Abdallah eli nelilehtinen apila | Page 5

mitäpä erämaan nainen tästä huoli? Eikö
ollut hän samaa maitoa imettänyt heille kummallekin? Kenties hän

myös, tosi äitin tavalla, salaa tunsi tykönään suuremman lemmen siihen
lapseen, joka hänen lempeänsä enimmin tarvitsi.
Kasvaessaan osoitti Abdallah pian, että hän oli perinyt kansakuntansa
kaikki jalot omaisuudet. Nähdessäs hänet egyptiläisen rinnalla, olisit
luullut hänen jo tuntevan itseään herraksi teltissä ja isoilevan
oikeudestaan saada vieraanvaraisuutta harjoittaa. Vaikka vaan kuutta
kuukautta vanhempi Omaria, hän oli tekeytynyt veljensä holhojaksi ja
suojelijaksi; hänen suurin ilonsa oli saada huvitella häntä, auttaa ja
puolustaa häntä. Kaikissa leikeissä, kaikissa juhlatiloissa piti pienellä
kauppiaalla olla ensimmäinen sija, ja jos jostain asiasta jankka nousi,
oli Abdallah aina, ja hän yksinään se joka, sukkela, vahva ja rohkea
kuin erämaan poika ainakin, tappeli heidän kummankin puolesta.
Omar salli mielellään Abdallahin olla häntä etevämpi arvossa, niinkuin
hän myös oli jo käsittänyt kaiken sen hyödyn mikä hänellä tulis
olemaan harkitsemattomasta rakkaudesta. Vitkallinen kuin
kaupunkilainen ainakin, hän harvoin liikkui teltistä ulos; beduiini
(erämaalainen) juoksenteli hevosten jaloissa, painiskeli nuorten varsain
kanssa ja kiipeili kameelien selkään tarvitsematta pakoittaa heitä
polvilleen rupeamaan, sillä aikaa kun egyptiläinen, istuen jalat ristissä
matolla, kulutti suuren osan päivää nukkumalla. Tämä halveksi noita
meluisia huvituksia, jotka olivat Abdallahin ihastus. Jos hän oli
leikkimässä muiden lasten kanssa, hän vaan tahtoi olla kauppias
olevinaan: Mansurin pojalla oli merkillinen taito vaihtaa daadelia
sitruunaan, sitruunaa apelsiiniin, apelsiinia korallipalaseen taikka
muuhun koristukseen. Kymmenvuotiaana oli Omar jo keksinyt että
hyödyllisin keino käyttää rukousnauhaa oli sen käyttäminen
luvunlasku-koneeksi. Muuten hän ei millään muotoa ollut mikään
kiittämätön olento; hän rakasti veljeään tavallansa. Tuhansilla
hyväilemisillä otti hän vastaan Abdallahta, joka tuskin koskaan tuli
kotiin tuomatta muassaan banaaneja, granaatteja, aprikooseja taikka
muita hedelmiä, joita oli saanut lähiseudun naisilta, joiden tykönä hän,
armaan ja vilkkaan luonteensa tähden, oli erinomainen lemmikki.
Hellyyden osoituksillaan arvasi Omar aina saada hänet tarjoamaan mitä
hänen mielensä milloinkin teki, mutta hänen tyytyväisyytensä
sukkeluuteensa ei ollut suurempi kuin veljen ilo oli siitä että näin sai

