Ystävykset | Page 2

raaka Brabantilainen, t?ytteli k?rryns? paistinpannuilla, laskuilla, ?mp?reill?, padoilla ja muilla savisilla, vaskisilla ja l?kkisill? teoksilla, ja pakoitti Patras'in vet?m??n t?t? painoa, itse sivulla kulkien laiskasti heiluttaen ruumistansa, ja sauhuja vet?en mustasta piipustansa. Tiell? kulkiessansa pist?ysi h?n joka juomapaikkaan.
Patras, joko onneksi tahi onnettomuudeksi, oli hyvin voimakas; h?n oli syntynyt rautaisesta, ty?t? tekev?st?, ty?h?n tottuneesta lajista, niin ett? h?n ei kuollut, mutta jatkoi vaan kurjaa oloansa raskaan ikeen alla, ruoskan ly?nnin, n?l?n, janon ja kirouksen h?nt? ymp?r?idess?; t?ll? tavalla ihmiset usein palkitsevat k?rsiv?llisimpi?, uskollisimpia nelijalkaisia uhriansa.
Kerran, kaksi vuotta oltuansa t?ss? kiirastulessa, Patras kulki tavallisuuden mukaan yhdell? niist? v??rist?, p?lyisist? eik? miellytt?vist? teist?, jotka viev?t Antverpeniin.
Oli kuuma kes?p?iv?. Vedett?v?ns? k?rry oli hyvin painokas; reunojansa my?ten oli se t?ytetty kaikenlaisilla savi- ja l?kki-astioilla. Is?nt?ns? kulki laiskana sivulla, silloin t?ll?in ruoskalla s?tkien k?rsiv?ist? elukkaa, jonka v?syneet jalat hoiperrellen pyrkiv?t eteenp?in. Brabantilainen seisattui ja kulki juomalaan kulkkuansa kastelemaan oluella, mutta koirallensa ei antanut vett?k??n ojasta.
Aurinko paistoi ankaran kuumasti; koira-raukka vuorokauden kuluessa ei saanut maistaaksensa eineen suuremata; kaksitoista tuntia oli kulunut siit? kuin viimeksi janoansa sammutti; h?n melkein sokeutui p?lyst?, selk??ns? kivisti ly?misist?, h?n kumartui ylivoimaisen painon alla -- yht?kki? horjahti, valkoinen vaahti n?kyi suussansa ja h?n -- kaatui.
H?n kaatui keskelle valkoista, p?lyist? katua ja loikoi liikkumatta kuumien s?teiden alla. Is?nt?ns? alkoi potkia ja ly?d? h?nt? seip??ll?; -- t?m? oli usein Patrasin uskollisen palveluksen palkkana. Nyt h?n ei en??n kuullut kirouksia, ei tuntenut ly?misi?; -- h?n lep?si liikkumatta p?lyisell? tiell?. -- Muutaman ajan kuluttua ihmisen haamussa oleva el?in huomasi t?ss? ly?misien ja kirouksien ei auttavan; luullen koiran kuolleeksi, potkaisi h?n h?nt? aika-lailla j??hyv?isiksi, riisui valjaat, ty?nsi jalallansa ruumiin heinist??n ja muristen itsekseen, laiskasti veteli k?rryns? m?elle, heitt?en kuolevaisen koiran muurahaisten tahi variksien ruoaksi.
T?m? tapahtui L?wenin markkina-p?iv?n aattona. Kauppias kiiruhtiki sinne saadaksensa edullisen kauppa-paikan. H?nt? harmitti, sill? Patras oli voimakas ja kest?v?inen ja nyt h?nen itsens? tuli vet?? k?rry?ns?. H?nen p??h?ns? ei juolahtanut seisahtua ja katsahtaa koiraa, joka nyt olisi hy?dyt?n. Itsekseen mietti h?n varastavansa ensim?isen suuren koiran, joka puuttuisi vastaansa omistajatta. Patras h?nelle ei nyt mit??n maksanut, vaikka uutterasti oli ty?t? tehnyt sek? hyv?ll? ett? huonolla ilmalla, talvet, kokonaista kaksi vuotta.
Nyt heitti h?n uskollisen elukan kuolemaan yksin??n, itse mennen kerj??m??n ja varastamaan, sy?m??n ja m?ss??m??n, tanssimaan ja laulamaan L?wenin markkinoille. Kuoleva koira! T?m?nk? t?hden h?vitt?isi h?n kourallisen vaski-lantteja ja tulisi pilkan ja ivan esineeksi?

II.
