Agnes | Page 5

Min? sinne hyv?? kyyti?. N?in Ainon seisovan k?tkyen vieress? ja painelevan h?nen poskeaan sormella.
--Ainoko her?tti Lyylin? kysyin.
--Aino hej?tti, kuului soperteleva vastaus.
--Hyi, kuinka Aino oli tuhma. Nyt ei ?iti pid?k??n Ainoa hyv?n?.
H?n pani suunsa v??r??n ja katsoi silm?t suurina minuun, ett? oliko se nyt t?ytt? totta.
--Niin, miksi Aino her?tti Lyylin? Ei ?iti huoli semmoisesta tyt?st?.
--????--????--
Sen siit? sain! Nyt he parkuivat kaikki kolme t?ytt? kurkkua.
--Hiljaa, olkaa hiljaa! Aino ei saa huutaa, Antti, ?iti antaa vitsaa, ellet herki? itkem?st?. N?hk??s, Lyyli raukka oikein s?ikkyy teid?n kirkumistanne. Voi, elk?? nyt, hyv?t lapset--!
Jo hyr?hdin itsekin itkem??n. Enk? kuullut, ett? etehisen ovi k?vi, en liioin huomannut, ett? salissa joku liikkui. Vasta havahdin, kun komea, hieno nainen seisoi kynnyksell?.
--Agnes!
--Hyv?? iltaa!
Min? pyyhin silmi?ni ja koetin tointua.
--Suo anteeksi, Agnes hyv?. Olen t?ll? haavaa yksin?ni lasten kanssa. Mutta palvelijani tulee tuossa paikassa, tee hyvin ja istu odottamaan sinne saliin pikkuiseksi aikaa.
--Kyll?--el? anna h?irit? itse?si mill??n muotoa.
H?n vet??ntyi takaisin. Lapset olivat ?llistyneet outoa ilmausta ja unhottaneet huutamisensa. Sain sill? tavoin hiukkaisen lomaa.
Katsahdin ymp?rilleni ja kauhistuin. Siin? seisoi Antti mustana porosta ja m?rk?n?, Ainon lelut olivat ymp?ri kammaria ja Lyylin likaiset rievut my?skin esill?, kun en ?sken ehtinyt niit? korjata. Kaiken lis?ksi olivat viel? vet?neet tuolit keskelle lattiata hevosilla ollessaan. Sanalla sanoen, koko huone oli ik?v?ss? ep?j?rjestyksess?, ja lapset sen n?k?isi?! P?iv?n kuluessa olivat Aino ja Lyylikin nuhranneet vaatteensa, vaikka kohta eiv?t olleetkaan semmoisessa siivossa kuin Antti raukka.
Ent? min? itse sitten? Vilkasin sivu mennen peiliin. Kyll? olin korea! Silm?t turvoksissa, otsa hiess?, hiukset hassallaan ja leninki--? Agnesilla tuskin lienee ik?n??n ollut pumpulileninki? p??ll? saati t?nlaista vanhaa, ulospesty?!
Mit? mahtoi h?n ajatella minusta? Ja mit? kodistani ylip??t??n? Siell? h?nell? oli aikaa nyt salissa tarkastella ja ihmetell?. Tietysti h?nen silmi??n loukkasi huonekalujen ja koko asumuksemme yksinkertaisuus, h?n, joka oli tottunut n?kem??n hienon maailman rikkautta ja loistavaa ylellisyytt?.
En ymm?rt?nyt mit? tehd?. Toista tuntia oli palvelijani vasta ollut ulkona, ei h?n sielt? viel? hetik??n palaisi. Lyyli? t?ytyi pit?? syliss?, h?n parahti heti itkem??n, kun koetin laskea pois k?sist?ni. En p??ssyt edes muuttamaan Antille toisia vaatteita.
Ja taaskin he siin? alkoivat marista. Kuiskaamalla koetin heit? viihdytell?.
--Elk??, hyv?t lapset, itkek?, vieras t?ti kuulee. Olkaa kiltti?, ?iti antaa sokuria.
Mieheni oli tosin kiven kovaan kielt?nyt sokurin antamisen, mutta sit?k?s siin? h?diss?ni jouduin ajattelemaan. Olin juuri jakelemassa heille sokuripalasia, kun h?n ky?kin kautta tuli kotiin.
--Joko sin? taas annat heille sokuria? h?n heti alkoi nuhdella.
--Niin--kun itkev?t, sopertelin min? puolustuksekseni.
