Abdallah eli nelilehtinen apila | Page 8

tiet?m?tt? viel? syntyns? salaisuutta. Useammin kuin kerran oli h?nen toveriensa nen?kk??t pilapuheet antaneet h?nen tuntea ettei h?n ollutkaan beni-ameur ja ett? h?nen suonissaan liikkuva veri ei ollut yht? puhdas kuin Abdallahin. Mutta vaikka Omaria kutsuttiin pieneksi kauppiaaksi, ei kukaan heimokunnassa sent??n tiennyt kenenk? poika egyptil?inen oli; itse h?n luuli olevansa orpolapsi, jonka Halima hyvyydest? oli ottanut luoksensa ja jonka osa tuli olemaan er?maassa el?minen kaiken elinajan.
Er??n? iltana kun veljekset tulivat kotiin arolta, heit? h?mm?stytti kun teltin oven edustalla n?kiv?t komeasti satuloittuja kameeleja ja n?iden edess? korealla ratsuvaipalla huolitetun hevos-aasin, jota valkeaksi puettu neekeri piti kiini.
-- Mist? t?m? hevosaasi tulee ja kuka on sen is?nt??
-- Se on is?si hevosaasi, vastasi orja, joka kasvoista helposti tunsi Mansurin pojan; me olemme tulleet t?nne Djeddahista sinua noutamaan.
-- Kuka siis is?ni on? kysyi egyptil?inen, mielenliikutuksella mit? vilkkahimmalla kasvoissansa.
-- Is?si, vastasi neekeri, on rikas Mansur, ruhtinas Djeddahin kauppiasten joukossa ja Egyptin poikain sulttaani. Ei yht??n tavarapakkaa, olkoon iso tahi pieni, tule ankkuripaikalle eik? mene kaupungin kolmen portin kautta ulos, jota ei ensin h?nelle tarjota ja jonka kanssa h?n ei menettele miten tahtoo ja hyv?ksi n?kee. Yambossa, Suez'issa, Khartum'issa, Kairossa is?ll?si on suuri joukko orjia jotka hoitavat h?nen asioitaan. Ja niin suuri on h?nen rikkautensa, ett? h?nen palvelijansa eiv?t kysy h?nen ajatustaan mist??n asiasta joka ei nouse sataantuhanteen piasteriin.
-- Oi is?ni, miss? olet? huusi nuorukainen, samassa telttiin sy?ks?ht?en. Kiitetty olkoon Jumala, joka on antanut minulle rakkauttani niin ansaitsevan is?n!
Ja h?n heitt?ysi Mansurin syliin hellyydell? joka ihastutti vanhaa kauppiasta ja saatti kunnon Haliman syv?sti huokaamaan.
Huomen-aamulla l?hdettiin, beduiini-naisen suureksi suruksi, matkalle Djeddahiin. H?n oli kovin murheissaan siit? kun h?nen t?ytyi erota t?st? lapsesta jota h?n niin monta vuotta oli rakastanut ja hoitanut. "Hyv?sti, poikani, sin? joka olet minusta poikaakin rakkaampi," nyyhkytti h?n, ylenm??rin itkien ja hyv?illen h?nt?. Omar oli rohkeampi. H?n erosi ?itist??n iloisena kuin vanki joka saa vapauden ja rikkauden yht? haavaa j?llens?. Abdallah saatti velje??n aina kaupunkiin asti. Niin oli Mansur tahtonut. N?ytt?? beduiinille mik? arvo seuraa rikkautta kaupungissa semmoisessa kuin Djeddahissa ja kuinka ??rett?m?sti t?m? arvo korottaa kauppiaan ylemm? er?maan paimenia, antaa h?nen huomata kuinka h?nen ?itins? ja h?nen itsens? tulis arvata heit?ns? erinomaisen onnellisiksi saamasta viidentoista vuoden kuluessa rakastaa ja palvella Omaria, t?m? oli Mansurin laatu maksaa kiitollisuus-velkansa. Vasta toisellapa puolen hautaa rikas huomaakin hulluutensa ja turhamielisyytens?.
