Agnes | Page 3

loppunut kouluissa, kes?loma alkoi. Silloin vietettiin kaupungissamme suurenmoista laulujuhlaa, johon kokoontui lauluja soittokuntia l?helt? ja kaukaa sek? muita ihmisi? lukuisat m??r?t joka haaralta maata.
Min?kin koetin ottaa siihen osaa niin paljon kuin suinkin voin. Vuorottelin palvelijani kanssa, sill? toisen meist? kumminkin t?ytyi aina olla kotona lasten luona. T?ytyip? v?list? molempienkin.
My?h?senlaiseen p??sin juhlan ensimm?isen? p?iv?n? kent?lle, jossa laulu- ja soitto-ohjelma jo oli alkanut. Liehuvat liput, viheri?t k?ynn?kset ja kirjavat kukat, joilla kartanotkin olivat koristetut, saivat jo tiell? kaikki pienet, kotoiset arkihuolet haihtumaan mielest?ni. Ja mit? enemm?n laulukentt?? l?henin, sit? valtavampi oli juhlan vaikutus. Mahtavat s?velet kaikuivat kauvas vastaani. Ilma oli mit? herttaisin, aurinko paistoi kirkkaasti, j?rvi kimalteli, puut olivat t?ydess? lehdess? ja pilvet?n taivas kaareutui tumman sinisen? yl?s korkeuteen. Juhlapukuisia ihmisi? riensi ohitseni; he olivat my?h?styneet samoin kuin min?.
Torvisoiton s?estyksell? laulettiin parastaikaa "Jumal' on linnam'", kun saavuin paikalle. Avara musiikkilava vastaisella puolella kentt?? oli t?p?t?ynn??n laulu- ja soittokuntien j?seni?, jotka kaikki olivat yhtyneet yleiseen, suureen k??riin. Voimakas ??nivirta aaltoili yli ??rett?m?n ihmispaljouden. Min? pys?hdyin kuuntelemaan, ja syd?mmeni nousi tulvilleen hartaita juhlatunteita. Yleinen kansallinen innostus valtasi minut niinkuin muutkin.
Virren loputtua tuli loma-aika. Laulajat ja soittajat astuivat lavalta alas ja yleis?ss? ilmestyi v?h?n liikett?, vaikka useimmat j?iv?t istumaan paikoilleen.
Katselin ymp?rilleni, vaan en n?hnyt ainoatakaan tuttua. Outoja kasvoja vaan kaikkialla.
Silm?ni luistivat parvesta toiseen, mutta kiintyiv?t vihdoin er??sen naiseen, joka seisoi syrj?ss?, hiukan loitompana, pari, kolme herraa ymp?rill??n, n?ht?v?sti h?nen ihailijoitaan.
H?n ehdottomasti eroittui kaikista muista, sek? n?k?ns?, ryhtins? ett? pukunsa puolesta. Lumivalkoinen beduini riippui hartioilta alas helmoihin saakka, lainehtien vapaasti ja somasti ymp?ri vartaloa, jonka komeutta se ainoastaan verhosi, ei peitt?nyt. Tuo keve?, sirotekoinen hattu pitkine, taaksep?in antaantuvine t?yht?ineen istui huolettomasti p??ss? ja alta puikehtelivat tummat kiharat aivan kuin sattumalta esiin. Stiilinen h?n oli kiireest? kantap??h?n, seisoessaan siin? suorana ja arvokkaana. Mutta samalla ilmestyi tuossa tavassa, jolla h?n kallisti p??t??n taakse, noissa kohotetuissa olkap?iss? ja koko h?nen asennossaan suurta itsetietoista ylimielisyytt? ja ylpeytt?. En voinut olla h?nt? ihmettelem?tt? ja ihailematta. Olivathan muutkin naiset panneet parasta p??llens? t?ksi p?iv?ksi, mutta heist? liian selv??n n?kyi, ett? olivat harvinaispuvussa ja tunsivat itsens? siin? hiukan vieraiksi. H?n siihen sijaan kantoi aistikasta ja hienoa pukuaan semmoisella tottumuksella ja huolettomuudella, ett? heti huomasi kuinka kotiutunut h?n siin? oli.
--Kukahan lienee tuo nainen? Onko h?n suomalainen? kysyin itselt?ni.