Patras venyi hein?? kasvavassa kuopassa. Tie kihisi kulkioita; suuri joukko kiiruhti jalkasin; toiset ajoivat muulilla iloisina markkinoille. Muutamat huomasivat h?net, toiset eiv?t katsahtaneetkaan; kulkivat vaan huolettomina sivu. V?h?n ajan kuluttua, pyh?vaatteisiin puetetun jalkajoukon keskell? n?kyy matala, heikko, rampa ukko. H?n oli jokap?iv?isen n?k?inen tuo ukko, vaatetettuna; hiljaa kulki h?n tiet?ns? pyh?isen joukon v?liss?. Vanhus seisattui, ihmetteli, laskeusi polvilleen kuopan reunalle ja yst?v?llisesti katseli koiraa. H?nen muassaan oli pieni, punaposkinen, valkoverinen, mustasilm?inen poika, joka juoksenteli pensasten v?liss? ja katseli nyt surumielisen? el?in-raukkaa.
T?m? oli Nellon ja Patrasin ensim?inen kohtaus. Viimein vanha Jean Daas suurilla ponnistuksilla veti kuolevaisen koiran pikkuiseen m?kkiins?. H?n hoiteli sit? niin suurella huolella, ett? koira tuli aivan terveeksi ja h?nen voimansa palasivat j?lleen.
Patras uudelleen seisoi vahvoilla, terveill? jaloillansa.
Monen viikon kuluessa oli koira aivan hy?dyt?n, l?hell? kuolemaa; mutta koko t?ll? ajalla ei yksik??n torasana loukannut korviansa, ruumiinsa ei tuntenut ainoatakaan kipe?t? t?r?hdyst?. H?n sai kuulla lapsen osaa-ottavaista kuiskuttamista ja tuntea vanhuksen yst?v?llist? k?tt?. Niin ukko kuin lapsi suuresti mieltyiv?t sairaasen elukkaan. Patrasin olkivuode sai siansa tuvan nurkassa. Y?ll? kuuntelivat he koiran hengityst?, pel?ten h?nen kuolevan. Kun Patras, viimeinki p??sty??n terveeksi, kovalla, harvalla ??nell? haukahti, silloin iloitsivat ja milteiv?t itkeneet molemmat. -- Pikku Nello juhlallisuudessa ripusti koiran kaulaan kauniin kiehkuran sek? suuteli sen kuonoa kauniilla punaisilla huulillaan.
Koska Patras j?lleen tunsi itsens? terveeksi, voimakkaaksi ja ty?h?n kykenev?ksi, kuvastui h?nen suurissa ymm?rt?v?isiss? silmiss?ns? ihmetteleminen, kun ei h?nt? t??ll? havahdutettukaan kirouksilla, ei ajettu ty?h?n ly?misill?. H?ness? syntyi voimakas rakkaus, joka uskollisena paloi h?nen syd?mess?ns? kuolemaansa asti.
Patras oli kiitollinen, niinkuin kaikki koirat. H?n loikoi ja tarkasteli vakavilla, viisailla, yst?v?llisill?, tummilla silmill?ns? kaikkia yst?v?ins? liikuntoja.
Vanha sotamies, Jean Daas, ansaitsi leip?palansa vet?m?ll? pient? k?rry?, jossa h?n jokap?iv? kuletti Antverpeniin niiden onnellisten kyl?l?isten maitoastioita, joilla oli lehm?t. Talonpojat antoivat h?nelle t?m?n toimen osaksi s??liv?isyydest?, osaksi my?s sent?hden, ett? he hy?tyiv?t, kun tavaransa laittoivat kaupunkiin niin rehellisen viej?n kanssa kuin tuo ukko oli. Sit? paitsi saivat he t?m?n kautta mukavammin ja enemm?n aikaa ryytimaansa ja karjansa hoitamiseen. Mutta t?m? vaiva tuli ukolle liian raskaaksi. H?n oli kahdeksankymment?kolme vuotta el?nyt, ja Antverpeniin oli hyv? peninkulma ja enemm?nki kyl?st?.
Patras oli terve. Tuossa h?n makasi auringon paisteessa; kaulansa oli koristettu somalla kukka-kiehkuralla. Tarkoin katseli h?n kuinka vanhus meni kaupunkiin ja palasi sielt? j?lleen maitoastiainsa kanssa.
Seuraavana aamuna ei ukko viel? enn?tt?nyt k?rry?ns? liikahduttaa, kuin Patras tuli l?hemm?ksi ja asettausi sen molempain aisain v?liin, osottaen t?ll? myk?ll?, mutta kaunopnheliaisella liikunnollaan olevansa valmis ansaitsemaan sen leip?palan, jota h?n s?i n?iden k?yh?in ihmisten armosta. Jean Daas kauan esteli, ukosta n?ytti ep?-rehelliselt? pakoittaa el?int? semmoiseen vaivaan, johon h?nt? ei luonto ollut m??r?nnyt. Patrasia oli vaikea estell?; n?hty?ns? ettei h?nt? valjastettukaan, alkoi