Abdallah eli nelilehtinen apila | Page 4

sanoja mumisten, kuljetti valoa lapsen
otsan ylitse ja heittäysi useita kertoja polvilleen huoneen joka neljään
nurkkaan, pelvosta ja tuskasta vapisevan Mansurin häntä alinomaa
seuratessa.
Suoritettuaan kaikki nämät seremoniat, jotka tuntuivat kauppiaasta
jokseenkin ikävältä, velho asetti lampun penkille seinän viereen, otti
sitten tyhjenemättömästä vyöstään vähäisen rasian, josta otti
hyppysellisen mustaa pulveria, jonka nakkasi valkeanliekkiin. Heti

täyttyi koko huone mustalla savulla, joka näytti tulevan seinästä, ja
tämän savun keskellä luuli Mansur näkevänsä jonkun afrit'in[9]
perkeleelliset kasvonmurteet ja liekitsevät silmät. Dervishi tarttui häntä
kiivaasti käsivarteen, ja molemmat heittäysivät matolle, painaen kädet
silmäinsä eteen.
-- Puhu, sanoi dervishi läähättävällä äänellä, puhu, mutta älä katso ylös,
niin totta kuin henkesi pitää tahdot. Kolme asiata saatat sinulles
toivottaa. Eblis on tullut, ja Eblis on kuuleva rukouksesi.
-- Soisin pojastani tulevan rikkaan kaikeksi elinajakseen.
-- Myönnetään, vastasi hautamainen ääni, joka tuntui tulevan huoneen
kaukaisimmasta perästä, vaikka Mansur oli nähnyt hahmun ihan
silmäinsä edessä.
-- Vielä soisin, jatkoi egyptiläinen, että pojallani aina olis hyvä terveys,
sillä mitäpä on rikkaudesta ilman terveyttä!
-- Myönnetään, vastasi ääni.
Nyt seurasi hetkisen äänettömyys. Mansur ei oikein tiennyt mikä hänen
kolmas pyyntönsä tulis olemaan. Pyydänkö hänelle hyvää päätä?
ajatteli hän. En pyydä, hän on minun poikani ja hänestä tulee yhtä
viekas kuin minäkin olen. Yhtäkkiä johtui hänellä dervishin ennustus
muistiin. Koska hänen paras ystävänsä on hänelle vaarallinen, sanoi
hän itsekseen, hänellä on vaan yksi keino pelastukseen, ja se on ettei
hän rakasta ketään eikä huoli kenestään muusta kuin itsestänsä.
Ilmankin ihminen vaan häiritsee elämänsä nautintoa pitämällä muista
murhetta, ja jos teemme ihmisille hyvää, saamme vaan
kiittämättömyyttä palkaksi.
-- Soisinpa, sanoi hän lopuksi, että pojastani tulisi oikein itsekäs
ihminen.
-- Myönnetään, vastasi hirveä kiljahus.
Tuo kiljahus pani egyptiläisen semmoiseen kauhistukseen, että hän

