Abdallah eli nelilehtinen apila | Page 7

auringon laskettua huusi h?n: "Oi kansani, min? olen syyt?n siihen ep?jumalanpalvelukseen, jotas harjoitat."[16] Azarin poika oli k?sitt?nyt ett? taivaankannella kiert?v?t t?hdet ilmoittavat ylint? hallitsevaa k?tt?, niinkuin jalanj?ljet hiedassa ilmaisevat ett? vaeltaja on siit? kulkenut.
Tosi moslemin tavoin tuskin oli Abraham totuuteen j?lleen palannut, ennenkuin h?n l?i rikki kansansa ep?jumalat, s??st?en Baalia ainoastaan, jonka kaulaan h?n ripusti h?vityksen kirveen. Ja kun t?st? vimmastuneet kaldealaiset kysyiv?t h?nelt? kuka oli ollut niin rohkea ett? oli tuolla lailla menetellyt heid?n jumaliansa kohtaan, sanoi Abraham: "Se on Baal; kysyk??t h?nelt? vaan, kyll? kuulette vastaako." -- "Ei jumalankuva vastaa:" huusivat kaldealaiset, ja he sanoivat kesken??n: "Sin? olet jumalankielt?j?." Mutta kukapa voi valistaa niit? joilla on silm?t eiv?tk? n?e? Itse totuuskin on valkeus joka heit? sokaisee. Vimmoissaan siit? kun n?ki lapsen voittaneen h?net, heit?tti Nimrod, kaldealaisten kuningas, Abrahamin palavaan p?tsiin. Turhaa julmuutta! H?n se iankaikkinen antaa el?m?n ja kuoleman. Jumalan k?skyst? tuli vaan kulutti nuot uskottomat. Abrahamille muuttui rovio vihannaksi niityksi ja h?nt? peitt?v? liekki virvoittavaa siimest? antavaksi pensaaksi. N?in Herra korottaa vanhurskaan ja lannistaa kopean.
Kukapa voinee kertoa kaikkia niit? pyhi? legendoja joita koraani ja muinaismuisto on meille s?ilytt?nyt! Ne ovat lukuisammat ja ihanammat kuin t?hdet kes?isell? taivaalla, Hafiz kertoi niit? niinkuin h?n ne oli esi-isilt??n perint?n? saanut, ja Abdallah jutteli niit? j?lleen samalla hartaudella ja samalla uskolla. Niiss? oli Taavitti, asesepp? kuningas, jonka Jumala opetti takomaan ter?ksisi? sota-asuja suojaksi oikeauskoisille; niiss? oli Salomo, jolle Jumala teki tuulet, linnut ja henget alamaisiksi; niiss? oli Balkis, Saban kuningatar: kultaisella ja hopeaisella, hohtokivill? ymp?rins? koristetulla valtaistuimellaan istuva, ottaa h?n vastaan kuningas Salomon kirjeen, jonka lintu tuopi h?nelle; h?n suutelee tuota sinetti? joka panee saatanan vapisemaan, ja menee Mahometin uskoon t?m?n viisahimman kuninkaan kehoituksesta. Ent? viel? sotijat luolassa jotka, uskollinen koira El-Rakim jalkain juurella, nukkuivat kolmesataa vuotta totuuden valtakunnan odotuksessa! Ent? pyh? naaras-kameeli, jota kallio el?tt??, kun Saleh tahtoo vaientaa thalmuditien heikkouskoisuuden! Milloinpa lienee Jumala v?synyt tekem?st? ihmeit? uskollistensa avuksi?
Kaikissa n?iss? ihmeellisiss? kertomuksissa, joita tekis mieli alinomaa kuulla uudestaan juteltavan, oli eritt?inkin yksi jota Halima usein k?ski poikansa uudestaan kertoa: se oli historia Joobista, t?st? hurskaasta Jumalan palvelijasta, joka tuskainsa ylimmill??n ollessa k??ntyi Jumalan puoleen. Turhaan suostui h?nen vaimonsa, joka ei kauemmin jaksanut n?hd? h?nen k?rsimist?ns?, ett? Joob palvelisi Eblist? saadaksensa kadonnut onnensa j?lleen. Joob ei my?ntynyt ottamaan apua tuolta kirotulta k?delt?. Jos h?n tunkiolle pystytti toukkain kalvaaman ruumiinsa, h?n sen teki huutaakseen Herralle t?t? hellytt?v?? rukousta, joka pakoitti Jumalan armahtamaan onnetonta: "Kova onni ly? minut maahan, mutta sin? olet laupiaampi kaikkia jotka laupiutta osoittavat."[17] Ihanat sanat, jotka vaan oikeauskoinen taisi lausua.
