Agnes | Page 4

Minna Canth
kaunis puhe?
H?n kohautti olkap?it??n, kasvoissa ilmeni osaksi s??liv??, osaksi ivallista ylenkatsetta.
--Lapsellista....
--Sin? ehk? et innostu helposti mist??n?
--En. Minusta kaikki semmoinen on vaan pelkk?? naivisuutta.
J?in sanattomaksi. Nuoko minun parhaimmat, pyhimm?t tunteeni--pelkk?? naivisuutta, jolle kehittyneet ihmiset pilkallisesti nauroivat?
K??nsin silm?ni pois. Minua sek? harmitti ett? h?vetti. Vaistomaisesti olisin tahtonut h?nt? vastustaa, mutta se kait oli vaan loukattua itserakkautta. Tiesinh?n entisest??n, ett? Agnes jo koulussakin oli minua etev?mpi ja ?lykk??mpi, mit? sitten nyt, kun h?n oli matkustellut ja vuosikausia oleskellut suuressa maailmassa. Vapaasti oli h?n saanut edisty? ja laajentaa n?k?piiri??n, sill? v?lin kuin min? elelin pikkukaupungin tukehuttavassa ilmassa ja j?in auttamattomasti j?ljelle.
Agnes keskeytti mietteeni.
--Sin? kuulut olevan naimisissa? h?n kysyi.
--Olen.
--Mik? sinun nimesi nyt onkaan? Liisi--?
--Reijola.
--Aivan oikein. Liisi Reijola. Miehesi on--?
--Asijoitsia.
--Niin, niin--olenhan sen kuullut. Min? en ole muuttanut nime?. Olen yh? edelleen Agnes Werther. Noo, sinulla tietysti on lapsiakin. Kuinka monta?
--Kolme.
--Ooh! Poikiako ovat vai tytt?j??
--Kaksi tytt??, yksi poika. Antti on vanhin, h?n on jo t?ytt?nyt nelj? vuotta. Et usko, kuinka h?n on viisas, puhelee ja kyselee ihan kaikkea, ettei saa muuta tehd? kuin selvitt??--
Mieleni kerrassa virkistyi, kun p??sin puhumaan lapsista.
--Anttiko h?nen on nimens?! Miksi juuri Antti?
--Kun se on niin puhtaasti suomalainen nimi. Ja kun miehenikin on Antti.
--Ahaa,--ymm?rr?n, nimi t?ytyy olla ennen kaikkea suomalainen. No, ja tyt?t? Heist? toinen arvatenkin on Kaisu ja toinen Liisu?
--Etp?s nyt arvannut oikein, nauroin min?, vaikka kyll? hoksasin pilkallisuuden h?nen sanoissaan. Vanhempi tytt?ni on Aino ja nuorempi Lyyli. H?n on vasta seitsem?n kuukauden, mutta osaa jo sanoa "is?" ja "?iti"--ei ihan selv??n viel?, vaan sinne p?in kumminkin: "it?", "??t?" siit? tulee--mutta "pullaa" h?n jo lausuu aivan puhtaasti.
Agnes kuunteli kertomustani ja naurahteli.
--Tietysti sin? tulet k?ym??n luonani? kysyin.
--Kyll?.
--Sep? hauskaa. Milloinka sinulle sopii?
--Milloin hyv?ns?. T?n? iltana, vaikka.
--Tervetuloa!
Joku naisk??ri esiintyi lavalla, k??nnyin sit? kuuntelemaan. Mielest?ni he lauloivat erinomaisesti ja min? innostuin paukuttamaan k?si?ni niinkuin muutkin.
--Eiv?tk?s laulaneet mainiosti? kysyin Agnesilta palatessani takaisin h?nen luokseen, sill? huomaamattani olin taaskin v?istynyt muutamia askeleita lavaa kohti.
--Eiv?tk?s laulaneet mainiosti?
--Mainiosti?
H?n kohautti olkap?it??n, nyrpisti kasvojaan ja pudisteli p??t??n.
--Oletko sin? milloinkaan kuullut edes keskinkertaista laulua, koska tuota pid?t mainiona?
--Niin, vaan--, noloudessani en oikein tiennyt mit? sanoa--lauloivathan ne mielest?ni puhtaasti ja reippaasti.
--Min? puolestani en voi nauttia muusta kuin hienosta, musikaalisesta laulusta. Tuommoiset karkeat, harjaantumattomat ??net oikein viilt?v?t korviani.
