Ylhäiset ja alhaiset | Page 2

T?h?n saakka ovat t?llil?iset istuneet tuvassaan melkein sanaa toisilleen sanomatta. Nuorin poika ei tuvassa ollut; h?n keikkui ruuhessa j?rven rannalla.
Suuri on aina tuon n?kym?tt?m?n vieraan seura. Mist? se on kulkenut, siell? on sill? aina ollut j?tt?? joka t?lliin, joka ihmisen syd?meen joku seurastaan, useampiin paikkoihin useampiakin.
Mets?maahan j?tti se viime y?n?: surun, n?l?n, ep?ilyksen.
Kun on suru rinnassa, n?lk? vatsassa, ep?ilys syd?mess?, ei silloin miehen mieli ty?h?n vie.
Jaakko istui lavitsalla p?yd?n vieress?, nojaten k?siin kasvojansa. Anoppi ja Eeva, em?nt?, olivat takalla. Lapset itkiv?t ja valittivat.
Ruhmo on kaadettu, on vy?rynyt sairastavan lehm?n jaloille; porsas on kaatanut apeastian ja heitt?nyt sen sis?llyksen lattialle.
Tuota ei kukaan huomannut. --
?Kova on kohtalo!? sanoi viimein anoppi.
?Ei ole jyv?kouraa!? valitti Eeva.
?Kova on kohtalo!? kertoi Jaakko.
Anoppi oli surullinen, Eevalla oli n?lk?, Jaakko ep?ilyksen kahleissa. --
Lapset? Mutta lapsen suru ei ole katkera.
?Mik?s nyt neuvoksi?? lausui vihdoin Jaakko ja nousi lavitsalta. ?En suinkaan tied? muuta kuin ett? myymme lehm?n ja porsaan ja uudestaan l?hdemme petun keruulle?.
?Jos lehm?n ja porsaan myisitkin, kuinka kauvan luulet niill? saatujen jyv?in piisaavan? Maitopisara on v?ltt?m?t?n Mets?maassa; pet?j?inen on sittenkin karvasta?.
?Oikein, Eeva; mutta luuletko meid?n pet?j?leiv?ll? tulevaan syksyyn jaksavan, ja jos meiss? henki pysyisikin, luuletko pet?j?ss? tallentuvan voimia??
?Jumala tiennee, mit? nyt on teht?v??? huokasi vaimo --.
?En juuri paljon huolisi itseni t?hden sy?t?v?st??, lausui Jaakko; ?mutta mill? aijot kylv?? pellon? Olisi toivo kumminkin parempia p?ivi?, jos vaan siemeni? l?ytyisi. T?m? vuosi kuluisi niinkuin muutkin?.
?Min? l?hden palvelemaan?, sanoi j?yk?sti vanhin poika.
?Ja min?, ja min?, ja min?!? huusivat kaikki lapset.
?Ky?sti, Sakari ja Liisa voisivat juuri palvelukseen kelvata?, sanoi is? suruisesti; ?ja jos itse tahdotte, luulen sen sek? teille ett? meille hy?dyksi?.
?iti itki.
?Taidamme saada lehm?n pit??, jos nuo saavat palveluspaikan?, puhui Jaakko v?h?n ajan kuluttua.
?Ja jos sitten porsaan viemme Turkuun, niin saadaan aina joku kappa?, sanoi Eeva.
?V?h?n porsaalla saa?, lausui anoppi.
T?m?nvuotinen halla sai toimeen paljon muutoksia Mets?maassa. Ensim?inen muutos oli muuttaminen. Ky?sti, Sakari ja Liisa l?ksiv?t palvelemaan. Halla oli ollut pakottajana; se ajoi pes?st? pojat kenties useampia vuosia ennemmin kuin t?h?n aikaan n?ill? seuduin muuten tavallista oli. -- Ky?sti, Sakari ja Liisa muuttivat, jotta lehm? sai ovensuuhun j??d? seisomaan.
Mutta porsas myytiin. Nuorimman pojan kyyneleet eiv?t tuota est?neet. Halla oli antanut lapsenkin tuntea seurauksiaan. Porsas oli pojan paras yst?v?. He s?iv?t pet?j?leip?? molemmat, he hyppeliv?t yksiss?; he rakastivat toisiansa. Nyt oli poika leikkikumppanitta. Se oli ensim?inen seuraus.
