Agnes | Page 2

nousseet arvossa, sen selv??n n?ki heid?n kasvoistaan.
Agnes istui syrjemp?n?, kuunteli ja oli ??neti. Silm?ni osuivat h?neen. H?n k??nsi verkalleen p??ns? pois, mutta min? kumminkin vilaukselta sain kiinni h?nen katseestaan. Ja siin? minulle kylliksi. Se oli kuin kylm?? vett? niskaani.
En kerskaillut en?? enk? nauranut. H?peiss?ni vet??nnyin parvesta loitommalle ja k?vin istumaan. Agnes paheksui tekoamme--! Ja nyt min?kin heti ymm?rsin, kuinka per?ti typer?sti olimme k?ytt?ytyneet. Aivan kuin vallattomat poikanulikat. Oliko koskaan n?hty tai kuultu tytt?jen tuolla tavalla ajelevan puukuormien p??ll?? Agnes ei mill??n ehdolla olisi sit? tehnyt. Miksi olimme niin hurjia, miksi emme ajatelleet paremmin! Nyt ehk? koko koulu joutui huonoon maineesen meid?n t?htemme. Tunsin itseni kovin onnettomaksi.
Fanny siell? yh? kehasteli ja tyt?t yh? ihmetteliv?t. Se alkoi minua vaivata, oikein leikkasi korvia heid?n ilonsa.
Agnes selaili kirjaansa, h?n ei viitsinyt en?? kuunnella. Kuinkahan olimmekaan alentuneet h?nen silmiss??n! Minua ihan jo itketti.
En uskaltanut menn? Agnesia l?hellek??n. H?n n?ytti niin vakavalta. Voisiko h?n koskaan unhottaa t?m?n tapauksen? Vai pit?isik? h?n minusta nyt kaiken ik?ns? huonon ajatuksen? Se pelko minua vaivasi kuin painajainen pitk?t ajat viel? j?lkeenkinp?in.
En uskaltanut ottaa asiasta tarkempaa selkoa, sill? min? aina kovasti ujostelin Agnesia; en milloinkaan voinut puhutella h?nt? vapaasti ja avonaisesti niinkuin muita toveria, pysyttelin mieluummin v?h?n loitompana, tai, jos l?helle satuin niin vaikenin. Eik? meist? kukaan saanut ylpeill? siit?, ett? olisi p??ssyt Agnesin erityiseksi yst?v?ksi, semmoiseksi, jolle h?n syd?mmens? salaisuudet olisi uskonut. Lieneek? niit? Agnesilla ollutkaan. Meill? muilla oli jokaisella lemmikkins?, toisilla oli ollut jo useitakin; mutta Agnes ei semmoisista milloinkaan puhunut. Moni lyseolainen oli pakahtua rakkaudesta h?neen, sen kyll? tiesimme, vaan ei heist? kukaan saanut pienint?k??n suosion merkki?. Eiv?tk? he liioin rohjenneet l?hesty?, kaukaa vaan ihailivat ja tuskinpa otti Agnes heid?n tunteitaan ollenkaan huomioon.
--Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti kesken?mme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? L?ytyyk? yht? ainoata miest?, joka olisi kyllin arvokas h?nelle?
Me puolestamme sit? suuresti ep?ilimme. Sill? h?nen vertaistaan ei voinut olla koko maailmassa, ei miest? eik? naista.
Se kuva, joka Agnesista n?ilt? ajoilta j?i mieleeni, on viel? nytkin niin t?ydellinen, etten siin? pienint?k??n virhett? tai puutetta n?e. Usein sanon itselleni: se on vaan siit? syyst?, ett? katselin h?nt? viisitoista vuotiaan kritiikitt?mill? silmill?, nyt jos saisin h?net semmoisena uudelleen eteeni, niin k?sitt?isin h?net ehk? vallan toisella tavalla.
Mutta sitten muistan taas, ett? emmeh?n me nuoret yksin h?nt? n?in rajattomasti ihailleet, opettajat ja opettajattaret tekiv?t sit? varmaan yht? suuressa m??r?ss?. Eiv?t he tosin meille mit??n sanoneet, mutta n?immeh?n sen selv?sti kaikesta, heid?n silmist??n ja koko olennostaan, kun he h?nt? puhuttelivat, jopa siit? ??nest?kin, jolla h?nen nimens? lausuivat tunnilla kysymyst? tehdess?.
