. Odottakaa!
Antin tuumat n?yttiv?t huvittavan Agnesia erinomaisesti.
--Ei suomalaisilta ainakaan puutu itseluottamusta, h?n sanoi samalla keve?ll? iloisuudella, jolla h?n aina otti vastaan Antin ankaralla totuudella lausutut mielipiteet.
--Ei, Jumalan kiitos, vastasi Antti, meilt? ei puutu itseluottamusta. Eik? kest?vyytt? eik? tarmoa. Ne ominaisuudet on entisyytemme meihin juurruttanut. Olette kai lukenut Suomen historiaa?
--Luinhan min? ennen koulussa, vaikka t?ytyy tunnustaa, ett'en sit? en?? paljon muista. Mutta tied?ttek? mit?? Te tulette Pietariin ensi syksyn?--
--Min?? Mit? min? siell? tekisin?
--Noo--k?ym??n vaan. Katsomaan suurta maailman kaupunkia.
--Tuskinpa sit? varten. Ellei satu muuta syyt?.
--Toivotaan, ett? sattuu. Silloin vien min? teid?t italialaiseen oopperaan. N?hd??np?, ettek? muuta mielt?. H?n heitt??ntyi taakse p?in sohvassa, varma itsetietoisuus katseessa. Ooh, jahkahan vaan olisitte Pietarissa muutamia kuukausiakaan--!
--Niin mit? sitten?
Agnes ei heti vastannut, katseli h?nt? vaan hymyillen, kokeneen maailman naisen hieno, tenhoava ilme silmiss?.
Antti vastasi siihen suurella, tajuttomalla katseella, joka kuitenkin alkoi hieman sulaa jostain ep?selv?st? vaikutuksesta. Agnes n?ytti sen hyvin huomaavan, h?n lopetti ??nett?m?n tarkkaavaisuutensa pienell?, tyytyv?isell? naurahduksella.
--Mit?k? sitten? Sanonko sen teille?
--Sanokaa.
H?n oli viel?kin totinen, mutta ??ni oli lauhtunut pehme?ksi, siin? ei l?hesk??n ollut en?? samaa voimakasta varmuutta kuin ennen. Agnes kumartui keve?sti sivulle p?in, ja heitti h?neen syrj?st? taaskin saman viehke?n ja vaarallisen silm?yksen.
Mist? sai h?n tuon sulavan, tunteen hienoimpia vivahduksia ilmaisevan katseen? Oliko luoja varustanut h?net erilaisilla silmill? kuin muita kuolevaisia?
--Sanokaa! toisti Antti viel?kin.
--Te muuttuisitte kerrassaan toiseksi ihmiseksi. H?n pani painoa jok'ainoalle sanalle.
--Niink? luulette?
--Ly?mmek? veikkaa?
Antti astui pari kertaa lattian yli, mit??n virkkamatta. Mutta Agnes heilautti p??t??n ylimielisesti, h?nen kasvonsa osoittivat selv?sti, kuinka varma h?n oli vallastaan.
Jo pys?htyi Antti, nojautui tuolin karmiin ja katsoi Agnesia suoraan silmiin. Uteliaana odotin h?nen vastaustaan.
--Te erehdytte. Min? en muuttuisi.
--Ettep? uskalla ly?d? vetoa.
--Mit? se hy?dytt?isi? Minulla ei kumminkaan ole aikaa eik? halua antaantumaan turhanp?iv?isiin koettelemuksiin. Semmoinen lapsellisuus olisi jo yksi askel muuttumiseen.
Siin? oli, tiesinh?n sen!
Eik? Agnes liene tullut hiukan h?milleen, vaikk'ei h?n tahtonut sit? n?ytt??. Tosin h?n nauroi, mutta se tuntui minusta olevan t?ll? kertaa enemm?n tehty? naurua. Sitten h?n ?kki? herkesi totiseksi!
--Mutta kuulkaa!
--Kyll??
--Ent? jos--? Jos te muuttuisitte t??ll? omassa pes?ss?nnekin, t??ll? pikkukaupungin turvallisuudessa. Mit? silloin sanoisitte? Jos te yht'?kki?, kesken tukevia periaatteitanne--her?isitte ja l?yt?isitte itsenne: vallan toisena ihmisen??
Antti myh?ili.
--Mit? joutavia!
--Vannomatta paras. Ihmeit? tapahtuu.
Mit? h?n tarkoitti? Oliko h?nell? jotain mieless?? Minuun alkoi keskustelu tehd? kiusallisen vaikutuksen, otin puheenvuoron, saadakseni sit? k??ntym??n toisaanne.
--Agnes, kuinka sin? oikeastaan viihdyt Pietarissa?
--Erinomaisesti! Siell? on el?m? vapaata, iloista, nautinto-rikasta--
--Mutta eik? my?skin hyvin kevytmielist??
--Mit? se tekee? Kunhan ei ole ik?v??, kuivaa ja ummehtunutta, niinkuin teill? t??ll?. Uh, min? tukehtuisin!
--No, no, kovinpa te--alkoi Antti.
--Etteh?n te tied? el?v?nnek??n. Toista siell? suuressa, avarassa maailmassa, jossa on alituista vaihtelua ja jossa ihmiset ovat hilpeit?, ?lykk?it?, kehittyneit?--ah, min? en tulisi en?? toimeen muualla kuin Pietarissa. Niin, mahdollisesti sent??n my?skin Pariisissa.
--Siell? saat enemm?n nauttia el?m?st?, sen kyll? ymm?rr?n. Mutta Agnes, l?yd?tk? siell? my?skin todellista onnea, mielen rauhaa--?
H?n katseli minua ja hymyili pilkallisesti.
--Pikku Liisi,