Ja siihen johtop??t?kseen tulin, ett? jos h?n olikin suomalainen, niin ei h?n ainakaan ollut meik?l?isi?, keskis??dyn naisia, vaan luultavasti sitten joku ylh?isimmist? piireist?, joka sen ohessa paljon oli oleskellut ulkomailla suurissa maailman kaupungeissa. Mutta kuinka oli h?n eksynyt t?nne? Eiv?th?n senlaiset tavallisesti ota osaa meid?n kansallisiin juhliimme. Mitenk? ja mist? syyst? on t?m? antanut itsens? niin alas? Vai olisiko h?n jonkun ihmeen kautta tullut toisenlaiseksi mielenlaadultaan kuin muut h?nen vertaisensa?
Koetin lukea vastausta kysymyksiini h?nen kasvoistaan, vaan en p??ssyt selville. H?n nauroi ja puheli, ei n?ytt?nyt suuresti v?litt?v?n laulusta, joka taaskin oli alkanut.
?lysin, ett? minunkin huomioni tahtoi k??nty? h?neen niin, etten oikein tarkasti voinut ohjelmaa seurata. Koetin katsoa muuanne ja v?istyin l?hemm?ksi lavaa, kuuntelemaan juhlapuhetta. Se oli l?mmin, is?nmaallinen ja innostuttava. Eip? aikaakaan, niin ?skeinen kaunottareni jo t?ydellisesti haihtui mielest?ni. Olin pelkk?n? korvana ja puheen loputtua yhdyin kaikesta voimastani yleis?n kaikuvaan "el?k??n" huutoon is?nmaalle. Enk? liene n?ytt?nyt hiukan koomilliselta, sill? min? viuhdoin k?sivarsillani ja huusin mukaan niin paljon kuin jaksoin, en muistanut ensink??n, ettei se ollut naisellista eik? esteetillist?. Veri oli noussut minulla aina otsaan saakka ja ??neni sortunut k?he?ksi, kun yhdeks?s ja viimeinen "el?k??n" oli kajahtanut.
Kuulin samassa, kuinka joku selk?ni takana lausui nime?ni.
K??nnyin p?in ja olin v?h?ll? py?rty? h?mm?styksest?. Siin?h?n tuo komea, outo nainen nyt seisoikin ja katseli hymyillen minua s?ik?htynytt? poloista.
--Tunnetko minua, Liisi?
Otin askeleen tai pari taaksep?in.
--En ikip?ivin? min? sinua tunne--arvelin mieless?ni.
Mutta samalla minulle selveni.
--Agnes!
H?n ojensi k?tens? ja min? tartuin siihen iloisella riemulla, vaikka ujous heti kohta alkoi vaivata.
H?n oli niin ylev?, niin arvokas ja hieno, min? taas kuin mik?h?n tallukka h?nen rinnallaan. Ei viel? ikip?ivin? ollut oma mit?tt?myyteni niin silmiin pist?v? ja niin kiusallinen kuin sill? hetkell?. Olisinpa melkein suonut olleeni tuhansien virstojen p??ss?.
Koetin rohkaista mielt?ni.
--Sep? kovasti hauskaa.... En yritt?nyt tuntea.... Milloin sin? olet tullut?
Kuinka h?n mahtaa pit?? minua tyhm?n kankeana ja p?ll?m?isen?, ajattelin sen ohessa itsekseni.
Eik? h?n sitten edes puhunut, ei vastannut kysymykseenik??n hymyili vaan ja katseli.
--Sin? varmaan heti tunsit minut? sanoin viel? puheen jatkoksi.
--Heti, h?n vastasi, heti, kun vaan n?in.
Mit? ihmett? h?n niin hymyili? Vai oliko se h?nen tapansa? Aloin tuntea itseni yh? enemm?n vaivaantuneeksi, mutta en tahtonut antaa h?nen sit? huomata.
--Tiesit kai minun t??ll? asuvan. Helppohan oli silloin tuntea.
--Olisin tuntenut sinut miss? hyv?ns?, varsinkin, jos olisin n?hnyt sinut noin innoissasi kuin ?sken.
--Niin ... vai niin.... Olin hirve?sti h?mill?ni, sill? nyt ymm?rsin jo, miksi h?n oli naurussa suin.
--Sin? olet sama, aivan sama Liisi, kuin ennenkin.
--Niin--tietysti sama--miksik?s olisin muuttunut? sopertelin siin? puolustuksekseni.
--Koulussakaan ei kukaan joutunut juhlatiloissa niin haltioihinsa kuin sin?.
Min? loin silm?ni h?neen ja ??neni oli hiukan varmempi entisest??n kun kysyin:
--Etk? sin?, Agnes, sitten ollenkaan innostunut ?sken?
--Innostunut? Mist??
--Rakkaudesta is?nmaahan.
--Jonkako her?tti tuo puhe?
H?n nauroi ??neen.
--Ei, min? en todella innostunut siit?, en v?h??k??n.
--Mutta olihan se erinomaisen