Paria vuotta ennen meit? h?n erosi koulusta, jatkaakseen opintojaan Helsingiss?. Muutamia kirjeit? saimme h?nelt? ensimm?isen? vuonna, toisena emme en?? ainoatakaan. Emmek? sit? ihmetelleet. Mit?p? h?n meit? muistelisi, v?h?p?t?isi? tytt?hepakoita, taikka meid?n pient?, mit?t?nt? kouluamme. Helsingiss? h?n oli tullut kehittyneempiin oloihin ja intelligentimpiin piireihin, joihin h?n paremmin soveltui. Hyvin h?n siell? viihtyi niin h?n oli meille kirjoittanut. Ja olihan se luonnollista. Ei h?n meit? kaivannut, eik? sopinut meid?n sit? paheksia....
Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mit??n. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, t?nne. Muutamia harvoja oli en?? j?ljell? entisess? koulukaupungissa.
Kerran meit? kumminkin viel? kokoontui yhteen suuri joukko. Se oli silloin, kun min? olin morsiamena ja vietin h?it?. Fannykin oli tullut aina Helsingist? saakka, jossa h?n siihen aikaan oleskeli. Ja h?n se tiesi kertoa Agnesista.
--Oletteko kuulleet jotain eriskummallisen merkillist? Agnesista? h?n kysyi kesken kaikkea, entisist? kouluseikoista puhellessamme.
--Mit?, sano, mit??
--H?n on mennyt Pietariin, er??lle ??rett?m?n rikkaalle ruhtinattarelle seuranaiseksi.
--Agnes!? Agnes Pietariin, seuranaiseksi? Eih?n toki! Seuranaiseksi!
--Niin, mutta ajatelkaa, ruhtinattarelle, seh?n on jotain vallan toista, kuin muu tavallinen seuranainen.
--Jos kohta! Seuranainen kumminkin ja sitten viel?--Pietarissa.
--Kuinka te olette typeri? ja pikkumaisia, nuhteli meit? Fanny. Viitsink? kertoakaan enemp??, koska ette n?y ymm?rt?v?n mit??n.
--Kerro nyt sent??n.
--No, kuulkaahan sitten. Ruhtinatar on vienyt h?net mukanaan kaikkiin Pietarin hienoimpiin ja ylh?isimpiin piireihin, yksin hoviinkin. Agnes on kirjoittanut sielt?, ett? h?n on kuin huumeessa, rient?? yhdest? huvista toiseen, tuskin enn?tt?? selvit? v?lill?. H?nelle kun se kaikki viel? on niin outoa, t?ydellist? satumaailmaa.
Nyt j?imme sanattomiksi.
--Te tietysti ette voi kuvaillakaan semmoista suuren maailman el?m???
--Emmeh?n me oikein voineet, t?ytyi se my?nt??.
--Tanssiaisia, niin komeita, ettette semmoisia ole unissakaan n?hneet, oopperoita, balettia, teaatteria, konserttia, loistavia pukuja, hienointa salonki-el?m?? ja niin poisp?in.
Me kuuntelimme ja ihmettelimme.
--Mutta tyydytt??k?h?n se Agnesia ajan pitk??n, kysyin vihdoin min? hiukan ep?illen.
--Josko se tyydytt??? Mik? sitten tyydytt?isi? Tietysti se tyydytt??. No, ja t?ytyyh?n my?nt??, ett? Agnes olikin kuin luotu suureen maailmaan. Siell? h?n tulee her?tt?m??n huomiota. Ettek? usko?
Uskoimmehan me. Ja varmat olimme siit?, ett? h?neen kaikki ylh?iset herrat, paronit, kreivit, ruhtinaat ja muut semmoiset hurjasti rakastuisivat.
Mutta h?n, Agnes itse? Kehenk? h?n rakastuisi?
Niin, kehen Agnes rakastuisi ja kenen omaksi h?n tulisi? Siin? kysymys, johon emme vastausta saaneet.

II
Viisi vuotta olin ollut naimisissa. Minulla oli kolme pient? lasta, niiden hoidossa kului aikani, etten maailmasta juuri mit??n tiet?nyt. Entisi? koulutoveria en h?itteni j?lkeen en?? ollut tavannut. Monasti heit? itsekseni muistelin ja ajattelin, ett? pit?isip? joskus kirjoittaa edes Fannylle, h?nelt? ehk? saisi tiet?? jotain toisistakin. Mutta se j?i j??mist??n, en tullut kirjoittaneeksi.
Lukuvuosi oli