Aarniometsaen Sydaen | Page 7

taputteli jonon perässä
pieni syli täynnään pitkävartisia kukkasia.
Mökin ovella jono seisahtui. Taavi kääntyi ympäri ja sanoi vakavasti:
"Kyllä minä olen korjaillut, minkä olen voinut, Kirsti; enkä minä
perältäkään luule, että tämä paikka on teille niin aivan sopimaton.
Mutta kovin yksinänne teidän täytyy täällä olla."
"Kiitos kaunis sinulle, Taavi. Mutta olemmeko me yksinämme,
Miranda ja minä?"
"Ja täällä on metsässä panttereita. Sinulla pitäisi olla pyssy, Kirsti. Me
yritämme, poika ja minä, ensi viikolla saada teille tänne vähän ruuan
apua, mutta minä tässä tuumailen, että eiköhän olisi sittenkin parempi
hankkia pyssy."
"Kyllä meidän siihen aikaan onkin kasvojanne ikävä, Taavi," sanoi
Kirsti, luoden samalla hellän katseen poikaan, joka seisoi nojaten
Tähden suitselliseen olkaan. "Mutta en minä panttereita pelkää. Elkää
te pyssyä hommatko; en minä sitä tarvitse, enkä minä sitä käyttäisi!"
"Ette te pelkää mitään jalan kävelevää", mutisi nuori Taavi ihaillen.
Ne voimakkaat kasvot synkistyivät.
"Pelkään, Taavi", vastasi vaimo; "pelkään pahoja kieliä."
"Niin aina, tyttöseni, mutta täällä olet niiltä rauhassa", sanoi vanha
tukkimies, hidas kiukku palaen karkeilla kasvoillaan, kun hän ajatteli
eräitä kyläkunnan pahimpia parjaajia.
Samassa Mirandan kimakka ääni puuttui puheeseen.

"Voi Taavi", hän huudahti, tarttuen iloisesti pojan sääreen, "katsoppa
kuinka kaunis iso koira!" Ja pieni ruskea sormi osotti kannokkoa, joka
oli kaukana raivauksen laidalla ja jossa oli kaiken kokoista kantoa.
Hänen suuret ruskeat silmänsä ilakoitsivat kuin keijukaisen. Muut
seurasivat tyttösen silmäin suuntaa, terottaen jokainen katsettaan minkä
mahtoivat; mutta he eivät keksineet mitään syytä hänen
kiihtymykseensä.
"Voisipa hän ehkä nähdä karhun", sanoi vanha Taavi; "mutta en minä
saa sitä silmääni."
"Niitä kai on täällä paljon", sanoi Kirsti jotenkin välinpitämättömästi,
kääntäen silmänsä muuanne maillensa.
"Ei siellä ole mitään karhua", vakuutti nuori Taavi hänen ikäisensä
varmuudella. "Kanto se on!"
"Kaunis iso koira! Minä tahdon sen, äiti", pyyteli Miranda ja karkasi
äkkiä pois. Mutta äidin varma käsi laskeutui hänen olalleen.
"Ei täällä ole mitään isoja koiria, lapsikulta", hän sanoi rauhallisesti. Ja
vanha Taavi, turhaan tarkkoja silmiään siristettyään ja tuuheita
kulmakarvojaan rypisteltyään huudahti:
"Heitä nuo hullutukset, Mirandani, pikku veitikkani, ei siellä ole mitään
muuta kuin kantoja, se on varma se."
Lapsen silmillä kuitenkin oli tarkempi näkö, herkempi luonto; ja vaikka
hän nyt oli myöntyvinään ja tottelevaisena kantoi mökkiin sylin
täytensä kuloruohoja, niin tiesi hän, ettei se ollut kanto, jonka hän oli
nähnyt. Ja mitä taas Kroofiin, naaraskarhuun tulee, niin vaikka se
tosiaan oli istunut liikkumattomana kuin kanto kantojen keskellä, niin
se tiesi, että lapsi oli hänet huomannut. Se näki, että Mirandalla oli ne
semmoiset silmät jotka näkevät kaikki ja joita ei voi pettää.
Kaksi päivää mies ja poika viipyivät raiviolla auttamassa Kirstiä
taloiksi rupeamaan. Kentillä soivat hauskasti karjan kellot _tänk tänk ä
tonk tänk_ raavaitten purressa uutta laidunta. Raivauksen reunoilta

