Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa | Page 3

ehk?istyksi.
Ja n?in alkoi suomalaisten vainoaminen. Vermlannissa maaherra Gustaf Leijonhufvud ehdotti hallitukselle, ett? irtolaissuomalaisia rangaistaisiin siten, ett? heid?n t?ytyisi omassa ruoassaan tehd? kuukausi tai pari ty?t? vuorikaivoksissa ja ett? heid?t sitten ajettaisiin maanpakoon.
T?h?n my?nnyttiin ja hallitus ilmaisi tyytyv?isyytens? maaherran intoon. Maaherroille my?nnettiin muutamissa tapauksissa sangen laaja valta. Niin he esim. saivat oikeuden tutkinnotta ja tuomiotta mestauttaa metsiss? kulkijat, rosvot ja t?rke?t pahantekij?t, jotka tavattiin verekselt?.[1] Viel? hallitus lis?si, ett? "jos on suomalaisia torppareita, jotka haluavat p??st? vakinaisesti asuviksi ja kykenev?t torppaa parantamaan maan ja kruunun hy?dyksi, niin ettei kruunu menet? veroa muista torpista, joiden t?ytyisi yll?pit?? irtolaisv?est??, voitte ne liitt?? em?kylien talonpojille ja vaatia ulosteot". Loppusanoissa hallitus ilmaisee viel? jyrkemm?n mielipiteen. "Koska suomalaiset eiv?t suostu menem??n kaupunkiin, vaan tahtovat pysy? metsiss?, niin voitte antaa vanhojen ja ainoastaan yhden asua talossa ja muuttaa kaikki muut kaupunkeihin siell? tekem??n k?sit?it??n. Ja joka sit? ei tahdo tai voi tehd?, se sotav?en otossa otettakoon sotamieheksi, ja joka taloon j?? asumaan, polttakoon sysi? sille, joka kaupungissa k?sity?t? tekee."

2. VAINON AIKA.
T?st? ajasta alkaen k?vi pitk?aikainen olo Ruotsissa suomalaisille hyvin tukalaksi. Voidaanpa sanoa, ett? vuodesta 1637 alkaa vainon aika. Ruotsalaiset talonpojat, joiden mielest? suomalaiset torpparit "olivat liian l?hell? heid?n em?kyli??n ja tekiv?t niille huomattavaa haittaa ja vahinkoa" -- niin kuului tavallinen valitusvirsi, -- kokivat kaikin mokomin saada heid?t karkoitetuksi. Jos suomalaisella oli tallella kuninkaallinen kiinnekirjansa, h?n sai useimmissa tapauksissa j??d? asumaan torppaansa; mutta jos se oli joutunut hukkaan tai jos torppa oli perustettu ilman lupaa, h?net ajettiin armotta pois, jos nimitt?in lainpalvelijan onnistui saada h?net h??detyksi.
Mutta niin ei aina k?ynyt, sill? suomalainen puolusti itse??n ja maatilkkuaan. Hidasluontoinen, itsep?inen mies, joka eleli syrj?isell?, autiolla saloseudulla ja johon uudet aatteet hyvin v?h?n p??siv?t vaikuttamaan, ei voinut niin pian k?sitt?? muodostuneita uusia olosuhteita eik? tajuta hallituksen muuttunutta mielipidett? h?nen kotipaikka-oikeudestaan. H?n tiesi, ett? h?nen is?ns? tai is?nis?ns? oli Kaarle-herttua kutsunut maahan ja kehoittanut t?t? kaskenviljelykseen, ja nyt sanottiin ett? h?net, perillinen, oli ajettava pois tai pakotettava toisenlaiseen elintapaan. H?n joutui helposti arvelemaan, ettei paikallisten virkamiesten ankaruudella enemp?? kuin kateellisten naapurienkaan puuhilla ollut mit??n tukea voimassa olevassa laissa. Sellaisissa oloissa ei h?nell? ollut muuta neuvoa kuin tarttua matkasauvaan menn?kseen valittamaan hallitukselle Tukholmaan.
Valtion rekisterikirjassa on huhtikuun 14 p:lt? 1637 s?ilynyt seitsem?n L?nsi-Norrlannin suomalaisen nimet, jotka tulivat p??kaupunkiin ja ilmoittivat, etteiv?t he olleet mets?nhaaskauksella eiv?tk? mets?styss??nt??k??n rikkomalla tehneet kruunulle eik? muille asukkaille mit??n vahinkoa, ja rukoilivat senvuoksi ett? saisivat omistaa kotipaikkansa. Asiaa k?skettiin tutkimaan ja maaherraa kehoitettiin "niin toimimaan, ett? asetusta kaikkine v?liehtoineen tarkoin noudatetaan".