--Itkev?t? Eik? sit? muulla keinoin voi est???
H?n v??nsi sokurit pois heid?n k?sist??n, mutta, ah voi, mik? el?m? siit? nousi! Kolmi??ninen huuto semmoinen, ett? olisi luullut henke? v?hint?in viet?v?n.
--Hiljaa, hiljaa, hyv?t lapset, voi, Antti, mene sis??n sin? pit?m??n seuraa Agnesille, joka on siell? yksin??n salissa. Antti, etk?s herki?, suuri poika ja Aino samoin, ?iti antaa teille vitsaa, Lyyli kulta, el? itke pienein, el?--mene nyt sis??n, Antti, pian, min? olen ihan hukassa--
N?in puhelin tuskissani ja hyssyttelin Lyyli? k?sivarsillani. Antti seisoi viel? siin?, h?n ei oikein tajunnut.
--Mit?--? Onko Agnes--onko neiti Werther jo tullut.
--On, on,--mene pian. En tied?, mik? minut pelastaa, Marikin on ulkona.
--Ja lapset tuommoisina--? Kuinka taivaan nimess? sin? olet n?in hullusti asettanut?
--Niin, no--mene nyt, Antti kulta, el? kysele.
H?n menikin, mutta n?ytti tyytym?tt?m?lt?. Eih?n t?m? hauskaa ollut minustakaan, k?sivarret olivat katketa raskasta tytt?? hyssytelless?ni ja mieleni oli hirve?sti paha siit?, ett? Agnesin piti sattua juuri t?t? surkeutta n?kem??n. Ei h?n ilmahkaan olisi saanut erinomaisen korkeata k?sityst? el?m?st?ni ja kotioloistani, niinkuin h?n tuntui halveksivan kaikkea porvarillisuutta ja jokap?iv?isyytt?,--mit? sitten nyt! Ja Antin tyytym?t?n katse pani harmini nousemaan kukkuroilleen.
--Katsopa tuonne, Lyyli, katso koiraa kadulla!
--Oliko kenties minun syyni, ettei koti ollut semmoisessa kunnossa, ett? siin? min? hetken? hyv?ns? sopi ottaa hienoja maailman naisia vastaan? Ei pit?isi miehenk??n vaatia mahdottomia vaimoltaan, silloin kuin h?nell? on kolme lasta ja yksi ainoa palvelija. Ei voi kukaan olla salonki-nainen ja lasten hoitaja samalla. Joko toinen, taikka toinen.
--Hiljaa, Antti, el? edes noin pahalla ??nell? kiru.
--Mutta Antin olisi juuri pit?nyt saada tuommoinen hieno ja vaativainen salonki-nukki vaimokseen. Silloin h?n olisi n?hnyt. Kuinkahan kauvan tuota olisi kest?nyt, ennenkuin konkurssi olisi ollut edess?.
N?in yltyiv?t ajatukset p??ss?ni sill? v?lin kuin viihdyttelin pienint? syliss?ni ja koetin sanoilla hillit? toisten huutoa. Ja siihen p??t?kseen tulin, ettei mieheni ollenkaan osannut panna arvoa ty?lleni, viel? v?hemmin, ett? h?n milloinkaan olisi minua auttanut, vaikka olisi kuormani ollut kuinka raskas.
Eik? kuulunut sit? Mariitakaan. Nyt h?n oli jo viipynyt l?hes kaksi tuntia. Hermoni ?rtyiv?t, tunsin niiden levottomuuden aina sormieni p?ihin saakka.
Mit? tehd?--?
?kki? iski p??h?ni neuvo. Olihan minulla hyv? naapuri, rouva Hartman, joka monta kertaa ennenkin oli minua auttanut.
Varoitin viel? viimeiseksi vanhempia lapsia olemaan siivolla ja lupasin tulla heti takaisin. Lyylin vein mukanani.
Antti ?llistyi katsomaan ja herkesi huutamasta. Luuli varmaan minun menev?n vitsaa hakemaan.
Onneksi sattui rouva Hartman olemaan kotona. Kiirein sanoin selitin h?nelle, miss? pulassa olin, ja heti oli h?n valmis tulemaan avukseni.
Nyt olin kuin turvan takana. Rouva Hartman otti Lyylin ja min? p??sin muuttamaan toisia vaatteita Antille sek? ottamaan itsekin juhlapuvun takaisin p??lleni.
Salista kuului kaiken aikaa erinomaisen vilkasta puhetta, ja se minua rauhoitti. Eiv?t ehk? minua niin suuresti