pysyi samassa asennossa järkähtämättömänä, kunnes ennustaja nykäisi
häntä takista ja käski hänen nousta ylös.
Samassa hulmahti tulta lampusta ja koko huone näytti olevan
ilmivalkeassa. Varomattomuudestaan säikähtynyt Mansur syöksähti
ovesta ulos, nähdäkseen oliko hän enää hengissäkään ja oliko kaikki
hänen kartanossaan vielä entisellään.
Sillä aikaa kun dervishi, mielenmaltilla miehen jonka tottumus on
terästyttänyt pelkoa vastaan, otti kaapua ja varvikkaita päällensä, juoksi
eräs nainen lasten kehdolle. Se oli Halima, joka kaiken ajan minkä
lumousnäytelmä oli kestänyt oli seisonut juuri oven takana. Mansurin
äkkipikainen hyökkääminen huoneesta ulos oli vielä enemmin
säikähyttänyt häntä; hänen silmänsä olivat levottomat, ja tuskin oli hän
ennättänyt kätkyen vierelle kun hän kasteli sormensa ja kuljetteli sitä
lasten otsain päällitse, mumisten joitakin loihtusanoja taikausta ja
noituutta vastaan. Dervishin maltillinen ja kunnioitusta vaikuttava
katsanto asetti kumminkin kohta hänen levottomuutensa. Hän oli
pahoillaan siitä että oli pitänyt epäluuloja noin hurskaasta miehestä,
jonka kasvoissa pyhyyden tyyneys kuvastui. Hän meni kunnioittavasti
esille ja suuteli hänen kaapunsa lievettä.
-- Pyhä mies, sanoi nainen, poikani on isätön lapsi ja minä olen köyhä
nainen; minulla ei ole muuta tarjota sinulle kuin kiitollisuuteni, mutta --
--
-- Et tarvitsekaan enempää sanoa, huudahti tähtein-ennustaja; minä
tiedän edeltäkäsin mitä aiot anoa. Sinä tahdot että pojastasi tulis rikas,
eikös niin? Mutta siihen et tarvitsekaan minun apuani. Laita poikasi
kauppiaaksi ja anna hänen varastaa yhtä viekkaasti kuin Mansur vanhus
on sitä tehnyt; laita hänet bashibutsuk'iksi ja anna hänen rosvota
veljiänsä; laita hänet dervishiksi ja anna hänen imarrella ja valhetella.
Kaikki paheet vievät rikkauteen kun vaan ovat ahneuteen, rumimpaan
niistä kaikista, yhdistettyinä. Siinä on sinulle elämän salaisuus. Jää
hyvästi!
-- Sitäpä en haluakaan, huudahti hämmästynyt erämaan nainen; se on
sinulta väärin tehty että noin pilkkaat minua. Pojastani pitää tulla

rehellinen mies, niinkuin hänen isänsä oli; mitä pyydän on se, että
hänestä tulis onnellinen täällä alhaalla.
-- Siveellinen ja onnellinen! sanoi dervishi kummasti nauraen, ja
minultako sitä pyydät? Nais-parka, nelilehtistäpä apilaa nyt pyydätkin;
aina Aatamin ajasta asti ei ole kenkään sitä nähnyt. Hakekoon poikasi
sitä, ja jos löytää, ole silloin vakuutettu ettei häneltä mitään tule
puuttumaan.
-- Nelilehtinen apila! Mikä se on? kysyi levoton äiti, mutta velho oli jo
kadonnut palaamattomiin. Ihminen vai paha henkikö lienee ollut, ei
kukaan ole häntä siitä ajasta nähnyt. Kauhistunut Halima kallistui
kehdon päälle ja katseli poikaansa, joka unissaan näytti hymyilevän
hänelle. -- Nuku levollisesti, lapsukaiseni, sanoi hän, ja luota
rakkauteeni. En tiedä mikä se taikakalu on josta dervishi puhui, mutta
me tahdomme yhdessä etsiä sitä, ja minulle sanoo en tiedä mikä että
sinä sen löydät. Saatana on kavala ja ihminen on sula heikkous, mutta
Jumala johdattaa uskollistensa sydämiä ja tekee mitä tahtoo.

KOLMAS LUKU.
Kasvatus.
Uskomallaan poikansa erämaan naisen hoitoon oli Mansur antanut
todistuksen tavallisesta viisaudestaan. Aina ensimmäisestä hetkestä
alkain kantoi Halima kasvattipoikaansa kohtaan kaikkea äitin hellyyttä;
näyttipä pitävän häntä omaa poikaansa parempanakin. Jos hänen täytyi
mennä pois teltistä, niin oli pieni kauppias -- näin Omaria
Beni-Ameurien luona kutsuttiin -- aina se jota hän olallaan tahi
sylissään kantoi. Ja kuitenkin mikä eroitus näiden veljesten välillä!
Kasvannoltaan pitkä, hoikka, notkea, jäntevä Abdallah, kirkkaine
silmineen ja pronssin-värisine ihoineen, olis ollut kaikkein isäin ylpeys,
jota vastoin Mansurin poika, mustan ihonsa, paksun kaulansa ja
pulloisen vatsansa kanssa, oli vaan egyptiläinen, joka erehyksissä oli
erämaahan hairahtunut. Mutta