Mit?p?s osasin siihen vastata? Minua loukkasi tosin h?nen kylm? v?linpit?m?tt?myytens? ja se halveksiva tapa, jolla h?n kaikkea arvosteli. Mutta toiselta puolen arvelin, ett? siihen ehk? oli luonnollinen syy. H?n oli tottunut n?kem??n ja kuulemaan niin paljon parempaa, ettei mik??n t??ll? kest?nyt vertailua. Saattoipa h?nell? silti olla rakkautta is?nmaahan ja kansalaisiinsa, mit? varten h?n t?nne muuten olisi tullut?
Herrat, joiden kanssa Agnesin ensin n?in keskustelevan, olivat j??neet loitommaksi, luultavasti siin? tarkoituksessa, ett? rauhassa saisimme puhella. Mutta min? ymm?rsin, ett? he ik?v?ll? odottivat, milloin taaskin p??sisiv?t h?nen seuraansa. Sanoin sen vuoksi j??hyv?iset, varsinkin kun minulla muutenkin oli jo aika l?hte? kotiin. Neuvoin asuntoni ja vakuutin viel? viimeiseksi, ettei h?n vaan unohtaisi lupaustaan.

III
Kotiin tultua oli palvelijallani jo aika kiire p?iv?llist? valmistamaan. Sieppasin pois juhlapuvun p??lt?ni ja laitoin itseni jokap?iv?iseen asuun, ennenkuin otin lapset huostaani. Ehdinh?n viel? muuttaa sitten illaksi, arvelin, sill? t?ss? v?h?n haalistuneessa, vanhassa pumpulileningiss?ni en toki olisi tahtonut Agnesille n?ytt??nty?.
Iltap?iv?ll? oli Marin vuoro menn? juhlaan. Toivoin, ett? h?n sielt? kyll? joutuisi takaisin ennen Agnesin tuloa. Mutta siin? meni aikaa, ennenkuin h?n oli saanut ruuat korjatuiksi, astiat pestyiksi, ky?kin lakaistuksi ja itsens? viimein puetuksi. Katsoin kelloa v?h?n v?li? ja aloin jo tuskastua, sill? pelk?sin, ett? h?nelt? t?ll? tavoin menisi koko ilta kent?ll? ja mik? minut sitten pelastaisi? Agnes tietystikin vallan kauhistuisi, jos n?kisi minut n?in sidottuna.
Viimein Mari sitten kumminkin p??si l?htem??n ja min? j?in yksin kotiin lasten kanssa. Sain vaalia kaikkia kolmea yht? haavaa, mutta sit? olin tehnyt monasti ennenkin. En siis ollut siit? mill?nik??n, vaikka Lyyli oikein koetteli k?rsiv?llisyytt?ni ?reydell??n.
En ymm?rt?nyt, mik? lasta vaivasi, ei h?nelle kelvannut leikkikalut, ei h?n v?litt?nyt kuvakirjoista, ei ruuasta, ei mist??n. KanniskeIin h?nt? ymp?ri huoneesta huoneesen, vein ikkunaan, n?ytin hevosia kadulla ja koetin viihdytell? jos jollakin tavalla. Ei apua, h?n vaan juonitteli.
P??lle p??tteeksi toisetkin siell? riiteliv?t kesken??n ja olivat pian aika kahakassa. Antti oli ry?st?nyt Ainolta pienen tiukukellon, eik? tahtonut mill??n antaa sit? pois. Min? sen otin v?kisten h?nen k?dest??n, vaan siit? h?n parkumaan ja Lyyli taas s?ik?hdyksest? alkoi huutaa kahta kauheammin. Ty?nsin Antin ky?kkiin ja suljin oven. Enk? ollut kuulevinani, vaikka h?n siell? ?yski ja potki lattiata kiukuissaan.
Minulla olikin t?ysi ty? Lyylin kanssa, ennenkuin vihdoin sain h?net nukkumaan. Varoittelin Ainoa, ettei h?n kilistelisi tiukuaan ja menin sitten katsomaan, mit? poika toimitteli ky?kiss?, sill? h?n oli herennyt siell? yht?kki? ep?ilt?v?n hiljaiseksi.
Ja enk?s arvannut! Pahan teossa h?n tietysti oli. L??r?ili vesikorvossa parastaikaa, oli kantanut sinne uunista poroja ja kastellut ja liannut sek? vaatteensa ett? k?tens? ja silm?ns? sen siivoisiksi, ett? oikein hirvitti katsoa. Jouduin ep?toivoon ja harmistuin samalla. Olihan Antti jo iso poika, nelj? vuotta t?ytt?nyt, ei tuo ollut muuta kuin ilkeytt? ja vallattomuutta h?nelt?. Otin poikaa tukasta, mutta siit?k?s h?n parahti huutamaan, niin ett? korvat olivat haljeta. Ja samaan h?t??n kuulin jo Lyylinkin ??nen viereisest? huoneesta.
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 24
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.