Erityisen? poikkeustapauksena on pidett?v?, ett? ruotsalaisseutujen, Hanebon, Arbr?n ja Bergsj?n tienoilla Helsinglandissa asuva rahvas, alamaisesti anoo "saada nauttia ja pit?? luonansa kolme suomalaista, jotka ovat hyvi? seppi? ja voivat hyvin hy?dytt?? maan asukkaita ty?ll?ns?". T?h?n hallitus ei voi vastata muuta, kuin ettei se suomalaisia koskevalla asetuksella ollut tarkoittanut niit?, joista maalle ja kruunulle voi olla jotakin hy?ty?.
Suomalaisten itsepintaisesti jatkama kaskenviljelys antoi pari vuotta my?hemmin aiheen uuteen asetukseen. Maaherra Kaarle Bondelta oli tullut valituksia suomalaisten kaskenpoltosta ja mets?nhaaskauksesta, mink? j?lkeen hallitus hyv?ksym?ll? h?nen ehdotuksensa t?m?n vallattomuuden ehk?isemiseksi antoi h?nelle (kes?kuun 22 p:n? 1641) k?skyn "polttaa suomalaisten riihet ja asuinhuoneet, joita he ovat rakentaneet sinne t?nne metsiin, samoin kuin heid?n viljansa, kun se on kypsynyt, joko ottaa pois tai samalla tavoin polttaa, niin ett? he ruokavarojen puutteessa l?htisiv?t pois metsist?".
Samanlaisia k?skyj? annettiin monelle haaralle. Niinp? n?hd??n Grythytten k?r?j?kunnan vanhimmasta s?ilyneest? tuomio-p?yt?kirjasta (hein?kuun 14 p:lt? 1641), ett? vuorimestari "ilmoitti rahvaalle korkean esivallan tahdon ja k?skyn, ett? kaikilta suomalaisilta tai torppareilta, jotka eiv?t vuority?t? tee eiv?tk? viljele peltoa tai niitty?, vaan kaatavat mets??, on heid?n huoneensa ja rukiinsa poltettava".
Seurauksena n?ist? ep?inhimillisist? k?skyist? oli, ett? suomalaisten l?hetyskuntia taas saapui Tukholmaan valittamaan heid?n k?rsimist??n v??ryyksist?. L?ntisen vuorikunnan Gr?ngen l?hettil??t sanoivat, ett? he olivat kuningas Kustaa II Aadolfin ja maaherrojen luvalla perustaneet uudistorppia, jotka oli pantu verolle, ja ett? he olivat siihen ty?h?n kuluttaneet paljon vaivaa, ja koska he eiv?t olleet kaataneet mets?? enemp?? kuin oli tarpeen pellon ja niityn raivaamiseen, he pyysiv?t suojelusta. Asia lyk?ttiin takaisin maaherran tutkittavaksi ja h?nen ratkaistavakseen. T?st? annettu v?lip??t?s loppuu k?skyyn, ett? "katsanto ja silm?ll?pito pidet??n j?ljell? olevista, etteiv?t he mahtaisi hakata enemm?n mets?? kuin mink? verran he tarvitsevat tarpeellisiin rakennuksiinsa tai muutoin ehtiv?t raivata pelloksi, niityksi ja muiksi viljelysmaiksi".
Luultavasti samalta ajalta on s?ilynyt anomuskirja, jossa ei ole p?iv?m??r?? ja joka alkaa sanoilla: "Me k?yh?t veronalaiset Ljusn?rin Finnmarkin suomalaiset kansalaiset". Ljusn?rin vaskitehtaan suomalaiset kertoivat siin? kirjoituksessa, ett? kelpo herra Krister Bonde oli muutamia vuosia takaperin heid?n hyv?n k?yt?ksens? takia ja tehtaan edistymisen vuoksi sallinut jokaisen talonpojan vuosittain kaataa puolen tynnyrinalan laajuisen kasken, mutta sitten kuin armollinen kuningatar oli antanut ankaria asetuksia suurien kaskien kaatamisesta, oli heit? sakotettu viisivuotisista kaskenpoltoista. Mutta n?m? oli ilmoitettu kahta vertaa suuremmiksi kuin ne olivatkaan. Senvuoksi he muutenkin suurien velkojen takia h?t?ytynein? rukoilivat armahdusta sakkojen maksusta. Mit? n?yrimmin sanoin laaditun kirjoituksensa he lopettivat toivottamalla H?nen Kuninkaalliselle Majesteetilleen henkist? ja ruumiillista hyvinvointia -- jota heilt? itselt??n toden totta puuttui!
Edell?mainittu asetus (kes?kuun 22 piit? 1641) uudistettiin viel?, ensi kerran