Yrjänä Kailanen ja hänen poikansa | Page 9

niin rakennus oli valmis.
Että uudisasukas silloin tunsi itsensä onnelliseksi, sen ymmärtää
helposti, kun ajattelee, ettei hän kahtena viimeisenä vuonna ollut
maannut vuoteessa, harvoin oli riisunut vaatteitaan eikä ollut kattoa
pään päällä.
Paitsi sitä työtä, mikä meni puiden kaatamiseen, kasken polttamiseen,
kylvämiseen ja asumus pahasen rakentamiseen, oli vielä jokapäiväisen
elatuksen huolet. Metsästys sekä pyydysten pitäminen syksyllä ja
talvella tuottivat lihaa ja lisäksi karhun, suden, ilveksen ja hirven taljoja,
majavan, kärpän ja oravan nahkoja, sillä niihin aikoihin, jolloin
suomalaiset tulivat noihin loppumattomiin laajoihin metsiin, niissä oli
metsänriistaa runsaasti, ja varsinkin petoeläimiä oli suorastaan
peloittavan runsaasti, ja varmaankin moni harhaileva suomalainen sai
niitä vastaan taistellessaan surmansa häviten siten jäljettömiin.
Keväällä ja kesällä saatiin runsaasti kaloja, mutta pyydyksistä oli puute,
niin että kalaa tuskin riitti yli jokapäiväisen tarpeen, ja suolojen
hankinta oli niin vaikeaa ja hankalaa, etteivät suomalaiset ainakaan ensi
vuosina saaneet kootuksi sanottavia määriä ruokaeineitä.
Samaan aikaan, eli niin pian kuin palo oli valmis rukiiseen
kylvettäväksi, suomalainen myöskin kylvi sylkemällä nauriita, jotka
syksyllä olivat tarpeellisena lisänä muonavarastossa. Nauriita kylvettiin
myöhempinäkin aikoina pieniin palaneisiin paikkoihin, missä

suomalaisilla oli metsässä ollut nuotio, ja muutamina vuosina ne
antoivat runsaan sadon, suuria, pyöreitä litteitä juurikkaita, joiden
suurin osa kasvoi maanpinnan yläpuolella.
Kun tupa oli valmis tai ainakin alulla ja heti keskikesän jälkeen
kylvetty ruis syyspuolella näytti, että siitä saattoi toivoa satoa tulevana
vuonna, suomalainen alkoi miettiä omaistensa tuomista Suomesta, ja
heti kun tuli suksikeli, hän ryhtyi tuumasta toimeen.
Sellaiseen yritykseen tarvittiin melkoinen määrä rohkeutta ja
päättäväisyyttä. Jos hänellä oli ruokatavaroita riittävästi viikoksi,
puoleksitoista, hän saattoi lähteä Vermlannista suoraa päätä
Taalainmaan halki Helsinglantiin, asutuille seuduille, ja silloin hänellä
oli taivallettavana runsaasti 30 penikulmaa metsäteitä. Hän saattoi tosin
jonkin verran kartuttaa eväitään ampumalla matkalla metsänotuksia. Ja
arvatenkin pidettiin matkaa rantamaalle koko kuljettavan matkan
helpoimpana osana, kun tarpeelliset eväät saattoi kantaa mukanaan;
mutta harvoilla sellaisia oli, ja kun oli päästy meren rantaan, tarvittiin
matkan jatkamiseen toisia apukeinoja.
Nämä apukeinot oli toimelias uudisasukas hankkinut jo ensimmäisenä
talvena erityisillä matkoilla kaupungista, vuorikunnista tai -- tavallisesti
-- voudilta myymällä eläinten taljoja ja nahkoja. Historiasta kyllä
tiedämme, että nahoilla saadut rahat olivat verraten vähäiset. Voimme
pitää tiettynä asiana, että kun suomalainen oli hankkinut suoloja, ruutia
ja lyijyä, joita hän ehdottomasti tarvitsi toimeentullakseen ja
puolustautuakseen, ei hänellä ollut enää jäljellä liikoja rahoja niihin
kulunkeihin, joita kotimatka vaati.
Asian näin ollen täytyi toisena vuotena tapettujen metsäeläinten nahat
sälyttää kelkkaan ja kuljettaa sellaisille paikkakunnille, missä ne saatiin
myydyksi. Tähän kului aikaa, sillä matka kauppapaikoille oli pitkä;
mutta voidaan arvata, että siirtolainen joulun aikoihin tai pian joulun
jälkeen oli päässyt omaistensa luo kotimaahan.
Siellä hän ei voinut kauan viipyä, koska täytyi palata meren yli niin
kauan kuin jää kesti. Matkaeväiden lisäksi lienee suomalaisen
siirtolaisen perheellä ollut matkatavaroita ainoastaan kirves, pata,