Joulun edell? kuoli anoppi. -- Sekin oli hallan seuraus. Pet?j? ei h?nt? en?? el?tt?nyt. H?n kuivui kuin kaadettu puu; v?syi v?symist??n, kunnes h?nen ruumiinsa voimat loppuivat.
Jaakko, Eeva, pikku Jaakko ja Kaisa olivat vaalean keltaiset. Surullista oli n?hd? k?yh?? perhett?! Nuorin poika oli ainoa, jonka poskilla viel? vaalea kukoistus asui.
Ellei lehm?? olisi ollut, ei olisi kukaan uutta kev?tt? n?hnyt. Ellei lehm?? olisi ollut, olisi halla voiton voittanut.

III.
Muutamia v?h?p?t?isi? seikkoja.
Moni silm?ili ihastuen poikaa, joka ?itins? sivulla kulki Turun katuja. Ja poika olikin silm?ilt?v?. H?nen suurista, ihanista, taivaan sinisist? silmist?ns? loisti syd?men hyvyys ja lapsellinen ilo. H?nen otsansa oli korkea ja kaunis; musta, kiher? tukka valui alas h?nen hartioilleen. H?nen huulillansa lep?si aina hymy; h?nen poskensa olivat saaneet kukoistuksen ja terveyden v?rin siit? ihastuksesta, mink? t?m?n suuren kaupungin n?keminen h?ness? vaikutti.
?Kuka on tuo kaunis poika?? kysyi moni ihminen; mutta tuota eiv?t tiet?? saaneet, elleiv?t suoraan pojalta kysyneet, ja kun sen tekiv?t, vastasi poika kohta:
?Min? olen Johannes, Mets?maan Jaakon nuorin poika?.
Johannes oli iloinen lapsi. Kun halla pani h?nen is?ns? pellot ja muut valittivat, istui Johannes ruuhessa rannalla ja leikitteli, tahi hyppeli h?n metsi? porsaan kanssa. H?n ei ymm?rt?nyt surun syyt? niin kauvan, kun pet?j? kasvoi ja mets? kasvatti marjoja. Mutta kun porsas myytiin, ruuhi j??tyi kiini j?rveen ja marjat j?iv?t lumen alle, silloin ymm?rsi Johannes, ettei syytt? is? surrut kes?ll?, ettei ?iti syytt? itkenyt. Kun anoppi joulun alla kuoli, kadotti Johannes ajaksi ilonsa. H?n ei voinut ymm?rt??, miksei anoppi huutanut ja pannut vastaan, kun is? ja ?iti panivat h?net ahtaaseen arkkuun ja kelkalla vetiv?t kirkolle. H?n ei voinut ymm?rt??, miksi anoppi maan kuoppaan laskettiin, ja kun h?n vanhempainsa kanssa kirkolta palasi, itki h?n katkerasti. Johannes raukka! H?n oli t?h?n saakka el?nyt viattomuuden tilassa, -- h?n ei kuolemasta tiet?nyt mit??n. H?n oli tosin kuullut kuolemasta puhuttavan, mutta h?n ei ensink??n tiennyt sit? noin kauheaksi. Anoppi-eukon kuolema pysyi kauvan Johanneksen mieless?.
Talvi on vihdoin kulunut. Kalaj?rven j?? suli. Lumi juoksi veten? mets?st?. Maa oli paljas.
Mutta k?yhyys ja kurjuus oli Mets?maassa yh? hirmuisempi.
Er??n? p?iv?n?, kun Jaakko k?vi kirkossa, kuuli h?n puhuttavan, ett? k?yhille Turussa annettaisiin apua, jos heill? on papinkirja k?yhyyden todisteena. Jaakko tiesi, ettei h?nt? k?yhemp?? juuri voisi l?yty?. Kun h?n nyt kuuli nimitett?v?n, kutka jo apua olivat saaneet, oli h?n p??tt?nyt l?hte? -- h?nkin. Saman pyh?n illalla meni h?n pastorin luo pyyt?m??n tuota k?yhyyden todistusta. Pastori koetti kauvan n?ytt?? h?nelle, ettei puheessa per?? ollut, eik? saattaisikaan olla, sill? olisihan h?nen, pastorin, pit?nyt tiet?m?n siit?. Mutta Jaakko ei uskonut papin sanoja -- tahi jos uskoikin, toivoi h?n kumminkin pastorin olevan v??r?ss?. Jaakko oli suomalainen talonpoika, eik? Suomen talonpojan p??st? hevill? saa l?htem??n, mit? sinne