Djeddahiin tultua laski Omar ihastuksensa oikein valloillensa. H?n oli syntym?maahansa palannut maanpakolainen. Kaikki ihastutti h?nt?: ahtaat kadut isoine kivihuoneuksineen, satama, jossa sokeriastioita laivoista purjettiin, kahvis?kit, pumpulipakat, kirjava, basaariin vievill? kaduilla liikkuva v?est?; turkkilaiset, syrialaiset, greikalaiset, arabialaiset, persialaiset, hindut, neekerit kaikkia vaihev?ri?, juutalaiset, pyhiin-vaeltajat, dervishit, kerj?l?iset, komeasti satuloituilla hevosaaseilla ratsastavat rikkaat kauppiaat, aasin-ajajat jotka ohjista taluttivat el?imi??n, joiden selj?ss? istui suuriin mustiin mantteleihin peitt?yneit? naisia kuin kummituksia joista vaan silm?t olivat n?ht?v?n?, kameelin-ajajat jotka kiljuen vaativat v?kijoukkoa edest??n siirtym??n, r?yhke?n- ja uhkaavan-n?k?iset, kirjotaotuista sota-aseistaan ja liehuvasta fustanellastaan ylpeilev?t arnautit; rauhalliset tupakoitsijat jotka, jalat ristiss? aliansa, istuivat kahviloiden ulkopuolella, markkinoille viet?v?t orjat, -- kaikki n?m?t olivat Omarille paratiisi ihanampi kuin h?n viel? oli unissaankaan n?hnyt. T?mm?isess? paikassa mit? k?vi my?minen, mit? kaikkea ostaminen! Eik? ollut h?n jo matkalla t?nne is?lt??n oppinut mit? mikin kalu maksoi? Eik? h?n jo tiet?nyt taksaa jonka mukaan kaadin lahjomattomuuden, sheikien arvelukset ja itsep? pashankin omantunnon sai ostaa?
Er??n ahtaan ja synk?n kadun p??ss? tultiin Mansurin kartanoon. Huoneus oli ulkoa halvan-n?k?inen; kadulle n?kyi vaan pime? kellarikerta; muutamat pitkin kalkittuja seini? ripustetut kahilamatot olivat sen ainoa koristus. Mutta ensimm?isess? kerrassa, jonka akkunat olivat varustetut visusti ummistetuilla peitteill?, aurinkoa ja uteliaita silmi? vastaan, oli suuria loistoisia huoneita, joiden lattiat olivat peitetyt turkkilaisilla matoilla ja joiden sein?-vierustoilla oli hopeakirjaisella sametilla peitettyj? turkkilaisia sohvia. Tuskin olivat matkustajat enn?tt?neet yhteen n?ist? huoneista istua kun jo heid?n eteens? asetettiin siseleerattu p?yt? t?ynn? maljoja, jotka sis?lsiv?t hedelm?-hyytel?it? mit? valituimpia. Sill? aikaa kun toinen orja valoi ruusuvett? Abdallahin k?sille ja ojensi h?nelle kultahipsuilla reunustetun salvetin, poltteli toinen suitsutetta Mansur-vanhuksen edess?, joka k?sill??n l?yhytteli t?t? hyv?nhajuista savua partaansa ja vaatteisinsa. Sitten tuotiin kahvia pieniss? kiinalaisissa kupeissa kultaisilla, reijitellyill? vatiloilla. Kahvin j?lkeen tarjottiin imannetta sorbettia, orvonkukkain ja granaatti-omenain mehusta tehty?. Lopuksi sytyttiv?t pienet neekeripojat, tulipunaisissa vaatteissa ja oikein peitetyt rannerenkailla ja kaulaketjuilla, kolme pitk?? jasmiini-piippua, jotka he ojensivat itsekullekin seurassa, jonka per?st? kaikki kolme istuivat lattialle.
Kauan nyt tupakoittiin sanaakaan virkkamatta. Mansurin mielt? hyvitti se ilo jonka h?n n?ki poikansa kasvoissa ja se ihastus jonka h?n luuli keksiv?ns? Abdallahin silmiss?. Beduiinin kasvot ei kumminkaan olleet v?h??k??n muuttuneet; kaiken t?m?n ylellisyyden keskell? oli h?n yht? vakainen ja v?linpit?m?t?n kuin lammastensa keskell?. Mit?p? onkaan maailman korskeus ja komeus sen mielest? joka odottaa niit? pysyv?isi? palkinnoita joita Jumalalla on varalla oikeauskoisille.
-- No poikani, sanoi vihdoin vanha Mansur, k??ntyen Abdallahin puoleen, oletko matkaasi tyytyv?inen?
-- Is?, vastasi nuorukainen, min? kiit?n sinua vieraanvaraisuudestasi. Syd?mesi on viel? rikkaampi kuin rahastohuoneesi.
-- No niin, no niin, vastasi kauppias; mutta sit?p? en sinulta kysynytk??n; tahdoin vaan tiet?? mit? pid?t Djeddahista; etk? haluaisi j??d? meille?
-- En. T?m? kaupunki on inhottavainen. Ilma t??ll? on myrkytetty, vesi pilautunutta. Min? en suvaitse noita