tulukset ja joitakin kevyitä työkapineita sekä siemenrukiita, nauriin,
tupakan ja pellavan siemeniä. Sanotaanpa, että muudan nimeltäänkin
tunnettu suomalainen ei tuonut mukanaan rukiita enempää kuin
tuohirasiallisen. Matkakapineet kuljetettiin tavallisella kelkalla. Koko
perheen jäsenet kulkivat hiihtämällä, pikkulapset kannettiin selässä. Ja
niin matkattiin länttä kohti halki metsien, yli järvien.
Jos oikein hyvin kävi, uudisasukkaat saapuivat perille jo keväällä. Jos
heillä oli varoja, he olivat lähimmältä, asutulta seudulta ostaneet
muutaman vuohen, ehkäpä jonkin lampaankin. Sellaista
suomalaisperhettä, jolla oli mainitut taloustavarat ja joka saattoi
muuttaa asumaan vastavalmistuneeseen tupaan, pidettiin onnellisena ja
hyvin toimeentulevana.
Ainoastaan huolellinen ja ahkera mies saattoi näin järjestää muuttonsa
ja asuntonsa perustamisen. Toiset lähtivät matkaan perheineen
päättämättä edeltäpäin asuinpaikkaansa tai edes seutuakaan, mihin
aikoivat asettua, ja sellaiset siirtolaisraukat saivat joskus harhailla pari
vuotta tai enemmänkin laajoissa metsissä, ennen kuin kykenivät
raivaamaan kasken tai saamaan palonsa kylvöön.
Sellaisissa oloissa henkensä säilyttämiseen tarvitaan rohkeutta,
kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä, ia juuri niitä
ominaisuuksia on suomalaisilla tänäkin päivänä; samoin he kykenevät
nurkumatta kärsimään puutetta ja alistua kestämään vastoinkäymisiä,
joita sattuu monesti. Kuinka nuo ihmiset voittivat kaikki vastukset ja
saattoivat tulla toimeen, se on metsäseutujen elämään tottumattoman
melkein mahdotonta käsittää samoin kuin senkin, jonka ei ole koskaan
tarvinnut ajatella, mistä hän saa, mitä tarvitsee huomenna elääkseen.
Siirtolaisten joukossa oli koko joukko irtolaisväkeä, sen tiedämme, ja
monet heistä ihan varmaan siirtyivät kotipaikoiltaan pois umpimähkään.
He seurasivat joskus perheiden mukana, toisia houkutteli
seikkailunhalu, eräiden oli pakko lähteä välttääkseen kotimaassa
joutumasta lain kouriin, jota vastaan he tavalla tai toisella olivat
rikkoneet, ja voidaanpa pitää tiettynä asiana, että yksi ja toinen lempivä
pariskunta, joka ei muuten päässyt yhteen, lähti uudisasukkaiksi
Ruotsin metsiin.

Valitettavasti on oikeudenpöytäkirjoissa pitkä luettelo suomalaisten
siirtolaisten tekemiä lainrikkomuksia. Kun heitä ahdisti vaino ja hätä,
he saattoivat tehdä tekoja, jotka osoittivat typeryyttä ja raakuutta, mutta
myöskin ahneutta ja röyhkeyttä.
Toimelias ja siivo suomalainen, joka oli huolellisesti varustautunut
muuttoon ja edeltäkäsin raivannut halmeen ja rakentanut asunnon,
saattoi perille päästyään luottamuksellisesti katsoa tulevaisuuteen,
vaikka vielä jäljellä oli pitkiä, kovia töitä, ennen kuin hän pääsi
jotakuinkin turvalliselle kannalle.
Kun oli asetuttu asumaan pirttiin tahi saunaan, oli uudisasukkaan
ensimmäisenä huolena ruoan hankkiminen siksi päiväksi, sillä on
itsestään selvää, ettei perhe ollut voinut kelkassa eikä selässään tuoda
mukanaan suurtakaan muonavarastoa.
Jos hän suunnitelman mukaan