Hafiz oli oikeauskoinen, mutta my?s oli h?n beduiini, heimokunnastaan ylpeilev?, ruutinhajua ja taistelua rakastava sotija. "Muista, poikani," sanoi h?n usein Abdallahille, "muista mitk? etuisuudet profeeta on meille valloittanut, joita meid?n tulee puolustaa viimeiseen verenpisaraan asti. Tehd?ksens? el?m?mme helpoksi ja suloiseksi on Jumala antanut meille yrttitarhoja, puroja, lukemattomia karjalaumoja, durrhania ja daadelipalmuja. Tehd?ksens? el?m?mme kunniarikkaaksi on h?n antanut meille jalon veren, maan jota ei koskaan ole valloitettu, vapauden jota ei yksik??n valtija ole tahrannut. Me olemme er?maan kuninkaita. K??relakkimme ovat meid?n diadeemamme, telttimme ovat meid?n hovilinnamme, miekkamme ovat meid?n linnoituksemme, Jumalan sana on meid?n lakimme. Is?si kaatui taistelussa; h?n on marttyri. Esi-isist?si on, paitse yht? joka sattumuksesta kuoli teltiss?, kolme kaatunut er?maassa miekka k?dess?. He osoittavat sinulle tien jota sinun tulee noudattaa; he ovat ymm?rt?neet n?iden jumalallisten sanain merkityksen: Jotka uhraavat henkens? t??ll? alhaalla tulevaisen el?m?n vuoksi, ne kilvoittelevat Jumalan tiell?. Joka taistelee uskonnon puolesta, h?n kaatukoon tahi voittakoon, sille annamme suuren palkinnon. Nykyisen el?m?n nautinto on lyhyt. Tulevainen el?m? on tosi hyv? niille jotka Jumalata pelk??v?t."[18]
Oletko n?hnyt sotahevosta, kun se torven ??nelle kuopii hietaa kaviollaan ja purskuttaa tulta sieramistaan? Semmoinen oli Abdallah kun Hafiz h?nelle taistelusta puhui; h?nen syd?mens? l?i, h?nen silm?ns? s?ihkiv?t, h?nen poskensa leimahtivat tulipunaisiksi: "Oi hyv? Jumala," huusi h?n, "suo kohta minun vuoroni tulla, suo minun musertaa uskottomat ja tee minut mahdolliseksi kuulumaan siihen kansaan johonka kuulun."
Kuinka ihana h?n oli t?m? er?maan poika! Olisittepa n?hneet h?net pitk?ss? sinisess? kaapussaan hihnapalmikko vy?ll?, kymmeneen kertaan kiert?v? h?nen ohimoltaan! Pitk?t mustat kiharat varjosivat h?nen kasvojaan, rippuen h?nen kaulallaan. Kaapun p??hineen alta vilkahteli h?nen silm?ns? kiillolla lauhkeammalla kuin on sinert?v?sti kimeltelev?in kiertot?htien kiilto jotka taivaalla tuikkivat. Keih?s k?dess?, jonka varsi pitkin pituuttaan oli hopealangalla kierretty ja jonka k?rki v?lkkyi kuin miekanlape, astui h?n verkalleen, suloisesti kuin lapsi ja vakaisesti kuin mies, harvoin puhuen, ei koskaan nauraen. Kun h?n laitumelta palasi, pieni? karitsoita kaapunsa helmassa kantaen, jonka ohessa lampaat m??kien seurasivat h?nt? ja hyv?illen p?ill??n siveliv?t h?nen k?tt?ns?, muut paimenet seisahtuivat katsomaan h?nen sivumenoaan; olisitpa luullut n?kev?si yksitoista t?hte? Jooseppia kumartamassa. Ja kun h?n illan tultua kaivolla, voimalla enemm?ll? kuin h?nen ik?isell??n tavallisesti onkaan, nosti raskaan kiven pois ja juotti karjalaumoja, silloin naiset unhottivat t?ytt?? ruukkunsa ja sanoivat kesken??n: "H?n on kaunis kuin h?nen is?ns?kin oli," ja miehet lis?siv?t: "h?nest? tulee urhoollinen kuin h?nkin oli."

NELJ?S LUKU.
Kiitollisuuden osoitus.
Aikaa oli kulunut siit? p?iv?st? kun Halima vei rikkaan Mansurin perillisen kanssansa er?maahan. Omar oli viisitoista-vuotias