Aarniometsaen Sydaen | Page 8

vieras näytti sairaalta,
ja hän kohtasi hänen katseensa täydesti juuri yhden sydämen sykäyksen
ajan. Impi lensi sen katseen alaisena paikalla tulipunaiseksi, tempasi
käteen ruukkunsa ja melkein juoksi ulos puodista. Maleksijoilla oli
liian paljon katsottavaa uudessa tulokkaassa heidän huomatakseen
Kirstin hämmennystä; mutta vieras huomasi sen ja hän oli siitä
hyvillään. Ei koskaan ennen hän ollut nähnyt niin komeata tyttöä kuin
tämä mustatukkainen olento sfinksinkasvoineen, tulipunainen liina
päässään. Kirsti oli ilmestys, joka hänessä herätti taiteilijan ja sai hänen
kiirehtimään palettinsa ja pensselinsä esille ottoa.
Sillä Frank Craigissa, dilettantissa ja maailmanmiehessä, oli melko
paljon taiteilijaa, kun tämä mieli kyllin voimallisena hänet valtasi. Kun
taas toinen mieli hänet valtasi kyllin voimallisesti voittaakseen hänen
luontaisen velttoutensa, niin hänessä oli melko paljon muusikkoa; ja
myös, vaikka harvemmin, joku verta runoilijaa. Temperamenttia
hänellä oli; mutta ei ollut pyrkimyksen vakavuutta, tahdon voimaa eikä
kestävää kärsivällisyyttä. Hänellä oli juuri sen verran rahaa, että saattoi
työtä tekemättä uida virran mukana. Mutta terveys häneltä puuttui, ja
sen heikon elinvoiman, jonka nuoruus nuoruuttaan soi, hän oli
lapsellisesti tuhlannut. Kuultuaan pohjan puolen kuusimetsien pihkan
tuoksuineen ja puhtaine ilmoineen suovan uutta terveyttä, hän oli
ajelehtinut pois viettelyksistään ja lopulta etsinyt itselleen tämän
etäisen takalistokylän, se kun näytti semmoiselta paikalta, jossa saisi
paljon vähällä. Hän oli sangen hyvän näköinen--jotenkin saman
kokoinen kuin Kirstikin--hoikka, toimekas, vilkas liikkeissään, kun ei
ollut väsynyt, jaloa syntyä kasvojen ja ruumiin joka piirre. Silmät olivat

hyvin tumman harmaanviheriät pitkäin mustain ripsiensä alla,
läpitunkevan kirkkaat, mutta omituisen epävakavat. Niiden kauneissa
syvyyksissä oli ainainen omituinen ristiriita rehellisyyden ja
huikentelevaisuuden välillä. Kalpeita harmahkoja kasvoja peitti
suipoksi somistettu tiheä tumma parta; ja hiukset, jotka olivat hiukan
rehevämmät kuin hänen seuramaailmansa malli olisi sallinut, olivat
omituista nahkamaisen tummaa pronssiväriä.
Kyläkunnan ilma oli keuhkoille terveellistä ja elvyttävää, ja ennenkuin
hän oli kuukauttakaan sitä hengittänyt, hän tunsi riemullisen elämän
hehkuvan suonissaan. Ja ennenkuin hän oli sitä kuukauttakaan
hengittänyt oli hän voittanut Kirsti Mac Alisterin, jolle hän näytti
melkein jumalalta. Kirsti puolestaan oli hänelle suuremmoinen arvoitus.
Yksinpä hänen kieliopin sääntöjä rikkova puheenpartensa ja maalainen
ääntämisensäkin kahta enemmän kärjistivät hänen omituisuuttaan. Ne
vaikuttivat hänen väsyneihin aistimiinsa kuin verevä veres tuoksu.
Täällä, turvassa kuluttavalta maailmalta, hän toden teolla aikoi maalata,
aikoi toden teolla kirjottaa, ja elämä olisi taas jonkun arvoista. Eräänä
päivänä hän ja Kirsti matkustivat pois lotisevalla vanhalla postivaunulla,
joka kävi kylässä kahdesti viikossa. Kymmenen päivän kuluttua he
palasivat takaisin ja olivat mies ja vaimo, eikä kylässä hämmästytty
siitä vähääkään.
Kokonaisen vuoden Frank Craig viihtyi kylässä lapsensa,
suurisilmäisen keijukaismaisen Mirandan syntymän jälkeen ja näytti
tyytyväiseltä. Hän oli hellä, ihaileva, hienotunteinen, ylpeä tummasta
uljasmuotoisesta vaimostaan ja siitä, että tämä niin nopeaan oppi hänen
puhtaan puheenpartensa. Mutta eräänä päivänä hän sitten näytti
levottomalta. Hän puhui asioista, joita oli kaupungissa hoidettava,
kuukauden poissa olosta, jota ei voinut välttää. Pelon tunne
sydämessään Kirsti kuunteli hänen puhettaan, mutta ei yrittänytkään
vastustaa niin luonnollista asiaa. Ja kun se lotiseva postivaunu saapui
kylään seuraavan kerran, niin mies lähti pois ja kylä oli hänen
lähdettyään Kirstin mielestä pimeä.
Mutta--hän ei palannut takaisin milloinkaan. Kului kuukausi toisensa
jälkeen, eikä häneltä tullut minkäänlaista tietoa; ja Kirstin sydäntä