itseltään ryöstättää sille jota hän rakasti. Itsekukin meistä syntyy
yhdessä onnensa kanssa, jota hän kantaa kaulassaan kuin raskaita
vitjoja, jotka häntä muassaan vievät. Leijonan imettämä kettu pysyy
aina kettuna, ja kauppiaan pojasta ei saada ikänä beduiinia.
Kun Abdallah oli täyttänyt kymmenen vuotta, hänen kasvatuksensa oli,
Haliman huolenpidosta, loppuun saatettuna: hän tiesi kaikki mitä
Beni-Ameurin tulee tietää. Jussufin poika tiesi luetella sukunsa ja
heimokuntansa sukutaulun; hän tiesi kaikki hevosten syntyperät, nimet,
liikanimet, karvan ja merkit; hän osasi tähdistä sanoa mikä tunti
milloinkin yöllä oli, samoin kuin varjo sanoi hänelle päivän tunnit. Ei
kukaan osannut paremmin kuin hän saada kameeleja polvilleen
rupeamaan, ei kukaan laulanut heille maireellisemmalla äänellä noita
surumielisiä lauluja jotka lyhyentävät heidän matkaansa ja kivottavat
heitä, helteestä ja väsymyksestä huolimatta, jouduttamaan kulkuansa.
Hän oli jo oppinut pyssyäkin käsittelemään ja hoiti miekkaa ja keihästä
kuin jos jo olis ollut kymmenellä karavaanimatkalla. Ilokyyneliä
vuodattaen Halima katselikin tätä nuorta miehuutta. Hän tunsi hänensä
uljaaksi synnyttämästään miehen, ja iloiseksi näkemästään että lapsesta
jota hän oli helmassaan kantanut kerta oli tuleva hänen kansansa kunnia
ja hänen heimokuntansa rakkaus.
Halima oli oikea mosleminainen. Hän tiesi että viisaus, voima ja
lohdutus ovat etsittävät Jumalalta yksistänsä. Lapset olivat parahiksi
täyttäneet seitsemän vuotta kun hän jo opetti heidät toimittamaan
heidän viisi jokapäiväistä rukoustaan ja pesuansa. Aamulla kun himeä
siinne valaisi itäistä taivaanrantaa, keskipäivällä kun aurinko paistoi
ylinnä taivaalla, iltapäivällä kun varjot alkoivat pidentyä, illalla kun
aurinko meni mailleen ilmanrannalla, yöllä kun pimeys peitti
maanpiiriä, levittivät Omar ja Abdallah rukousvaippansa maahan ja
lukivat, Mekkaan päin kääntyneinä, nuot pyhät, kaiken heidän
uskontonsa sisältävät sanat: "Ei ole muuta Jumalata kuin Jumala, ja
Muhamed on hänen profeetansa." Rukouksen jälkeen oli Haliman tapa
kertoa lapsille Aisha'n opetuksia -- opetuksia jotka hän oli ottanut
ohjeeksi kaikessa elämässään.
-- Sieluni lapset, sanoi hän heille, kuulkaat mitä Aisha, profeetan

korkeasti rakastettu puoliso, se verraton neitsy, oikeauskoisten äiti,
vastasi eräälle moslemille, joka pyysi neuvoa häneltä. Kätkekäät visusti
nämät pyhät sanat; ne ovat profeetan oma testamentti ja totuuden
helmi:
"Tunnustakaat ettei ole useampaa kuin yksi ainoa Jumala, pysykäät
lujina uskonnossanne, valistakaat ymmärrystänne, hillitkäät kielenne,
alaspainakaat vihanne, kavahtakaat tekemästä sitä mikä paha on,
pitäkäät seuraa hyväin kanssa, peittäkäät lähimmäisenne vikoja,
lohduttakaat köyhiä almuillanne ja odottakaat ijankaikkisuutta
palkaksenne."
Näin nämät kasvatettiin, molemmat samalla rakkaudella suosittuina, ja
niin hellällä ja kumpaakin kohtaan yhtäläisellä rakkaudella, etteivät
olleet aavistaneetkaan että olivat eri-verellisiä. Muuanna päivänä astui
kumminkin telttiin vanhus, joka kantoi kädessään valkeaksi maalattua
puutaulua, jolle kauniita mustia kirjaimia oli maalattu. Tämä sheiki[10]
nautti suurta arvoa heimokunnassaan; hokuna oli että hän
nuoruudessaan oli harjoittanut oppia Kairon loistavassa moskeassa
El-Azhar'issa, tässä valonlähteessä joka on oikeauskoisten ylpeys ja
uskottomain tuska. Hän oli niin oppinut että osasi koraania lukea ja
ruokokynällä kirjoittaa Jumalan yhdeksänkymmentä nimeä ja koko
Fattah'in.[11] Beduinin suureksi ihmeeksi omisti ukko, hiljaa
puheltuaan Haliman kanssa, joka pisti kukkaron hänen käteensä,
huomionsa vaan Mansurin pojalle. Hän taputti tätä päälaelle isällisellä
hellyydellä, asetti hänet vierelleen istumaan, pani taulun hänen käsiinsä
ja antoi hänen, näytettyään kuinka hänen tuli päätään ja ruumistaan
heiluttaa muistoa helpoittaaksensa, laulaen kertoa koko kirjaimiston.
Omar halustui niin