kaikuivat kirveen iskut ja syysilmassa kierteli toimeliaita ääniä. Paljon
piti tehdä murtoaitaa--järjestellä risuja ja seipäitä ristiin rastiin, että
Kirstin elukat pysyisivät kotosalla kunnes ennättäisivät kotiutua,
eivätkä enää pyrkisi harhailemaan.
Kun ne kaksi päivää saivat kuluneiksi, niin vanha Taavi ja nuori Taavi
nostivat kirveet olalleen ja menivät matkoihinsa. Kirsti paikalla oikaisi
kauniit hartiansa vastaanottamaan sen Atlaan kuorman yksinäisyyttä,
joka alussa oli uhannut hänet masentaa; ja hän ja Miranda vakaantuivat
omituisen hiljaiseen jokapäiväiseen elämänjärjestykseensä. Tähän
kuitenkin alussa toivat vaihtelua vanhan Taavin viikottaiset käynnit,
hänen tuodessaan heiniä ja juuria ja muita varastoja talven varalle, ynnä
suuret vyyhdet karkeata kotona kehrättyä lankaa Kirstin sormien
ratoksi pitkinä talvi-iltoina.
Kirsti oli kuin luotu siihen työhön, jonka hän niin uskollisesti oli
itselleen valinnut. Hän osasi käyttää kirvestä; ja risuaita vakaasti piteni
hänen kaatamistaan puista. Hän osasi ohjata auraa; ja ennen lumentuloa
oli hän kääntänyt kymmenisen eekeriä pitkää kesantonurmea ruskeiksi
vaoiksi pakkasten kypsytettäviksi ja murennettaviksi seuraavan kevään
kylvöä varten. Mustan ja valkoisen kirjava lehmä lypsi vielä hyvin ja
varmalta näytti, että se lopen ehtyisi vasta kaksi kuukautta ennen
kantamistaan. Härät pysyivät reippaina ja hyvässä lihassa, eivätkä
näyttäneet vähääkään kaipaavan entisiä laitumiaan. Lehmänkellojen
koruton, mutta kotoinen soitanto, jota kuului laitumelta kaiken päivää
ja öisin navetan pimeydestäkin silloin tällöin masentunut _tonk ä tonk_,
viihdytti suuresti Kirstin mieltä. Ne rypyt, jotka olivat häntä
kyläkunnasta seuranneet, alkoivat suun ja silmien ympäriltä silitä ja
hänen kasvojensa suuripiirteinen hyvittelevä kauneus kukoisti jälleen
tämän uuden elämän rauhassa.
Seitsemisen vuotta ennen muuttoaan tähän raivion mökkiin Kirsti
Craig--silloin Kirsti MacAlister--oli eräänä iltana käynyt tienhaaran
puodissa, joka kyläkunnassa toimitti yleisen paikanvälitystoimiston
tehtäviä. Siellä oli samalla postitoimistokin eräässä puodin nurkassa,
sisustuksenaan kymmenkunta kirjaimella merkittyä tomuista
hyllylokeroa. Nyökäten tyynesti päätään maleksijoille, joita vetelehti

saippualaatikoilla ja naulakasseilla, Kirsti astui tiskin luo siirappia
ostamaan. Hän paraillaan ojensi sinisen ja keltaisen kirjavaa ruukkuaan
täytettäväksi, kun sisään astui outo mies, joka herätti hänen huomiotaan.
Vieläpä paljon enemmänkin kuin herätti hänen huomiotaan; sillä tämä
kopea tumma impi, joka ei koskaan ennen ollut kahdesti katsonut
miehen kasvoihin, tunsi nyt vuorottain kuumenevansa ja kylmenevänsä,
kun tämän vieraan katse huolettomasti tarkasti hänen uljaan vartalonsa
muotoja. Kirsti kuuli hänen kysyvän postimestarilta asuntoa. Hän puhui
väsyneellä äänellä ja hänen puheenpartensa erosi kokonaan kyläkunnan
miesten kielen mallista. Kirsti katsoi häneen kahdesti ja sitten monta
kertaa, ja häneen teki kipeää huomatessaan, että