kalvoi ylpeä tuska. Hän tiedusteli kaikista rantakaupungeista, mutta ei
saanut minkäänlaista tietoa. Kun vihdoin kuukausista karttui vuosia,
niin alkoivat helläsydämiset ihmiset, jotka onnettomuudessa näkevät
rikoksen, huhuilla sitä, että Kirstiä oli petetty. Alettiin ensin kuiskata,
että ehkei häntä ollutkaan vihitty. "Se oli hänelle oikein, mokomalle
ylpeälle ihmiselle, joka luuli herrasmiehen sieppaavansa!"--niin alettiin
sitten hokea. Kirsti ylpeine eleineen ei onnensakaan aikana ollut
suosittu; ja naimisensa jälkeen hän ilonsa itsekylläisyyden ja seuran
karttavaisuutensa vuoksi samoin kuin yhä hienostuvan
puheenpartensakin takia oli käynyt kautta koko seudun kateitten
morkkauksen esineeksi. Kun hänen korkeaksi kohonneen onnensa
temppeli luhistui hänen päällensä, silloin tuli kurituksen aika ja
kyläkunnan juorukontit ryhtyivät asiaan oikein täydellä todella. Kun
siinä naapuriseudussa ei lähivuosina tapahtunut mitään muuta
pohtimisen arvoista, niin tätä pientä huhua hemmoteltiin ja lihoteltiin.
Siitä kasvoi pian suuri häväistysjuttu ja juorukontit alkoivat olla aivan
varmat siitä, etteivät asiat voineet olla niinkuin olisi pitänyt. Kirsti oli
saanut, niin he arvelivat, Kaitselmukselta sangen ansaitun
rangaistuksen, ja tässä oli nyt hyvä tilaisuus osottaa, että he, puhtaat
sielut, olivat Kaitselmuksen puolella. Jos Kaitselmus heitti kiven, niin
oli epäilemättä paikallaan, että he heittivät kolme kiveä.
Viimein joku, jolla oli vilkkaampi mielikuvitus kuin muilla, keksi
uuden lisän. Joku oli kuullut joltakulta toiselta, että joku oli nähnyt
Frank Craigin kaupungissa. Ensinnä oltiin erimielisiä siitä, missä
kaupungissa; mutta tämä pieni ristiriita pian sovittiin. Sitten keksittiin
nainen, ja tuota pikaa kävi selville, että oli nähty hänen ajavan kauniin
naisen keralla, komeat hevoset edessä, liverikuski hevosia ohjaamassa
ja erikoinen vaunuoven avaaja hänen rinnallaan. Näin juttu vähitellen
kasvoi ja kaunistui ja kävi joutilaalle maalais-mielikuvitukselle
rakkaaksi. Kirstin kyselyt pian osottivat, kuinka alusta alkaen tuulesta
temmattu tämä häväistysjuttu oli; mutta hän oli liian ylpeä noustakseen
sellaista valhetta vastaan, jota hän tiesi mielihyvällä uskottavan. Hän
Mirandan vuoksi kärsi, kunnes hänen tummat kasvonsa alkoivat saada
poimuja, mustat silmät alkoivat vaarallisesti hehkua ja hän alkoi pelätä
vielä tekevänsä tuhoja jollekulle. Viimein hän,